Krabi kera mummin ja papan

Tätä kirjoittelen jo viimeisessä kohteessamme ja kiertoelämä on takanapäin. Nyt palaan kuitenkin vielä parin kuukauden takaisiin tunnelmiin 🙂

Tammikuussa loppiaisen tienoilla lensimme Penangista Krabille ja odotetut vieraat saapuivat. Voi sitä pienen neidin ilmettä, kun viime aikoina vain skypen ruudulta tutut kasvot ilmestyivät oven taakse! Naama venähti metrin kun mummi ja pappa saapuivat tuktukilla pihaan 😀 Alkujännityksen laannuttua jo juostiin innosta puhkuen isovanhempien syliin. Kokonainen kuukausi yhteistä ihanaa aikaa alkoi!

Majoitumme Ao Nangin alueelle, 10 minuutin ajomatka päähän rannasta (Oscar Villa). Alue oli kiva, kaukana turistialueen hälinästä mutta kuitenkin helposti sinne päästävissä. Hälinää toki tuli välillä naapurista, jossa asukkaat vaihtuivat moneen otteeseen. Ensimmäiset pari viikkoa hengailtiin aika paljon kotinurkilla kun aikaa oli yllin kyllin eikä tarvinnut pää kolmantena jalkana juosta menemään. Kuukauden teemana olikin hyvin rentoutuminen – ainakin tämän äiti-ihmisen mielestä, kun ei tarvinnut pitää silmällä ikiliikkujaa ihan joka sekunti. Ei voi muuta sanoa, kuin että ah mitä luksusta! Ensin ajatuksena oli käydä sukeltamassa ja vaikka mitä. Lopputulos oli kuitenkin se, että nautin rauhallisista aamuista ja kuumasta aamukahvista, kun vaippa oli vaihdettu ja puurot syötetty usein jo ennen kuin itse kömmin makuuhuoneesta auringonvaloon. Ei yhtään houkuttanut laittaa kelloa soimaan ennen auringonnousua uuvuttamaan itseä ihan piippuun… 😉 Kyllä sillekin puuhalle vielä oma aikansa löytyy.

Päivät vietimme usein joko rannalla tai resortin uima-altaalla. Mummin ja papan opetusten myötä neiti E:stä kehkeytyi vieläkin hurjempi vesipeto ja uimarenkaan avulla polskii nyt menemään jo hienosti. Neiti kirjaimellisesti kiljui riemusta hyppiessään altaan reunalta veteen (istualtaan sentään…) tai uidessaan meren aalloissa! Asutimme paritalon puolikasta ja uskomattoman hienosti neiti pysytteli omalla pihallaan kun häntä näin pyydettiin. En tiedä, miten mummi ja pappa tuon jäärän pään sai sillä tavalla pyörälle, että tottelee niin upeasti nykyään… Sama se, olen kiitollinen 🙂 Kuten myös koko loman aikaisesta seurasta ja suurensuuresta avusta!

Pikku E:llä oli paljon kavereita resortissa. Omistajaperheen Oscar-poika oli kovin tuttu vieras ”lastentarhassamme”, kuten myös naapurin Australialaispojat Kai ja Dylan sekä suomalais-maltalaiset Hilja ja Flynn. Lelujen jakaminen ei ollut ihan neidin mieleen aina, mutta mielellään hän kaverit leikkeihin mukaan otti.

Iskä vuokrasi mopon viikoksi ja huristeli sillä menemään pitkin Ao Nangia ja naapurirantoja. Sen viikon jälkeen hänellä oli niin monta paikkaa meille muille näytettävänä, että olihan se auto vuokrattava ja lähdettävä katsomaan. Vasemmalla ajaminenkaan ei tuottanut suurta päänvaivaa, ainoastaan liikenneympyröissä ”väärinpäin” ajaminen on vieläkin täysin vastoin aivokapasiteettiani ja siinä joutuu tsemppaamaan joka kerta 😀

Kiersimme rantoja ja löysimme meille mainion rantakaistaleen Nopparattarat Beachilta, johon palasimmekin monta kertaa. Pariksi päiväksi ajelimme myös Koh Lantalle katsastamaan sen rannat. Meno oli heti erilaista kun saarelle astuttiin, sellaista rennonletkeää – kyllä te saari-ihmiset ainakin tiiätte! Asuimme siellä ihan rannan tuntumassa ja merituuli toi kyllä toivotun raikastuksen hyvin kuumien sisämaassa vietettyjen päivien jälkeen. Koh Lanta oli mukava, harkitsin sinne paluuta vielä myöhemmin, mutta päädyin kuitenkin toisaalle. Ehkä joku toinen kerta 🙂

Yhtenä päivänä me lähdettiin iskän kanssa käymään Railaylla pikku-E:n jäädessä viettämään laatuaikaa mummin kanssa. Viimeistään paluumatkalla totesimme, että hyvä kun jäivät tältä retkeltä, olisi voinut olla turhan extremeä työntää matkarattaita polviin asti ulottuvassa vedessä veneeseen päästäksemme… Mutta meitä se ei häirinnyt ja vietimme kivan päivän puuterihiekkaisilla rannoilla. Vuokrasimme kajakin ja meloimme viereiseen rantapoukamaan katsastamaan Thaimaan kauneimmaksikin rannaksi kutsuttu prinsessaranta Ao Phra Nang. Hedelmättömyydestä kärsinyttä prinsessan tuskaa yritetään vielä tänä päivänäkin helpottaa tuomalla saaren luolaan hedelmällisyyden symboleja… Niitä oli kyllä melkoinen määrä! Ranta oli toki kaunis, mutta turistien kansoittama kuten Railaykin. Tietystikään ei kauniit paikat pysy salassa ikuisuuksia ja jossain kohtaa niistäkin tulee turistirysiä. Rannan melskeestä huolimatta saimme retkiseuraksemme monitoriliskon joka patsasteli kuvattavana tonkiessaan roskiksia.

Vatsanväänteiltä ei tälläkään jaksolla säästytty vaan äitille iski kunnon vatsatauti matkan alkuvaiheessa. Kävimme kahteen otteeseen klikinalla josta hän sai lääkettä suoraan suoneen ja olo onneksi helpottui parissa päivässä ja loma jatkui mukavammissa merkeissä.

Autolla liikkumisen koimme sen verran käteväksi, että jatkoimme sen vuokraamista ja auto jäisi meille käyttöön kun äiti ja iskä palaisivat suomeen. Se päivä koittikin sitten synttäriaamunani (kyllä ehdimme juhlia jo paria päivää aiemmin, nou hätä) ja haikeat hyvästit jätimme rakkaillemme lentokentällä. Niin lähtivät he takaisin kotiin ja me tytöt jatkoimme matkaamme kohti autiompia rantoja!

Vuosi 2015 alkaa Penangista!

Lensimme vuoden ensimmäisenä päivänä Koh Samuilta Malesian Penangiin visa runille. Majoituimme George Townissa vanhassa siirtolais-asunnossa joka oli hienosti muutettu hotelliksi (1926 Heritage Hotel). Minä olin piipahtanut Penganissa jo aiemminkin, joten mitään pakollista tehtävää tai nähtävää meillä ei täällä ollut. Ihan hyvä niin, koska neiti-E oli vasta selättänyt vatsatautinsa ja oli vielä toipilaana.

Vietimme ison osan ajasta hotellimme nurkilla. Liikuimme lähinnä syömään ja ostoskeskuksiin sekä pieniä kävelylenkkejä lähikaduilla. Ostokset olivat vähän pakollisia, kun oli saatava pikku neidille vaatetta. Iso osa matkavaatteista kun oli aivan liian pieniä hurjan kasvupyrähdyksen vuoksi! Parin päivän jälkeen uskaltauduimme kuitenkin jo uima-altaalle joka oli tosi kiva ison kahluualtaan vuoksi. Siinä Elli tykkäsi molskia menemään kaikenmaalaisten lasten kanssa. Pengania kehutaan Malesian kulinarismin keskukseksi ja tämä herkullinen ruoka tarjoillaan lähinnä katukeittiöissä. Mä en katukeittiöitä vierasta muutoin, mutta nyt juuri vatsat kuntoon saatuamme ajattelin ottaa varman päälle eikä niistä ostettu mitään. Tosin muutaman kuukauden jälkeen Mc Donaldsin ja KFC:n kyltit saivat mut melkein hihkumaan innosta 😀 Aitoa ja alkuperäistä hainanesilaista ruokaa söimme hotellimme arvostetussa ravintolassa ja nykyaikaisempaa hotellimme toisessa ravintolassa josta sai mm. Ellin iloksi jälleen lasagnea.

Noh, tämän kummempaa ei tällä 6 päivän Malesia-visiitillä tapahtunut tällä kertaa. Jälleen oli laukun pakkaamisen vuoro ja nyt täysissä voimissa lähdimme takaisin Thaimaahan odottamaan paljon odotettuja matkaseuralaisia suomesta 🙂

Koh Tao, Joulukuu 2014 (ja piipahdus Koh Samuilla)

Nyt eletään jo helmikuuta 2015, mutta kirjoittelen vanhoja kuulumisia. Blogin päivittäminen jäi, kun lahjakkaasti onnistuin tiputtamaan ihanan pinkin läppärini lattialle eikä näytöltä näkynyt sen jälkeen muuta kuin epämääräisiä raitoja… Kumma, kun se oli kestänyt mainiosti pikku-E:n viskomiset, mutta yksi lipeminen mun käsistä oli liikaa? No nyt on uusi vanha läppäri käytössä, jonka äiti ja iskä kilttinä mulle toivat mukanaan 🙂

Taolla vietimme siis kokonaisuudessaan kaksi kuukautta ja päivät meni rennon letkeissä tunnelmissa. Kovasti monsuunikausi ei Taoa kastellut tuona aikana, vaikka vettä toki välillä tuli kovastikin. Poutapäivinä leikittiin usein rannalla aamupäivät, iltapäivät kuljeksittiin missä milloinkin saarella ja syötiin. Sadepäivinä leikittiin sisätiloissa joko kotosalla tai kavereiden luona. Naapurissamme asui Australialais-Brittiläinen perhe ja heidän 6-vuotias Finlay-poika oli Ellin idoli ja neiti rakasti leikkiä Finlayn pikku autoilla. En tiedä alkoiko autoinnostus juuri tuosta vai mistä, mutta joka tapauksessa kaikki mikä kulkee renkailla näyttäisi olevan Ellin lempileluja.

Sanoja alkoi tulla lisää ennen vuodenvaihdetta monta per päivä. Tuolloin leikittiin paljon ulkomaalaisten lasten kanssa joten englanninkieliset sanat alkoivat tipahdella puheeseen myös.

Joulun alla Maya-baarissa järjestettiin lapsille oma joulujuhla rannalla. Siellä oli lapsia kymmenittäin ja Elli oli aivan haltioissaan, jamitteli tanssilattialla minkä jaksoi! Neiti olikin jo aivan puhki kun tapahtuman päätähti vieraili punanutussaan eikä oikein välittänyt valkopartaisesta ukkelista vaan kiljui kurkku suorana kun koitti syliin laittaa. Lahja oli kuitenkin hyvin mieluista (pikkuautoja…) ja niistä riitti iloa pitkäksi aikaa.

Onneksi juhlittiin joulua tuolloin, koska seuraavana päivänä aloin oksentamaan ja siitä seuraavana päivänä Elli. Neljän seinän sisällä vietimme jouluviikon, jouluateriana pääosin vesimeloni. Onneksi oli avuliaita ihmisiä ympärillä ja saimme ruokaa ja juomaa kotiin toimitettuna sekä Ellille leikkiseuraa silloin kun mä kykenin vain makaamaan vaakatasossa. Haimme lääkäriltä troppia ja mun tauti menikin pian ohi. Elli-ressulla kuume ja ripuli vaan jatkui joten yhtenä yönä itkukonsertin päätteeksi päätin pakata kimpsut ja kampsut saman tien ja seuraavana päivänä lähdettiin pari päivää ennalta suunniteltua aiemmin lautalla Samuille. Piipahdimme mulle jo tutussa Bangkok Samui Hospitalissa verikokeissa ja kaikki oli niiltä osin kunnossa. Uutenavuotena Ellillekin maistui ruoka, ihmekös tuo kun resortissa jossa asuimme, oli ihan oikeasti paras Italialainen ravintola mihin olen ikinä törmännyt! Ellin yksi lempiruoka, lasagne, oli aivan taivaallista. Ei ihme että maistui 🙂

Taudit oli selätetty, niinpä heti vuoden ensimmäisenä päivänä seurasimme suunnitelmaa ja lähdimme lentokentälle!