Seitsemäs luku: Minna ja Anna Malesiassa

Olipa kerran Minna ja Anna. He törmäsivät toisiinsa Penangilla. He tutustuivat saaren pääkaupunkiin Georgetowniin kaupungin omituisimman riksakuskin avustuksella. Kaupunki ei tehnyt suurta vaiktusta, joten he siirtyivä hetimiten hotelliin nukkumaan. Mutta kuinkas sitten kävikään… Pienet kiinalaiset ystävämme jatkoivat uuden vuoden juhitaansa jo kahdeksatta päivää. Ilmeisesti nyt oli kyseessä The päivä. Oli paraatia, oli koristeita ja ennenkaikkea raketteja. Rakettien valintakriteerinä oli selvästi ääni, ei näyttävyys. Onneksi kiinalaisetkin tarvitsevat unta, joten aamuyön tunteina M&A:kin saivat unen päästä kiinni.

Seuraavana päivänä suuntana oli Penangin kansallispuisto. Hikistä vaeltamista yli kukkulan kilpikonnarannalle, jossa ei tietysti ollut yhden yhtä kipikonnaa. Sieltä he siirtyivät apinarannalle, jossa oli kun olikin apinoita. Nämä taisivat olla city-apinoita, koska suurin huvi oli pepsi-tölkkien varastaminen pöydiltä. Hyvin näytti juoma maistuvan.. Ruoan löytäminen oli Penangissa ainakin näille kahdelle länsimaalaiselle vaikeaa.. Niinpä kun M&A näkivät Hard Rock cafen keskellä ei mitään, suuntasivat he oitis sinne. Ruoka oli varsin hyvää ja ryöstöhintaiset Bahama Mama drinksut kruunasivat nautinnon.

Penang oli nyt nähty. Mutta mihin he siirtyisivät… Vaihtoehtoja tutkittiin yömyöhään. Aluksi suuntana oli Borneo. Se kuitenkin hylättiin ja tilalle tuli Sumatra. Jostain syystä myös Sumatra koki saman kohtalon ja tilalle tuli Langkawi/Koh Lipe yhdistelmä.. 3 tuntia he vaihtelivat kohteita ja kas kas, lennot varattiin Borneoon, Kota Kinabaluun. Lento oli kovin varhainen ja M&A eivät kuitenkaan turhaan hötkyilleet aamusella. Aamupala syötiin rauhassa nautiskellen taksikuskin odottaessa pihalla. Taksissa kuskille selvisi lennon lähtöaika ja sitten tulikin kiire. M&A olivat kentällä puoli tuntia ennen lähtöä. Tiskihän oli luonnollisesti jo sulkeutunut mutta M&A pääsivät kuitenkin lennolle ja vielä Hot Seateille. Hotelli helpotusta etsiessä kannattaa näillä seuduilla muuten olla tarkkana. Jostain syystä Minna ei ymmärtänyt ovessa olevaa tekstiä ja erehtyi luulemaan naisen kuvalla varustettua huonetta toiletiksi. Eihän se ollut, pöntön näköistä kapistusta ei sieltä löytynyt, vain pieniä mattoja lattialla. Niin, ovessahan selkeästi luki Prayer Room..

Kota Kinabalu… Täältä äkkiä pois. Suunnitelmia taas pyöriteltiin ja lopulta M&A olivat taas seuraavana aamuna lentokentällä. Nyt ajoissa… Suuntana Sandakan. Kentältä taksilla Sepilokin orankien kuntoutuskeskukseen. Aamupäivällä M&A kävivät bongailemassa orankeja muiden turistien kanssa ja sen jälkeen sademetsän discovery centeriin. Useiden tuntien vaellus lintubongarin unelmakohteessa tuoti yhden bongausken, tikka.. Ja iilimato A:n jalassa sekä kuollut rotta polulla. Sepilok oli nähty.. Seuraavana aamuna muuan Douglas heki meidät parhaat päivät nähneellä autollansa Kinabatangan-joelle. Matka kesti kauan ja paikalliseen tapaan ilmastointi niin kylmällä kuin mahdollista…. Minna vilustui.

Perillä pikku kylässä joen varrella odotti Maria (ja hänen puoli sukuaan) kotinsa pihalla jossa M&A tulisivat yöpymään seuraavan yön. Hän otti matkaajat lämpimästi vastaan ja heti aluksi tarjottiin lounas avonaisessa keittössä. Hän kertoi retken ohjelman ja sen jälkeen olikin vuorossa lähtö ensimmäiselle jokiajelulle. Se oli ikimuistettava! Ensin vene lipui hiljalleen pitkin jokea kääntyen pienemmälle sivujoelle. Etupenkissä istuvat M&A koittivat kovasti tähyillä ympärilleen, mutta mitään ei tuntunut näkyvän. Vain vehreää sademetsää ympärillä. Marian ja Douglasin avustuksella alkoi vihreän keskeltä löytyä kuitenkin villieläimiä toisensa jälkeen. Yksi apinaperhe tuntui oikein poseeraavan veneilijöille ja niitä katseltiinkin pidempi tovi kunnes matka jatkui. Hei, krokotiili! Hyvin pieni sellainen, mutta krokotiili joka tapauksessa. Uudestaan apinoita, erilaisia ja monia. Todella monia. Ja vau oranki! Upeaa nähdä sellainen ihan villinä omassa luonnollisessa ympäristössäkin, eikä vain ruokinta-alueella kuntoutuskeskuksessa. Sitten alkoi kuhina joella ja sana kiiri veneestä toiseen vastaantullessa. Kapteeni väänsi hanat kaakkoon ja kyyditsi matkaajat Marian pikkuserkun talolle jonka takapihalla odotti erittäin mieluisa yllätys. Pygmi-norsulauma! Kukapa olisi aamulla uskonut, mitä päivä tuokaan tullessaan 🙂

Sama retki piti sisällään vielä kaksi jokiajelua pimeällä sekä aamun sarastaessa. Näkyi apinoita, sama oranki kurkistelemassa puussaan, lintuja, käärmeitä yms. Mutta ensimmäinen ajelu oli ehdottomasti paras. Aamupalan jälkeen Douglas kyyditsi M&A:n bussipysäkille, josta oli tarkoitus hypätä Sempornaan kulkevaan bussiin. Sitä jäivät siihen odottamaan ja tietysti taivas repesi juuri silloin ja sen 15 minuuttia sai luonto vettä erittäin paljon. Niin ja pysäkillä odottajat toki myös. Tekee hyvää alkaneelle flunssalle tuollainen. Vaatteet märkänä on mukavaa nousta jälleen jääkylmäksi viilennettyyn bussiin (jolloin muuten sadekin loppui) ja viettää siellä seuraavat 4 tuntia.. Hmm, Annakin vilustui.

Sempornassa ensimmäiseksi alkoi kova kysely sukelluskeskuksilta mahdollisuuksista sukeltaa Sipadanilla. Lupia myönnetään tuolle saarelle vain 120 kpl per päivä ja sukellukset tuolla suositellaan varattavaksi jo viikkoja ennen saapumista. M&A saivat huomata, että suositusta ei anneta turhaan.. Sipadan jäi tällä erää haaveeksi ja he saivat tyytyä sukelluksiin muilla saarilla. He eivät tokikaan olleet tutustuneet muihin saitteihin sen kummemmin ja huomasivat pian sukeltavansa makro-sukeltajan unelmapaikassa. Eli siis eivät nähneet yhtään mitään, ellei DM James kiskonut heitä muutaman sentin päähän katseltavasta kohteesta. Si Amil niminen site oli kuulemma makro-valokuvaajan taivas. Noh Annahan kuvasi minkä kerkesi, ennen kuin kamera hörppäsi vettä sisäänsä. Onneksi kuvat saatiin kuitenkin pelastettua ja tämä jäikin reissaajien ainoaksi sukelluspäiväksi. Sukellusta harrastavat tietävät, että korvien kanssa voi olla kovastikin ongelmia flunssaisena ja niinhän siinä kävi :/

Parin seuraavan päivän ohjelma olikin sitten laiskottelua rannalla ja kävelyä kyläraiteilla. Ei hassumpi tapa rentoutua ennen kuin Anna lähtisi kotiin. Mabulissa toinen matkaaja Minna vanheni vuodella. Vuodet eivät missään tietystikään tuntunut ja tuolloin oli reissun tähän asti ainoa bile-ilta. Livebändi rannalla, kuka tämän tilasi? Synttärisankari pääsi itsekin vierailemaan mikrofonin takana ja voi kuinka hyviltä Pina Coladat maistuvatkaan varpaat hiekassa! Eurooppalaiset juomatavat eivät ole rantautuneet Borneoon ja kolme juomaa lienee maksimi, jota yhdessä illassa kuuluu kuluttaa. Näin myös Minnan ja Annan oli tehtävä sulautuakseen joukkoon.

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja seuraavaksi varattiin lentoja kohti Singaporea. Välissä oli yöpyminen Kota Kinabalussa jälleen, jossa matkaajat ajattelivat hieman piipahtaa yöelämässä. He luulivat varanneensa hotellinkin tätä varten sopivasta paikasta, mutta ei se sitten niin ihan ollutkaan. Molemmat olivat onnistuneet kuluttamaan käteisvaransakin loppuun eikä hotellin valuutanvaihtopisteeseen kelvannut Eurot??

Siitä huolimatta M&A lähtivät kävelemään lähiseuduille etsien ensin automaattia ja sen jälkeen kuppilaa. Automaattia ei löytynyt, sulkeutuvia kahviloita sen sijaan kyllä. Yhdestä kiltisti soittivat taksin paikalle joka kyyditsi ensin automaatille (kauas!) ja sen jälkeen pubiin joka oli vielä hetken auki. Siellä Minna ja Anna saivat vihdoinkin coctailit eteensä ja tämän lisäksi saivat nauttia paikallisen cover-bändin soitosta. Nauttia ja nauttia.. Ei musiikissa varmastikaan vikaa ollut, äänenvoimakkuudessa sen sijaan paljon. Korvat soiden M&A ottivat taksin valomerkin jälkeen, nappasivat Mc Donaldsista yöpalaa ja alkoivat katsella unia viimeistä kertaa Borneossa. Enää luvassa lento Singaporeen jossa tiet erkaantuvat Annan lentäessä Helsinkiin ja Minnan jäädessä Singaporeen. Mitä siellä tapahtuu? Saako Minna uuden vieraan ja sujuuko kaikki suunnitelmien mukaan? Tästä voit lukea myöhemmin lisää seuraavassa jaksossa.

Kuudes luku: Koh Lipe

Kun äiti ja isä lähtivät, olin kahden vaiheilla pysynkö alkuperäisessä suunnitelmassani lähteä Lipelle vai jäänkö viikoksi ”kotiin” Koh Taolle. Voimat palautuivat sen verran, että päätin lähteä! Äiti halusi sponssata mulle lentolipun joten olin Krabilla alle tunnissa! Menin sinne koska sieltä oli suora lauttayhteys Lipelle. Krabilla yövyin Aonang-rannalla joka lienee juuri se jotan matkanjärjestäjät nimittävät Krabiksi. Se oli yhdessä päivässä kyllä ihan riittävästi nähty..

Niinpä seuraavana aamuna hyppäsin minibussiin joka vei lautalle. En tiedä kuulinko tosi väärin lippua varatessani, että lauttamatka kestäisi 4,5 h, koska lähes 9 h siinä lautalla meni ennen kuin vihdoin avautui Koh Lipe edessäni (niin ja yksi lautanvaihto jota en onneksi missannut kun laivapoika kävi herättämässä viime tipassa). Olin edellisenä iltana onnistunut kovan yrityksen jälkeen buukkaamaan itselleni majoituksen joka oli varmaan saaren viimeinen vapaa huone. Kiinalaiset viettivät uuttavuottaan juuri tuolloin ja olivat valloittaneet aika hyvin saaren majapaikat.. Osa lautalta tulleista ihmisistä kiertelivät vielä illalla rannoilla laukkuineen huonetta etsien. Mulla ei sen sijaan ollut valittamista, saaren upein kylpylä-resort (Sita Beach Resort) kun tarjosi delux-seaview huoneellaan mulle erityistä luksusta, VAU! Ensinnäkin ihan oma privat-lonkkari neljällä (joo’o!) työntekijällä oli ottamassa mua vastaan lautalta (saarella ei ole laituria, vaan veneillä kuljetaan rantaan). Mä sain jopa ohjata veneen rantaan, kyllä siinä oli pojilla naurussa varmasti pitelemistä, kovasti ainakin kuvasivat reissua, heh.. Huone oli upea ja illalla ruokailun jälkeen nautin vielä kylvystä avoimen tähtitaivaan alla.. Kyllähän tuo lysti maksoikin ja aamulla lähdin etsimään uutta majapaikkaa.

Se ei todellakaan ollut helppoa. Olin jo edellisenä iltana kysellyt monet monet majapaikat ja turisti-infot läpi ja aina vastaus: ”full”. Hmm.. Näinkö jäisi mun paratiisireissu yhden yön pituiseksi. Ei sentään koska ihana turistiopas-mies löysi kuin löysikin mulle oman mökin Sunrise Beachilta ja iiiihan rannalta ja vielä saaren rauhallisimmalta alueelta (Andaman Resort). Tässä nyt viettelen toista yötä ja tämäkään ei ihan mun budjettiin sopisi, muttei nyt ollut valinnan varaa.. Huomiseksi (ja tällä erää viimeiseksi yöksi) sain vihdoin edullisemman yöpaikan Walking Streetilta (Baan Kasirin 1), jottei matkakassa ihan tyhjene jo tässä kohtaa.

Tämä onkin saari upeimmasta päästä. Aktiivinen lomailija varmaan alkaisi haukotella parin tunnin jälkeen, mutta mulle tää oli just mitä kaipasin tähän väliin voimien keräämiseksi! Pikkuruinen saari Tarutaon kansallispuisto-alueella tunnin lauttamatkan päässä Malesian Langkawilta. Yhden päivän vain makasin! Välillä rannalla, välillä omalla terassilla, välillä rantabaarissa. Illan vielä istuin autiolla rannalla palmun juurella ihmetellen, miten paljon tähtiä voikaan taivaalle mahtua! Tänään kävelin saarta ympäri ristiin rastiin ja sekin oli nopeasti tehty ja takaisin chillaamaan lepotuoliin ja ottamaan jalkahoitoa 🙂 Voiko elämä tämän leppoisampaa enää olla?

Ja nyt jatkan edellistä keskenjäänyttä postaustani.. Vielä reissuun mahtui yksi päivä paratiisissa ja sen viimeisen yön vietin ”iltaelämän” keskellä. Siellä rannalla sunset-drinksua ja uusien tuttujen kanssa illallista Intialaisessa ravintolassa (oli muuten kivaa vaihtelua thaikku-ruualle) ja vielä vähän drinksua rannassa.. Ja sitten unille ja aamulla matka kohti Malesiaa voi alkaa!

Hurjaa kyytiä speedboatilla ensimmäinen etappi Pakbaraan josta bussilla Hat Yaihin. Siellä jouduinkin odottelemaan tovin seuraavan bussin lähtöä ja kiertelin ympäri kaupungin katuja ja bongasin pikaruokaa, voi nam, eipä ole ennen KFC:n ruoka maistunut niin herkulta 😀 Ja taas bussiin jossa uhrautui aikaa ihan hurjasti. Normaalisti kyyti olisi ollut nopeampi mutta ne samaiset kiinalaiset, joita kaikki paikat olivat edellisen viikon ollut tulvillaan, olivat tietysti palailemassa lomiltaan.. Nyt tiedän suunnitella matkapäiväni vähän tarkemmin ja tarkistaa mahdolliset lomat sekä myöskin välttää matkustamista viikonloppuna! Huh.. Bussi jumittui ruuhkaan ja voittaaksemme hieman aikaa me kyytiläiset kävelimme rajan yli bussin jonotellessa autojonossa. Ja siellä sitten odottelimme ja odottelimme kunnes bussikin päätyi samaan maahan.

Vielä viimeinen etappi ja saavuin Penangiin. Noh sittenhän olikin jo yö ja vähän hankaloitti sekin, etten ollut vaihtanut Malesian rahaa ennen saapumista edes sitä taksimatkaa varten. Täällä niitä automaatteja ei olekaan joka 7-11:n kulmassa niinkuin Thaikuissa! Reppu selkään ja talsimaan kohti lähintä pankkia. Tutustuin bussissa ruotsalaiseen sukelluskouluttajaan Andersiin joka tuntee Penangin hyvin. Ensiksikin hän antoi hyviä vinkkejä mitä täällä tehdä sekä suosituksia tulevista sukellusreissuista. Lisäksi hän oli ihanan avulias ja saattoi mut automaatille (joka ei tosiaankaan ollut ihan lähellä..) sekä vielä istutti taksiin joka ei meinannut löytää mun majapaikkaa.. Noh puhelinsoitto hotellille (Banana Boutique) ja pääsin kuin pääsinkin haukkaamaan pientä yöpalaa ja unille.

Nyt vaihdoin majapaikkaa edullisempaan ja rauhallisempaan (Naza Talyya). Kävelin täällä ympäriinsä ja kävin hypistelemässä ostoskeskuksessa (en ostanut yhtään mitään!). Nyt käyn syömässä ja odottelen Annukkaa saapuvaksi ensi yönä. Niistä seikkailusta sitten taas seuraavassa jaksossa! 🙂

Neljäs luku: Kun kerran sairastetaan, tehdään se tyylillä

Vanhempani saapuivat siis Samuille edellispäivänä. Minäkin selviydyin – aika tuskaisena tosin – lautalla Taolta ja ehdimme viettää yhden kivan päivän ja illan tutkien lähiseutua ja majoittuen villaamme. Asumus on aika jees ja mulla on oma yläkerta-yksiö kattoterasseineen. Alaterassilta löytyy pikkuinen uima-allaskin, ehkä vielä myöhemmin ehdin sitäkin testaamaan 🙂 Nyt siihen ei jäänyt aikaa, koska..

Sairaalamuotia Koh Samuilla

Tiistai-aamuna olin samaa mieltä äitini kanssa, että nyt taitaa olla aika uudelle lääkärikäynnille, kuume ei hellitä, kurkku ei siedä nielaisemista jos särkylääkkeen ottamisesta on yli tunti ja huulet aivan kamalat tulehtuneen ihottumaiset. Olotila tuskaisuusasteikolla 1-10 jotain 11 luokkaa. Isä olikin tutustunut sairaalasuosituksiin ja suhautettiin taksilla Bangkok Hospital Samuihin. Sairaalan toiminta tuntui tehokkaalta; Ovella respa jossa ilmoittaudutaan ja otetaan henkilötiedot sekä valokuva. Sen jälkeen seuraava hoitsu ottaa vastaan ja mittaa verenpaineen, kuumeen, painon ja kyselee oireista. Sitten ohjataan lääkärille joka tarkentelee ja kyselee sekä tekee arvionsa. Mulle se lääkäri sanoi että jääpäs tyttö tänne pariksi päiväksi parantumaan ja tiputukseen ja täällä sitä siis edelleen makaan. Otettiin verikokeita kaikesta mahdollisesta ja niistä ei vielä mitään tosin selvinnyt – kaikki kunnossa. Bakteerit vilistelee kurkussa ja se on edelleen tosi kipeä :/ Kuumetta on vieläkin hieman, mutta sen suhteen olotila jo paljon helpottunut. Suoraan suoneen tulee monta pussia antibioottia päivittäin ja suun kautta pillereitä. Huulia ja ihottumia hoidetaan voiteilla. Jokohan auttais pikku hiljaa..

Kaikki hoitajat on täällä tosi ihania ja tyylikkäitä! Milloin olet nähnyt suomessa hoitsujen kulkevan siisteissä tyköistuvissa jakkupuvuissa ja korkokengissä, hiukset nätisti nutturalla? Ja ystävällinen hymy huulilla koko ajan ja mä en edes pysty hymyilee takaisin kun huuliin sattuu. Englantiakin puhuvat. Illalla kun äiti ja isä täällä vierailivat, he kertoivat oveni edessä olevan kärryn desinfiointiaineineen ja hanskoineen sekä varoituslapun jossa lukee: desinfioi kädet mennen tullen ja jos menet 3 askelta lähemmäs potilasta, käytä suojamaskia! Eli niin vaarallinen ja eristyksissä nyt sitten olen 😀

No jos joutuu muutamaksi päiväksi huoneen vangiksi, niin tässä ainakin olosuhteet on ihan kohdillaan. Huone on ennemminkin parempitasoinen

Bangkok Hospital Samui, lääkäri tarinoi

hotellihuone sohvineen ja ruokailutiloineen. Sängyn saa miljoonaan eri asentoon ja mun terassilla näkyy olevan aurinkotuolikin. Ruokailuja varten sain menun josta tuli valita päivän ruoat ja kylpyhuoneessa erilaisia spa-tuotteita. Telkkarista löytyy kanavia ja sain läppärinikin tänne. Yksi seinä on lasia ja siitä voin nytkin katsella aurinkoiseen puutarhaan. Palmupuiden tuijottaminen täältä käsin laittaa kyllä harmittamaan, ettei niiden alla voi loikolla.. Vielä nyt kun vanhempani ovat vierailulla :/ Toisaalta ilman heitä olisin ollut aika pulassa kun en varautunut ollenkaan jäämään sairaalahoitoon. He ovat tuoneet tarvittavia juttuja (kuten esim. suomiherkkuja suklaata ja karkkia, eihän niitä ilman täällä pärjäisi!) ja pitäneet seuraa 🙂 Huomenna tai perjantaina mun pitäs päästä pois niin on meillä sitten vielä hyvin aikaa puuhastella, nyt voivat keskittyä rentoutumiseen hekin ja poistaa matkaväsymystä.

Eurooppalaisen matkavakuutukseen olen joutunut turvautumaan tällä reissullani jo toistamiseen. Ensimmäisellä kerralla joulun alla multa vietiin sukellustietokone  shopilta ja rahat uuteen tulivat tilille muutamassa päivässä. Nyt eilen illalla lähetin meiliä vakuutusyhtiöön tiedoksi hoitoon joutumisesta ja sieltä tuli muutamassa minuutissa meiliä takaisin ja hetken päästä Bangkokin kumppanilta vahvistus, että sairaala oli jo heille lähettänyt tiedon ja asia kunnossa. Loistavaa palvelua!

Nyt en keksi enää muuta kirjoitettavaa kun ei ole mitään tapahtunut, joten lopetan tällä kertaa tähän ja jatkan makaamista 🙂

 

Kolmas luku: Elämää Koh Taolla

Matkaa on jatkunut jo yli kuukausi, mihin aika katoaa?! Täällä olen elellyt Koh Taolla sukellellen ja vain nauttien olostani. Sukelluksia on tullut kiitettävästi

Jouluaaton tonttusukeltajat

ja olen avustanut OWD-kursseilla monesti. Se on mukavaa puuhaa kun saa olla hyödyksi ja jopa osaa tehdä jotain! Ei siitä kauan ole kun minä olin se jota pitää vahtia ja katsoa perään joka käänteessä. Sääolosuhteet eivät sukeltajia oikein ole suosineet, koska merenkäynnistä johtuen näkyvyys on ollut surkeaa. Korkeat aallot eivät venettämmekään ole kovin kauas voinut viedä joten tässä lähimmät sukellus saitit vasta tulleet mulle tutuiksi (Twins, White Rock, Satta Kut –hylky ja Saireen ranta). Jouluaattona järjestettiin kuitenkin perinteinen sukellusreissu Chumphonille jonne urheasti matkasimme vaikka aallot olivat perillä venettämme suuremmat.. Silti oli kivaa!

Joulupöytä

Jouluaattona olin syömässä kouluttajani Päivin luona ja hän oli kokannut upean illallisen meille vieraille. Herkkuja oli monenlaista ja jopa porkkanalaatikkoa – nam! Osallistuin minäkin yhden ruokalajin valmistukseen ja kun se oli mun vastuulla, niin sehän unohtui kokonaan keittimeen.. Ei siis syöty kukka- ja parsakaalia 😉 Te jotka tiedätte mun keittiötaitoni, ette varmaankaan yllättyneet.. Joulujuhlat jatkuivat pitkälle yöhön rantabaarissa ja vähän samalla kaavalla meni uusivuosikin, tosin illallispaikkana oli italialainen ravintola (Porto Bello) jossa ”opiskelukollegani” (eli toinen DMT Jenni) kanssa syötiin ihanaa lohipastaa! Ilotulitusten saattamana päätin lähettää ilmoihin yhden tulisoihdunkin, sinne se lähti taivaalle mulle ja teille kaikille onnea uudelle vuodelle tuottamaan 🙂

Tämä viimeinen viikko onkin ollut tylsistä tylsin kun vähän kaikkia Koh Tao Diversilaisia vaivannut flunssa iski sitten minuunkin. Pari päivää tuli vettä taivaan täydeltä ja silloin ei haitannut vaikka joutuikin makaamaan sängyn pohjalla. Niinä päivinä en todellakaan tehnyt yhtikäs mitään, nukuin vaan. Olo alkoi jo vähän helpottaa ja pystyi viettämään aurinkoisen päivän rannallakin, mutta tänä aamuna ei onnistunut edes veden nieleminen, niin kipeetä kurkussa teki. Marssin lääkärille josta lähdin lääkekassin kera, nyt sitten kämpillä odottelen että antibiootit ottavat voiton kaiken kirjavasta peitteestä kurkussani.. Eipä ole sukelluksista tullut nyt mitään ja mun DM-kurssin suoritankin loppuun maaliskuussa kun palaan tänne uudestaan. Silloin pitäisi kelit olla vieläkin trooppisemmat 🙂

Tässä olen ehtinyt siis surffailla netissä ja miettiä jatkosuunnitelmia. Ensi viikolla saan seurakseni äitin ja iskän joita lähden vastaanottamaan Samuille maanantaina. Pari viikkoa siitä eteenpäin ja suuntaan toiselle puolen rannikkoa Koh Lantalle ja Koh Lipelle ja siitä Malesian puolelle. Annukka tulee Singaporesta loppukuusta ja näillä näkymin treffataan Pulau Penangilla ja mietitään jatkosuunnitelmat sitten siellä. Nyt mä otan pienet päiväunet ja jatkan taas jonain toisena päivänä 🙂

KTD:n tontut

Toinen luku: Kotiutuminen Koh Taolle ja sukellusten aloitus

Ensimmäinen viikko Koh Taolla on vietetty! Perjantaina aamulla yllätyksekseni Lomprayah-lauttafirman kuski tuli hakemaan minut yöpaikastani ja parin tunnin lauttamatkan jälkeen rantauduin tälle kauniille saarelle. Marssin siitä ensimmäiseksi Koh Tao Diversin shopille ja sieltä sain apua majapaikan etsintään. Rinkka selässä tallustaminen ei ollut tällä helteellä kaikkein mukavinta joten päädyin ensimmäiseksi kahdeksi yöksi majoittua ihanaan pikku bungalowiin rantakivillä (Queen Resort). Se oli mukavan rauhallinen paikka Sairee Beachin ja Mae Haadin välissä ja terassilta löytyi riippumatto jossa loikoillessa alkoi arkihuolet pikkuhiljaa kadota mielestä :). Näiden öiden jälkeen en enää jaksanut säikkyä gekkoja tai muitakaan pikku lemmikkejä. Nyt jo naurattaa ensimmäinen yö Samuilla kun en uskaltanut vessassa käydä kun näin vilauksen pikku liskosta siellä.. Mulla ei ollut siellä yhtään naapureita tuolla ranta-mökissä joten yön pimeinä tunteina tuli vähän orpo olo ja etsin pidempiaikaisen majoituksen, jossa on naapureita.

Muutin vähän Mae Haadin suuntaan Mr J’s bungalowiin (olikin muuten neljäs muutto viikon sisään – todellista reppureissaajan elämää). Itse Mr J on

MrJ's Bungalows, huoneeni ovi näkyy kuvassa vasemmassa yläkulmassa.

aika persoona, asuntojen yhteydessä hän pitää pientä kauppaa jossa myy kaikenlasta pientä kirjoista snakseihin ja näyttää hänellä olevan myynnissä kotitekoisia kondomejakin! Tosin mulla ei niille kyllä käyttöä ole 😀 Eihän tää mikään luksus-maja ole, mutta lämmin vesi, jääkaappi, telkkari ja netti löytyy – enköhän mä näillä eväillä kuukauden pärjäile. Lähellä rantaa tämäkin on ja parvekkeelta näkyy merelle. Vuokra on 8000 baht (196 eur) kk, ei mikään päätähuimaava.

Pinnan alle pääsin sitten heti seuraavana päivänä ja osallistuin OWD-oppilaiden ensimmäiseen sukellukseen. Siinä sain palautella itsekin mieleen tietoja ja taitoja, jotka olivat päässeet taas vähän ruostumaan kun edellisestä sukelluksesta oli kulunut yli 2 vuotta. Viikon aikana on tullut sukellettua useasti ja olen tähän mennessä suorittanut Nitrox-, Ensiapu- ja Rescue Diver -kurssit. Iltaisin on ollut tosi väsynyt kaikesta sukelluksesta ja opiskelusta. Suihkun ja ruokailun (ihania ruokia ja hinnat n. 3 e/ruokailu) jälkeen on uni maistunut hyvin makealle eikä muuta ole enää jaksanut tehdäkään.

Eilen oli kuitenkin RD-valmistujaisjuhlien vuoro ja tuli muutama baari ja drinkki tutuksi 🙂 Seurana oli toinen oppilas keskukselta ja muita suomalaisia joihin tuolla rantabaarissa törmättiin. Kivaa oli pikkutunneille asti ja kyllä oli hyvä, että tänään oli vapaapäivä.. Olotila ei ole sieltä kaikken parhaimmasta päästä! Kävin kuitenkin mun kouluttaja-Päivin kanssa lounastamassa ja tutkimassa varusteita, joita mun tulee hankkia. Mennään maanantaina vielä uudelleen koska yksi liike oli kiinni. Taisin kuitenkin jo löytää märkäpuvun jolla sitten tarkenee paremmin tuolla vielä viileähkössä vedessä (no, onhan se 27 asteista, mutta kyllä siellä vilu ehtii tulla). Merenkäynnistä johtuen näkyvyys on ollut aika surkea koko viikon, mutta se on toisaalta ihan hyväkin näitä taitoja opetellessa. Toivottavasti ne kuitenkin tosta pian kirkastuu ja pääsee näkemään kivoja juttuja. Viime viikolla täällä oli viimeksi bongattu valashai, mutta nyt on tainnut nuo jättiläiset lähteä muihin vesiin, harmi. Kerron dive siteista lisää kun olen niihin tarkemmin päässyt tutustumaan.

Sain tänään Divemaster-koulutuspaketin ja niihin tässä vielä illalla olisi tarkoitus tutustua, huomenna onkin vuorossa jo ensimmäinen assaus OWD-kurssilla 🙂 Alanpa siis tekemään tehtäviä ja palaan taas asiaan myöhemmin!