Olipa kerran Minna ja Anna. He törmäsivät toisiinsa Penangilla. He tutustuivat saaren pääkaupunkiin Georgetowniin kaupungin omituisimman riksakuskin avustuksella. Kaupunki ei tehnyt suurta vaiktusta, joten he siirtyivä hetimiten hotelliin nukkumaan. Mutta kuinkas sitten kävikään… Pienet kiinalaiset ystävämme jatkoivat uuden vuoden juhitaansa jo kahdeksatta päivää. Ilmeisesti nyt oli kyseessä The päivä. Oli paraatia, oli koristeita ja ennenkaikkea raketteja. Rakettien valintakriteerinä oli selvästi ääni, ei näyttävyys. Onneksi kiinalaisetkin tarvitsevat unta, joten aamuyön tunteina M&A:kin saivat unen päästä kiinni.
Seuraavana päivänä suuntana oli Penangin kansallispuisto. Hikistä vaeltamista yli kukkulan kilpikonnarannalle, jossa ei tietysti ollut yhden yhtä kipikonnaa. Sieltä he siirtyivät apinarannalle, jossa oli kun olikin apinoita. Nämä taisivat olla city-apinoita, koska suurin huvi oli pepsi-tölkkien varastaminen pöydiltä. Hyvin näytti juoma maistuvan.. Ruoan löytäminen oli Penangissa ainakin näille kahdelle länsimaalaiselle vaikeaa.. Niinpä kun M&A näkivät Hard Rock cafen keskellä ei mitään, suuntasivat he oitis sinne. Ruoka oli varsin hyvää ja ryöstöhintaiset Bahama Mama drinksut kruunasivat nautinnon.
Penang oli nyt nähty. Mutta mihin he siirtyisivät… Vaihtoehtoja tutkittiin yömyöhään. Aluksi suuntana oli Borneo. Se kuitenkin hylättiin ja tilalle tuli Sumatra. Jostain syystä myös Sumatra koki saman kohtalon ja tilalle tuli Langkawi/Koh Lipe yhdistelmä.. 3 tuntia he vaihtelivat kohteita ja kas kas, lennot varattiin Borneoon, Kota Kinabaluun. Lento oli kovin varhainen ja M&A eivät kuitenkaan turhaan hötkyilleet aamusella. Aamupala syötiin rauhassa nautiskellen taksikuskin odottaessa pihalla. Taksissa kuskille selvisi lennon lähtöaika ja sitten tulikin kiire. M&A olivat kentällä puoli tuntia ennen lähtöä. Tiskihän oli luonnollisesti jo sulkeutunut mutta M&A pääsivät kuitenkin lennolle ja vielä Hot Seateille. Hotelli helpotusta etsiessä kannattaa näillä seuduilla muuten olla tarkkana. Jostain syystä Minna ei ymmärtänyt ovessa olevaa tekstiä ja erehtyi luulemaan naisen kuvalla varustettua huonetta toiletiksi. Eihän se ollut, pöntön näköistä kapistusta ei sieltä löytynyt, vain pieniä mattoja lattialla. Niin, ovessahan selkeästi luki Prayer Room..
Kota Kinabalu… Täältä äkkiä pois. Suunnitelmia taas pyöriteltiin ja lopulta M&A olivat taas seuraavana aamuna lentokentällä. Nyt ajoissa… Suuntana Sandakan. Kentältä taksilla Sepilokin orankien kuntoutuskeskukseen. Aamupäivällä M&A kävivät bongailemassa orankeja muiden turistien kanssa ja sen jälkeen sademetsän discovery centeriin. Useiden tuntien vaellus lintubongarin unelmakohteessa tuoti yhden bongausken, tikka.. Ja iilimato A:n jalassa sekä kuollut rotta polulla. Sepilok oli nähty.. Seuraavana aamuna muuan Douglas heki meidät parhaat päivät nähneellä autollansa Kinabatangan-joelle. Matka kesti kauan ja paikalliseen tapaan ilmastointi niin kylmällä kuin mahdollista…. Minna vilustui.
Perillä pikku kylässä joen varrella odotti Maria (ja hänen puoli sukuaan) kotinsa pihalla jossa M&A tulisivat yöpymään seuraavan yön. Hän otti matkaajat lämpimästi vastaan ja heti aluksi tarjottiin lounas avonaisessa keittössä. Hän kertoi retken ohjelman ja sen jälkeen olikin vuorossa lähtö ensimmäiselle jokiajelulle. Se oli ikimuistettava! Ensin vene lipui hiljalleen pitkin jokea kääntyen pienemmälle sivujoelle. Etupenkissä istuvat M&A koittivat kovasti tähyillä ympärilleen, mutta mitään ei tuntunut näkyvän. Vain vehreää sademetsää ympärillä. Marian ja Douglasin avustuksella alkoi vihreän keskeltä löytyä kuitenkin villieläimiä toisensa jälkeen. Yksi apinaperhe tuntui oikein poseeraavan veneilijöille ja niitä katseltiinkin pidempi tovi kunnes matka jatkui. Hei, krokotiili! Hyvin pieni sellainen, mutta krokotiili joka tapauksessa. Uudestaan apinoita, erilaisia ja monia. Todella monia. Ja vau oranki! Upeaa nähdä sellainen ihan villinä omassa luonnollisessa ympäristössäkin, eikä vain ruokinta-alueella kuntoutuskeskuksessa. Sitten alkoi kuhina joella ja sana kiiri veneestä toiseen vastaantullessa. Kapteeni väänsi hanat kaakkoon ja kyyditsi matkaajat Marian pikkuserkun talolle jonka takapihalla odotti erittäin mieluisa yllätys. Pygmi-norsulauma! Kukapa olisi aamulla uskonut, mitä päivä tuokaan tullessaan 🙂
Sama retki piti sisällään vielä kaksi jokiajelua pimeällä sekä aamun sarastaessa. Näkyi apinoita, sama oranki kurkistelemassa puussaan, lintuja, käärmeitä yms. Mutta ensimmäinen ajelu oli ehdottomasti paras. Aamupalan jälkeen Douglas kyyditsi M&A:n bussipysäkille, josta oli tarkoitus hypätä Sempornaan kulkevaan bussiin. Sitä jäivät siihen odottamaan ja tietysti taivas repesi juuri silloin ja sen 15 minuuttia sai luonto vettä erittäin paljon. Niin ja pysäkillä odottajat toki myös. Tekee hyvää alkaneelle flunssalle tuollainen. Vaatteet märkänä on mukavaa nousta jälleen jääkylmäksi viilennettyyn bussiin (jolloin muuten sadekin loppui) ja viettää siellä seuraavat 4 tuntia.. Hmm, Annakin vilustui.
Sempornassa ensimmäiseksi alkoi kova kysely sukelluskeskuksilta mahdollisuuksista sukeltaa Sipadanilla. Lupia myönnetään tuolle saarelle vain 120 kpl per päivä ja sukellukset tuolla suositellaan varattavaksi jo viikkoja ennen saapumista. M&A saivat huomata, että suositusta ei anneta turhaan.. Sipadan jäi tällä erää haaveeksi ja he saivat tyytyä sukelluksiin muilla saarilla. He eivät tokikaan olleet tutustuneet muihin saitteihin sen kummemmin ja huomasivat pian sukeltavansa makro-sukeltajan unelmapaikassa. Eli siis eivät nähneet yhtään mitään, ellei DM James kiskonut heitä muutaman sentin päähän katseltavasta kohteesta. Si Amil niminen site oli kuulemma makro-valokuvaajan taivas. Noh Annahan kuvasi minkä kerkesi, ennen kuin kamera hörppäsi vettä sisäänsä. Onneksi kuvat saatiin kuitenkin pelastettua ja tämä jäikin reissaajien ainoaksi sukelluspäiväksi. Sukellusta harrastavat tietävät, että korvien kanssa voi olla kovastikin ongelmia flunssaisena ja niinhän siinä kävi :/
Parin seuraavan päivän ohjelma olikin sitten laiskottelua rannalla ja kävelyä kyläraiteilla. Ei hassumpi tapa rentoutua ennen kuin Anna lähtisi kotiin. Mabulissa toinen matkaaja Minna vanheni vuodella. Vuodet eivät missään tietystikään tuntunut ja tuolloin oli reissun tähän asti ainoa bile-ilta. Livebändi rannalla, kuka tämän tilasi? Synttärisankari pääsi itsekin vierailemaan mikrofonin takana ja voi kuinka hyviltä Pina Coladat maistuvatkaan varpaat hiekassa! Eurooppalaiset juomatavat eivät ole rantautuneet Borneoon ja kolme juomaa lienee maksimi, jota yhdessä illassa kuuluu kuluttaa. Näin myös Minnan ja Annan oli tehtävä sulautuakseen joukkoon.
Kaikki kiva loppuu aikanaan ja seuraavaksi varattiin lentoja kohti Singaporea. Välissä oli yöpyminen Kota Kinabalussa jälleen, jossa matkaajat ajattelivat hieman piipahtaa yöelämässä. He luulivat varanneensa hotellinkin tätä varten sopivasta paikasta, mutta ei se sitten niin ihan ollutkaan. Molemmat olivat onnistuneet kuluttamaan käteisvaransakin loppuun eikä hotellin valuutanvaihtopisteeseen kelvannut Eurot??
Siitä huolimatta M&A lähtivät kävelemään lähiseuduille etsien ensin automaattia ja sen jälkeen kuppilaa. Automaattia ei löytynyt, sulkeutuvia kahviloita sen sijaan kyllä. Yhdestä kiltisti soittivat taksin paikalle joka kyyditsi ensin automaatille (kauas!) ja sen jälkeen pubiin joka oli vielä hetken auki. Siellä Minna ja Anna saivat vihdoinkin coctailit eteensä ja tämän lisäksi saivat nauttia paikallisen cover-bändin soitosta. Nauttia ja nauttia.. Ei musiikissa varmastikaan vikaa ollut, äänenvoimakkuudessa sen sijaan paljon. Korvat soiden M&A ottivat taksin valomerkin jälkeen, nappasivat Mc Donaldsista yöpalaa ja alkoivat katsella unia viimeistä kertaa Borneossa. Enää luvassa lento Singaporeen jossa tiet erkaantuvat Annan lentäessä Helsinkiin ja Minnan jäädessä Singaporeen. Mitä siellä tapahtuu? Saako Minna uuden vieraan ja sujuuko kaikki suunnitelmien mukaan? Tästä voit lukea myöhemmin lisää seuraavassa jaksossa.
