Krabi kera mummin ja papan

Tätä kirjoittelen jo viimeisessä kohteessamme ja kiertoelämä on takanapäin. Nyt palaan kuitenkin vielä parin kuukauden takaisiin tunnelmiin 🙂

Tammikuussa loppiaisen tienoilla lensimme Penangista Krabille ja odotetut vieraat saapuivat. Voi sitä pienen neidin ilmettä, kun viime aikoina vain skypen ruudulta tutut kasvot ilmestyivät oven taakse! Naama venähti metrin kun mummi ja pappa saapuivat tuktukilla pihaan 😀 Alkujännityksen laannuttua jo juostiin innosta puhkuen isovanhempien syliin. Kokonainen kuukausi yhteistä ihanaa aikaa alkoi!

Majoitumme Ao Nangin alueelle, 10 minuutin ajomatka päähän rannasta (Oscar Villa). Alue oli kiva, kaukana turistialueen hälinästä mutta kuitenkin helposti sinne päästävissä. Hälinää toki tuli välillä naapurista, jossa asukkaat vaihtuivat moneen otteeseen. Ensimmäiset pari viikkoa hengailtiin aika paljon kotinurkilla kun aikaa oli yllin kyllin eikä tarvinnut pää kolmantena jalkana juosta menemään. Kuukauden teemana olikin hyvin rentoutuminen – ainakin tämän äiti-ihmisen mielestä, kun ei tarvinnut pitää silmällä ikiliikkujaa ihan joka sekunti. Ei voi muuta sanoa, kuin että ah mitä luksusta! Ensin ajatuksena oli käydä sukeltamassa ja vaikka mitä. Lopputulos oli kuitenkin se, että nautin rauhallisista aamuista ja kuumasta aamukahvista, kun vaippa oli vaihdettu ja puurot syötetty usein jo ennen kuin itse kömmin makuuhuoneesta auringonvaloon. Ei yhtään houkuttanut laittaa kelloa soimaan ennen auringonnousua uuvuttamaan itseä ihan piippuun… 😉 Kyllä sillekin puuhalle vielä oma aikansa löytyy.

Päivät vietimme usein joko rannalla tai resortin uima-altaalla. Mummin ja papan opetusten myötä neiti E:stä kehkeytyi vieläkin hurjempi vesipeto ja uimarenkaan avulla polskii nyt menemään jo hienosti. Neiti kirjaimellisesti kiljui riemusta hyppiessään altaan reunalta veteen (istualtaan sentään…) tai uidessaan meren aalloissa! Asutimme paritalon puolikasta ja uskomattoman hienosti neiti pysytteli omalla pihallaan kun häntä näin pyydettiin. En tiedä, miten mummi ja pappa tuon jäärän pään sai sillä tavalla pyörälle, että tottelee niin upeasti nykyään… Sama se, olen kiitollinen 🙂 Kuten myös koko loman aikaisesta seurasta ja suurensuuresta avusta!

Pikku E:llä oli paljon kavereita resortissa. Omistajaperheen Oscar-poika oli kovin tuttu vieras ”lastentarhassamme”, kuten myös naapurin Australialaispojat Kai ja Dylan sekä suomalais-maltalaiset Hilja ja Flynn. Lelujen jakaminen ei ollut ihan neidin mieleen aina, mutta mielellään hän kaverit leikkeihin mukaan otti.

Iskä vuokrasi mopon viikoksi ja huristeli sillä menemään pitkin Ao Nangia ja naapurirantoja. Sen viikon jälkeen hänellä oli niin monta paikkaa meille muille näytettävänä, että olihan se auto vuokrattava ja lähdettävä katsomaan. Vasemmalla ajaminenkaan ei tuottanut suurta päänvaivaa, ainoastaan liikenneympyröissä ”väärinpäin” ajaminen on vieläkin täysin vastoin aivokapasiteettiani ja siinä joutuu tsemppaamaan joka kerta 😀

Kiersimme rantoja ja löysimme meille mainion rantakaistaleen Nopparattarat Beachilta, johon palasimmekin monta kertaa. Pariksi päiväksi ajelimme myös Koh Lantalle katsastamaan sen rannat. Meno oli heti erilaista kun saarelle astuttiin, sellaista rennonletkeää – kyllä te saari-ihmiset ainakin tiiätte! Asuimme siellä ihan rannan tuntumassa ja merituuli toi kyllä toivotun raikastuksen hyvin kuumien sisämaassa vietettyjen päivien jälkeen. Koh Lanta oli mukava, harkitsin sinne paluuta vielä myöhemmin, mutta päädyin kuitenkin toisaalle. Ehkä joku toinen kerta 🙂

Yhtenä päivänä me lähdettiin iskän kanssa käymään Railaylla pikku-E:n jäädessä viettämään laatuaikaa mummin kanssa. Viimeistään paluumatkalla totesimme, että hyvä kun jäivät tältä retkeltä, olisi voinut olla turhan extremeä työntää matkarattaita polviin asti ulottuvassa vedessä veneeseen päästäksemme… Mutta meitä se ei häirinnyt ja vietimme kivan päivän puuterihiekkaisilla rannoilla. Vuokrasimme kajakin ja meloimme viereiseen rantapoukamaan katsastamaan Thaimaan kauneimmaksikin rannaksi kutsuttu prinsessaranta Ao Phra Nang. Hedelmättömyydestä kärsinyttä prinsessan tuskaa yritetään vielä tänä päivänäkin helpottaa tuomalla saaren luolaan hedelmällisyyden symboleja… Niitä oli kyllä melkoinen määrä! Ranta oli toki kaunis, mutta turistien kansoittama kuten Railaykin. Tietystikään ei kauniit paikat pysy salassa ikuisuuksia ja jossain kohtaa niistäkin tulee turistirysiä. Rannan melskeestä huolimatta saimme retkiseuraksemme monitoriliskon joka patsasteli kuvattavana tonkiessaan roskiksia.

Vatsanväänteiltä ei tälläkään jaksolla säästytty vaan äitille iski kunnon vatsatauti matkan alkuvaiheessa. Kävimme kahteen otteeseen klikinalla josta hän sai lääkettä suoraan suoneen ja olo onneksi helpottui parissa päivässä ja loma jatkui mukavammissa merkeissä.

Autolla liikkumisen koimme sen verran käteväksi, että jatkoimme sen vuokraamista ja auto jäisi meille käyttöön kun äiti ja iskä palaisivat suomeen. Se päivä koittikin sitten synttäriaamunani (kyllä ehdimme juhlia jo paria päivää aiemmin, nou hätä) ja haikeat hyvästit jätimme rakkaillemme lentokentällä. Niin lähtivät he takaisin kotiin ja me tytöt jatkoimme matkaamme kohti autiompia rantoja!