Sadekuuro Koh Taolla
Sää muuttuu aurinkoisesta vetiseksi ihan hetkessä ja päinvastoin 🙂
https://www.youtube.com/watch?v=g7KKNapiKTo&feature=youtu.be
Kotiutuminen Koh Taolle
Täällä ollaan Taolla asusteltu jo pari viikkoa, joten aika päivittää blogia 🙂
Matka tänne sujui mallikkaasti, Elli ei pelännyt katamaraanilla lainkaan niin kovin kuin mummi aikoinaan 😉 Tosin kelikin oli tyynempi ja lautta lähes tyhjä kun on low-season. Aiemmin mietitytti, kuinka saan karavaanin kulkemaan laitureilta yms. mutta apua löytyi aina ja näppärästi nuo kapsäkit sai raahattua kun neiti viihtyy hyvin rattaissaan katsellen maailman menoa. Ajoitin lauttamatkan päikkäriaikaan, mutta eihän siinä malttanut nukkua kun työntekijät ja muut matkustajat lirkuttelivat aina ohi kulkiessaan.
Perille päästiin siis melkoisen väsyneenä ja läpimärkinä, kun tietysti juuri laituriin kiinnittyessä taivaskin repesi ja sadekamppeet jossain syvällä laukun uumenissa. Mitäpä pienistä, hypättiin taksiin joka toi meidät saarikotiimme (Suksamran villa). Asuntomme on tosi kiva, ei kovin suuri mutta siisti ja oikein kotoisa. Joskus tänne saarelle asetuin huoneeseen ilman ilmastointia tai lämmintä vettä, muista mukavuuksista nyt puhumattakaan. Toista se on nyt tässä luksuksessa 😀 Ensimmäinen havaintoni ovesta sisään astuessa oli ”huh, puulattia”. Nyt ei tarvi pelätä joka sekunti millaista haaveria tulee kun pienempi meistä kupsahtaa tuon tuosta temppukokeiluissaan pää edellä maahan… Tätä onkin jo testattu mm. kiipeämällä vauvasängyn laidan yli ja liukastumalla märällä kylppärin lattialla. Kerran koppasin neidin ilmasta kiinni, kun päätti kokeilla juosta täysillä sängystä alas. Onneksi ei ole koittanut tuota toiste. Villan omistaja oli tosiaan hankkinut Ellille ihanan prinsessasängyn tänne, joten retkisänkyä ei täällä tarvitse ottaa pussista esiin. Nyt neiti myös nukahtaa itsekseen sänkyynsä, pelkäsinkin jo että joudun koko reissun ajan nukuttaa pimeässä viereen, niin hyvin kun tyttö kotona onkin itsekseen jo nukahtanut.
Nämä pari viikkoa on mennyt kuin siivillä. Tuossa taannoin mietiskelin, kuinka aiemmin tällä saarella asutellessa oli päivät täynnä ohjelmaa ja auringon noustessa jo melkein juostiin pää kolmantena jalkana tankkien ja varusteiden kimpussa ja vedestä noustiin auringon laskiessa. Tällä kertaa päiväohjelmaa ei tarvitse ennalta suunnitella, päivä täyttyy aktiviteeteista kun vain astutaan ovesta ulos. Milloin mennään rannalle hiekkaleikkeihin (hiekkaa löytyy sitten kotonakin aivan joka paikasta…), uima-altaalle polskimaan, lähimaastoon kipikipi (eli Elli kipittelee lähinnä tossa pihalla rappusissa), kävelylle kyläraiteille tai rantakujalle, viidakkoretkelle tms. Rannalta löytyy yleensä lapsia leikkikaveriksi ja kaikkien muiden lelut on tietysti aina paljon kivempia kuin mukana olevat omat. Ämpärit ja lapiot ei näytä kiinnostavan Elliä rannalla (olkkarissa kyllä) vaan aina mennään kyttäilee jonkun pikkupojan autoa. Näin ollen täytynee käydä ostoksilla hakemassa Ellille oma auto seuraaville rantaleikeille.
Syöminenkin on asia, joka vie ison ajan päivästä. En ole juurikaan vaivautunut itse kokkailemaan vaikka meillä keittiö tässä onkin. Aamupuurot sentään tässä hoituu (puurojauheesta 😀 ) jonka jälkeen yleensä lähdetään uudestaan aamupalalle kun mä haluan kahvia ja siinä pikku neiti saa uudestaan jonkun snäkin. Eikä siinä kauan mene aikaa kun on jo aika etsiä lounasta. Päikkäreiltä herättyä välipalaksi hedelmää, jugurttia tms. ja vielä muutaman tunnin päästä päivällinen. Elli syö ravintolassa ihan samalta listalta kuin minäkin, herkkua on mm. paistettu riisi kanalla, chatay-vartaat, naapuriravintolan (Mint Kitchen) kurpitsakeitto ja lasagne. Ihan kaikki on kyllä maistunut, mitä on tarjottu. Katukeittiöitäkään ei vierasteta ja suuremmilta vatsanpuruilta on säästytty molemmat.
Uniajat rytmittää päivää ja yöunille Elli alkaa 8-9 välillä. Siinä mulla jää illalla hetki omaa aikaa jonka käytän suihkuun, kirjan lukemiseen, netissä surffailuun ja herkutteluun (suklaat kaivan esiin vasta kun ei ole vaaraa joutua jakamaan sitä pikku herkkusuun kanssa). Tässä Saireella on jätskibaari, jonka itsetehdyt jäätelöt ovat taivaallisia ja niillä Ellikin herkuttelee silmät kiinni maiskutellen, joten suklaat voin hyvällä omalla tunnolla pitää omana herkkunani 🙂 Ihania makeita minibanaanejakin uppoaa monta päivässä, milloinkohan pikku neiti alkaa kyllästyä niihin? Mango, vesimeloni ja mandariinit ovat namia myös, omenaakin mielellään imeskelee mutta ei haukkaa paloja. Haukkaamiselle olisi kuitenkin hyvät mahdollisuudet, hampaita kun on tullut lisää matkan aikana. Poskihampaita tulee koko ajan lisää ja vihdoin kulmahampaatkin (jotka ovat hassusti jääneet välistä) alkaa putkahdella yksi kerrallaan esiin. Joinain öinä Elli on herännyt kovasti itkien ja ilmeisesti juuri nuo hampaat ovat syynä.
Kova vauhti on päällä jatkuvasti ja jonkinlaista uhmaa on havaittavissa. Jos asiat ei suju kuten neiti tahtoo, sen kyllä antaa kuulua ja lujaa! Ja jos jotain tahtoo, se tietty pitää saada heti! Oon oppinut kyllä harhauttaa ja kiinnittää huomion vaikka ohikulkevaan kissaan (mitä on tokikin joka puolella ja ”kissaa” hoetaan tuon tuosta) jolloin kiukku unohtuu.
Kerran Elli on jo ollut aamupäivän päiväkodissa. Hän viihtyi hyvin ja mukavaa kun on lapsia joiden kanssa leikkiä. Tavoitteena olisi viedä neiti sinne pari kertaa viikossa, tosin mulla ei oo juurikaan ollut suurta tarvetta saada omaa aikaa niin on ollut vasta kerran. Silloin kävin hieronnassa ja rauhalllisella brunssilla, eipä siinä mitään valittamista ollut 🙂
Lemmikkejäkin meillä on. Hämähäkkejä, muurahaisia, hyttysiä (näitä ei onneksi paljon, mistä ehkä kiittäminen seuraavia) ja gekkoja. Tuossa etupihan katoksen alla taitaa olla gekon pesä, koska sieltä aina illan tullen tupsahtaa lauma gekkoja pyydystämään näitä pikkuisia verenimijöitä ulkolamppumme äärelle. Kerran näin jättimäisen gekon tallustelemassa siellä ja ihan pikkiriikkisiä parisenttisiä gekkovauvoja välillä vilistää sieltä tipahtaen maahan kun eivät huomaa hidastaa reunalla.
Nettiyhteys ei ole mikään maailman nopein, mutta ollaan onnistuttu skypettelee isin ja mummin ja papan kanssa. Puheluja Elli jo välillä selvästi odottaakin! Netistä katsotaan ahkerasti myös Nalle Puhia, Kaapoa ja lastenlauluja. Muuhun telkkaria ei ole käytettykään vaikka tarjolla olisi sateliittikanavia vaikka kuinka.
Nyt taitaa tämään päivän päiväunet kohta olla hoidettu joten lopetan kuulumisten naputtelun tällä kertaa tähän. Ensi kertaan! 🙂
(Laitan kuvia erilliseen julkaisuun myöhemmin kun saan tyhjennettyä kännyn ja kameran. Lisäksi nettiyhteys takkuaa nyt melkoisesti…)
Thung Wua Laen, Chumphon
Keskiviikkona 29.10. heräsimme Ellin kanssa viimeistä kertaa Hua Hinin kodistamme ja aamupalan jälkeen pakkasin loput tavarat laukkuun. Aamupäivä hengailtiin vielä täällä ja puoliltapäivin neidin päiväuniaikaan kuski tuli hakemaan meitä ja lähdimme kohti Chumphonin Thung Wua Laen –rantaa. Asuimme Baantalay Thungwualein nimisessä hotellissa, joka sijaitsi oikeastaan ihan keskellä pikkuista lomarantaa. Tämä alue oli tosiaankin vain ja ainoastaan ranta ja sen vierellä kulkeva tie, jonka varrella on ravintoloita ja majataloja sekä pari minimartia. Meidänkin toisen kerroksen terassiltamme näkyi suoraan rannalle ja nämä kolme päivää jotka vietimme täällä, olivat hyvin leppoisia. Aamupäivisin kävimme uimassa ja lounaalla jonka jälkeen Ellin oli aika ottaa päiväunet. Sen jälkeen lähdimme kävelylle johonkin suuntaan rantaa ja kävimme syömässä jonka jälkeen olikin jo taas unten aika. Tämä kaava tulee olemaan seuraavien kuukausien ajan varmasti hyvin hyvin tuttu 😉
Täällä oleskellessa minulle tuli mieleen, että ihmiset täällä olivat vielä Thaimaalaisittainkin erityisen ystävällisiä ja leppoisia. Alueella lomailevat enimmäkseen Thaimaalaiset, mutta kyllä me länkkäritkin paikan olemme jo löytäneet, vaikkakin se näkyi lähinnä juuri tuossa meidän asuttamassa rannan ”keskustassa”. Farangeja ei tullut vastaan koko ajan ja kun tuli, jokainen varmasti muisti tervehtiä ja mikäli ei ollut mopolla ohi ajamassa, pysähtyi juttelemaan selvittääkseen, onko paikka saanut meistä uusia asukkeja.
Majapaikkamme oli viihtyisä ja siisti. Omistajan ja työntekijöiden sekä ravintoloiden lapset leikkivät Ellin kanssa ja tämä pikku neiti pinkoi lasten perässä minkä pikku jaloistaan vaan pääsi. Ja pääseekin muuten jo hyvinkin lujaa! Erityisen mielekäs kaveri oli viereisen Pirates terracen Min-tyttö jota käytiin halailemassa joka ilta ja joskus päivälläkin. Rannalla oli myös paljon lapsia ja minä kyllä hämmästelin, kuinka rauhallisia ne muut olivat… Tämä meidän tättähäärä kun pinkoi joka suuntaan ja koko ajan sai olla kiskomassa ylös mistä hiekkakuopasta milloinkin ja esteltävä vesirajaan syöksymistä. Elli sai täällä varmaan tähän astisen elämänsä suurimman raivokohtauksenkin, kun äiti oli ilkeä, eikä päästänyt häntä juoksemaan vaatteet päällä suinpäin mereen. Koko ranta raikasi ja näiden rauhallisten lasten vanhemmat taisivat olla ihmeissään tuollaisesta valkoisesta erittäin äänekkäästä tuittupäästä 😀 Ellin ikää kaikki jaksavat myös hämmästellä, onhan hän erityisen pitkä paikallisen mittapuun mukaan. Vuotta vanhemmaksi tuota luullaan ja onkin vähän hämmentävää välillä, kun pienempikokoisia lapsia tulee ihan selkeästi juttelemaan ja ”osaavat käyttäytyä” jo niin kuin isommat lapset.
Paikka oli kaunis, mutta tuskinpa siellä olisi oikein saanut aikaa kulumaan tämän enempää. Matkahuilitauko oli pidetty ja retki jatkukoon kohti ”kotisaarta”!
Matka alkaa!
Tämän kertainen retkemme alkoi Krapilta 18.10.2014. Niin, Tuusulasta Krapinhovista. Sinne matkasimme päivää ennen Bangkokin lentoa juhlistaaksemme Jussin synttäreitä kera Jussin vanhempien ja sisarusten. Vietimme kivan päivän hyvän ruoan ja iloisen seuran parissa!
Mummin kanssa leikkimässä Miikka-sedän kanssa soittamassa
Sitten oli vihdoin odotettu matkustuspäivä kohti trooppisia lämpötiloja! Lento ilmoitettiin olevan myöhässä, joten vältyimme sen vartinkin ylimääräiseltä odottamiselta koska olimme jo valmiiksi ihan lähellä lentokenttää. Odottaminen vaan on jotain niin tylsää. Tällä kertaa olimme onnistuneet saamaan paikat eturiviltä, johon Elli sai oman nukkumiskopan. Se oli oikein mainio ja neiti olisi varmaan koisinut siinä hyvän osan matkasta ilman tyhmiä ilmakuoppia, joiden ajaksi hänet piti nostaa aina kopasta pois (ja tietysti heräsi aina siihen). Noh, matka meni kuitenkin kivuttomasti – tosin ilman silmäystäkään unta meillä vanhemmilla – ja aamuvarhain paikallista aikaa olimme Bangkokissa. Laukut kantoon ja kuskimme odotti sovitussa paikassa ja 3 tunnin automatka Hua Hiniin alkoi. Elli piti kuskistamme kovasti eikä naurusta meinannut loppua tulla… Kyllä hän hetkeksi torkahtikin juuri kotiportilla 😉
Hua Hinin talomme oli hieno (Milpool Villa 24) ja siellä viihdyimme mainiosti! Meillä oli pihalla oma uima-allas joka oli kovassa käytössä. Elli ei jostain syystä enää tykännyt uida vauvauimarenkaalla (joka viime lomalla oli ihan hitti) vaan uiminen oli kivointa äitin tai isin sylissä. Päivät meni tosi nopeasti rennoissa merkeissä lomasta nauttien, altaalla löhöillen, lähikujilla ja -kaduilla kävellen tai mopoillen. Illemmalla päivän viilentyessä lähdimme kaupungille illallispaikkaa etsimään ja useimmiten se löytyi saman kadun varrelta (Naret Damri road). Rantakadulla oli parhaimmat seafood-paikat rakennettu vanhoille laitureille ja toisella puolella tietä oli länkkäripaikat. Erittäin turistimaisesti päädyimme jopa kahteen kertaan brittiravintolaan (Ye Olde Buffalo Tavern) jossa oli ihan mielettömän hyvät ribsit! Minäkin päätin, että syödään nyt kunnolla tätä mättöä, josko monta kuukautta menee (maukkaalla toki!) pelkällä Thai-ruoalla.
Siaminlahdella on parhaillaan sadekausi, mutta Hua Hinissä se tarkoitti lähinnä öisin ukkosta ja päivisin puolipilvistä. Tämä oli hyvä sää valkoisen ihomme totutella valoon ja syysviiman kylmentämille luillemme totutella lämpöön.
Elli pääsi hyvin paikalliseen rytmiin ja voi kuinka hän nauttiikaan taas lapsiystävällisten Thaimaalaisten huomiosta! Tuktukin lavalta on hyvä vilkutella ihmisille ja taas kerran hämmästyin pienen ihmisen sopeutumiskykyä. Hän oli heti kuin kotonaan tuollakin, kuten aina ollut mihin vain olemme päämme kallistaneet.
Hyvin poikkeuksellista oli, ettei ostoksiin (paitsi tietty ruoka yms. välttämätön) käytetty juuri yhtään aikaa. Jussilla ei ollut tarpeita emmekä me Ellin kanssa (tai siis lähinnä minä) halunneet yhtään ylimääräistä asiaa kannettavaksemme tuleville kilometreille. Näin ollen elo oli hyvin leppoisaa ja rentouttavaa, tiivistä yhdessäolemista kun tiesimme kohta ikävän olevan suurensuuri!
Emme me nyt kuitenkaan ihan kotona keskenämme kyhjöttäneet, pari päivää meillä oli kylässä Jussin kaverit Vellu ja Tommi jotka sattuivat olemaan samaan aikaan Thaimaassa ja heillä oli Jussin kanssa sama paluulento. Sittenhän se jo koittikin, tylsä ilta kun isille piti antaa halit ja sanoa heiheit. Niin ne sitten pojat lähtivät kohti Bangkokin lentokenttää kun minä ja Elli nukuimme vielä pitkät yöunet ennen seuraavan aamun maiseman vaihtoa.
Heippa Hua Hin, oli kivaa! 🙂