Sää muuttuu aurinkoisesta vetiseksi ihan hetkessä ja päinvastoin 🙂
https://www.youtube.com/watch?v=g7KKNapiKTo&feature=youtu.be
Thung Wua Laen, Chumphon
Keskiviikkona 29.10. heräsimme Ellin kanssa viimeistä kertaa Hua Hinin kodistamme ja aamupalan jälkeen pakkasin loput tavarat laukkuun. Aamupäivä hengailtiin vielä täällä ja puoliltapäivin neidin päiväuniaikaan kuski tuli hakemaan meitä ja lähdimme kohti Chumphonin Thung Wua Laen –rantaa. Asuimme Baantalay Thungwualein nimisessä hotellissa, joka sijaitsi oikeastaan ihan keskellä pikkuista lomarantaa. Tämä alue oli tosiaankin vain ja ainoastaan ranta ja sen vierellä kulkeva tie, jonka varrella on ravintoloita ja majataloja sekä pari minimartia. Meidänkin toisen kerroksen terassiltamme näkyi suoraan rannalle ja nämä kolme päivää jotka vietimme täällä, olivat hyvin leppoisia. Aamupäivisin kävimme uimassa ja lounaalla jonka jälkeen Ellin oli aika ottaa päiväunet. Sen jälkeen lähdimme kävelylle johonkin suuntaan rantaa ja kävimme syömässä jonka jälkeen olikin jo taas unten aika. Tämä kaava tulee olemaan seuraavien kuukausien ajan varmasti hyvin hyvin tuttu 😉
Täällä oleskellessa minulle tuli mieleen, että ihmiset täällä olivat vielä Thaimaalaisittainkin erityisen ystävällisiä ja leppoisia. Alueella lomailevat enimmäkseen Thaimaalaiset, mutta kyllä me länkkäritkin paikan olemme jo löytäneet, vaikkakin se näkyi lähinnä juuri tuossa meidän asuttamassa rannan ”keskustassa”. Farangeja ei tullut vastaan koko ajan ja kun tuli, jokainen varmasti muisti tervehtiä ja mikäli ei ollut mopolla ohi ajamassa, pysähtyi juttelemaan selvittääkseen, onko paikka saanut meistä uusia asukkeja.
Majapaikkamme oli viihtyisä ja siisti. Omistajan ja työntekijöiden sekä ravintoloiden lapset leikkivät Ellin kanssa ja tämä pikku neiti pinkoi lasten perässä minkä pikku jaloistaan vaan pääsi. Ja pääseekin muuten jo hyvinkin lujaa! Erityisen mielekäs kaveri oli viereisen Pirates terracen Min-tyttö jota käytiin halailemassa joka ilta ja joskus päivälläkin. Rannalla oli myös paljon lapsia ja minä kyllä hämmästelin, kuinka rauhallisia ne muut olivat… Tämä meidän tättähäärä kun pinkoi joka suuntaan ja koko ajan sai olla kiskomassa ylös mistä hiekkakuopasta milloinkin ja esteltävä vesirajaan syöksymistä. Elli sai täällä varmaan tähän astisen elämänsä suurimman raivokohtauksenkin, kun äiti oli ilkeä, eikä päästänyt häntä juoksemaan vaatteet päällä suinpäin mereen. Koko ranta raikasi ja näiden rauhallisten lasten vanhemmat taisivat olla ihmeissään tuollaisesta valkoisesta erittäin äänekkäästä tuittupäästä 😀 Ellin ikää kaikki jaksavat myös hämmästellä, onhan hän erityisen pitkä paikallisen mittapuun mukaan. Vuotta vanhemmaksi tuota luullaan ja onkin vähän hämmentävää välillä, kun pienempikokoisia lapsia tulee ihan selkeästi juttelemaan ja ”osaavat käyttäytyä” jo niin kuin isommat lapset.
Paikka oli kaunis, mutta tuskinpa siellä olisi oikein saanut aikaa kulumaan tämän enempää. Matkahuilitauko oli pidetty ja retki jatkukoon kohti ”kotisaarta”!
Matka alkaa!
Tämän kertainen retkemme alkoi Krapilta 18.10.2014. Niin, Tuusulasta Krapinhovista. Sinne matkasimme päivää ennen Bangkokin lentoa juhlistaaksemme Jussin synttäreitä kera Jussin vanhempien ja sisarusten. Vietimme kivan päivän hyvän ruoan ja iloisen seuran parissa!
Mummin kanssa leikkimässä Miikka-sedän kanssa soittamassa
Sitten oli vihdoin odotettu matkustuspäivä kohti trooppisia lämpötiloja! Lento ilmoitettiin olevan myöhässä, joten vältyimme sen vartinkin ylimääräiseltä odottamiselta koska olimme jo valmiiksi ihan lähellä lentokenttää. Odottaminen vaan on jotain niin tylsää. Tällä kertaa olimme onnistuneet saamaan paikat eturiviltä, johon Elli sai oman nukkumiskopan. Se oli oikein mainio ja neiti olisi varmaan koisinut siinä hyvän osan matkasta ilman tyhmiä ilmakuoppia, joiden ajaksi hänet piti nostaa aina kopasta pois (ja tietysti heräsi aina siihen). Noh, matka meni kuitenkin kivuttomasti – tosin ilman silmäystäkään unta meillä vanhemmilla – ja aamuvarhain paikallista aikaa olimme Bangkokissa. Laukut kantoon ja kuskimme odotti sovitussa paikassa ja 3 tunnin automatka Hua Hiniin alkoi. Elli piti kuskistamme kovasti eikä naurusta meinannut loppua tulla… Kyllä hän hetkeksi torkahtikin juuri kotiportilla 😉
Hua Hinin talomme oli hieno (Milpool Villa 24) ja siellä viihdyimme mainiosti! Meillä oli pihalla oma uima-allas joka oli kovassa käytössä. Elli ei jostain syystä enää tykännyt uida vauvauimarenkaalla (joka viime lomalla oli ihan hitti) vaan uiminen oli kivointa äitin tai isin sylissä. Päivät meni tosi nopeasti rennoissa merkeissä lomasta nauttien, altaalla löhöillen, lähikujilla ja -kaduilla kävellen tai mopoillen. Illemmalla päivän viilentyessä lähdimme kaupungille illallispaikkaa etsimään ja useimmiten se löytyi saman kadun varrelta (Naret Damri road). Rantakadulla oli parhaimmat seafood-paikat rakennettu vanhoille laitureille ja toisella puolella tietä oli länkkäripaikat. Erittäin turistimaisesti päädyimme jopa kahteen kertaan brittiravintolaan (Ye Olde Buffalo Tavern) jossa oli ihan mielettömän hyvät ribsit! Minäkin päätin, että syödään nyt kunnolla tätä mättöä, josko monta kuukautta menee (maukkaalla toki!) pelkällä Thai-ruoalla.
Siaminlahdella on parhaillaan sadekausi, mutta Hua Hinissä se tarkoitti lähinnä öisin ukkosta ja päivisin puolipilvistä. Tämä oli hyvä sää valkoisen ihomme totutella valoon ja syysviiman kylmentämille luillemme totutella lämpöön.
Elli pääsi hyvin paikalliseen rytmiin ja voi kuinka hän nauttiikaan taas lapsiystävällisten Thaimaalaisten huomiosta! Tuktukin lavalta on hyvä vilkutella ihmisille ja taas kerran hämmästyin pienen ihmisen sopeutumiskykyä. Hän oli heti kuin kotonaan tuollakin, kuten aina ollut mihin vain olemme päämme kallistaneet.
Hyvin poikkeuksellista oli, ettei ostoksiin (paitsi tietty ruoka yms. välttämätön) käytetty juuri yhtään aikaa. Jussilla ei ollut tarpeita emmekä me Ellin kanssa (tai siis lähinnä minä) halunneet yhtään ylimääräistä asiaa kannettavaksemme tuleville kilometreille. Näin ollen elo oli hyvin leppoisaa ja rentouttavaa, tiivistä yhdessäolemista kun tiesimme kohta ikävän olevan suurensuuri!
Emme me nyt kuitenkaan ihan kotona keskenämme kyhjöttäneet, pari päivää meillä oli kylässä Jussin kaverit Vellu ja Tommi jotka sattuivat olemaan samaan aikaan Thaimaassa ja heillä oli Jussin kanssa sama paluulento. Sittenhän se jo koittikin, tylsä ilta kun isille piti antaa halit ja sanoa heiheit. Niin ne sitten pojat lähtivät kohti Bangkokin lentokenttää kun minä ja Elli nukuimme vielä pitkät yöunet ennen seuraavan aamun maiseman vaihtoa.
Heippa Hua Hin, oli kivaa! 🙂
15. (ja tällä erää viimeinen) luku; Kuukausi Koh Taolla ja Divemasteriksi valmistuminen
Tämä onkin tällä erää reissublogini viimeinen luku, joko ne kuukaudet meni?? Koh Taolle päästyäni alkoi sukelluspuuhat täydellä tohinalla saman tien. Kouluttajani oli viikon lomalla, joten assasin lähinnä Fun Diveilla tuon ajan ja kun Päivi palasi, palasin minä tuttuun puuhaani OWD-oppilaiden kanssa avustamaan. Päivät kului kuin siivillä pinnan alla!
Muutaman kerran työskentelin Castle-baarin ovella lippuja myyden ja shotteja tarjoillen. Oli kiva nähdä yöelämää edes sieltä käsin, kun muutoin ei baareihin ehtinyt/jaksanut. Poikkeuksen teki toki Thaimaalainen uusivuosi, Songkran vesijuhla, jolloin koko saari juhli. Juhli ja joi – erittäin märkänä! Aseina oli vesipyssyjä, ämpäreitä, tynnyreitä.. Ihan mitä vain mihin vettä sai ängettyä. Helteet olivat jo korkeimmillaan, joten virkistävät vesisuihkut olivat erittäin tervetulleita!
DM-kurssini ollessa loppusuoralla pääsin ensimmäistä kertaa palkkatyöhönkin liidaamaan sukeltajia. Ja sillä samaisella sukelluksella näin elämäni ensimmäistä kertaa tuon upean näyn, kun syvältä sinisestä vedestä esiin ui Valashai! Sitä näkyä en tule koskaan unohtamaan ja tuo kyseinen yksilö tuli ikuistettua vielä upealla tavalla, kun samalla kertaa mukanamme sukelsi ammattikuvaaja. Vieläkin ajatus tuosta hetkestä saa erittäin leveän hymyn kasvoille 🙂
Kurssin lopuksi oli aiheellista vielä esittää omat taidot Päiville ja niin sitä uitiin, snorklattiin, stressitestailtiin, etsittiin, löydettiin, nostettiin, pelastettiin, tehtiin karttaa, opastettiin ja vaikka mitä. Haastavin testi taisi kuitenkin olla tuo ”virallinen” piste iin päälle.. Snorkkelitesti. Siinä sitä sitten istuttiin ihmisten edessä ja mulle kaadettiin shotti poikineen. Parikymmentä niitä meni ekan 10 minuutin aikana (koska tietovisan kysymyksiin en tokikaan osannut vastata yhteenkään oikein..) ja siihen päälle vielä ämpärillinen juomaa snorkkelin läpi. Mulle oli tehty oikein herkulliset juomat (kaikki eivät ole yhtä onnekkaita!), mutta kun määrä on tuollainen, kroppa onneksi sanoi kiitos ei ja tyhjensi nopsaan nämä nesteet. Näin pystyin hyvin jatkamaan pitkälle aamuyön tunneille. En tiedä, kultaako aika muistot, mutta se oli hurjan kiva ilta 🙂 Se meni kuitenkin onneksi kerralla läpi, koska uusintaa en ehkä olisi kestänyt..
Näin oli kurssi sitten valmis. Mulla olisi ollut lento kotiin heti sen jälkeen, mutta en ollutkaan vielä lähtöön valmis 🙂 Niinpä pyrähdin Burman rajalla hakemassa lisäaikaa passiin ja siirsin lentoa eteenpäin. Lopulta kävi kuitenkin niin, että keskuksella hiljeni niin, etten enää veteen tuon jälkeen kertaakaan päätynyt vaan päivät kului rentoutuen rannalla ja juhlien milloin mitäkin. Saarella oli Save Koh Tao -festarit, jossa esiintyi niin Thaimaalaisia kuin länsimaisiakin bändejä. Sitten oli myöskin vappu (tuntematon juhla tuolla, mutta juhla kuitenkin) sekä vielä toisen DMT:n Jennin snorkkelitesti (hihi, olikin hauska olla sivustaseuraajana tällä kertaa).
Nyt tätä kirjoitan Bangkokissa ja laukut on valmiiksi pakattuna huomista kotilentoa varten. Matkalla tänne katselin bussin ikkunastasta ulos. Niin olin tehnyt monet kerrat kohti uutta määränpäätä miettien, mitähän kivaa tuo seuraava paikka mahtaakaan tuoda tullessaan. Nyt tiesin mikä minua odottaa (ah, shoppailu jota niin ”rakastan”.. 😉 ) joten en uhrannut sille ajatusta vaan mietin, miten ihana reissu onkaan takana. Kokemuksia on aivan mahdotonta laittaa paremmuusjärjestykseen, koska ei niitä voi toisiinsa verrata. Upeita sukelluksia, ihania ihmisiä, mahtavia maisemia, eksoottista luontoa, vilkkaita kaupunkeja, kauniita rantoja, mielenkiintoisia kulttuureja ja historioita, häikäiseviä auringonlaskuja (ja -nousuja), hauskoja juhlia, monenmonenmonta tarinaa! Iso kiitos kaikille jotka olitte osallisena tälle matkalle; Äiti ja Isä, Annukka, Jussi ja Maria jotka kävitte vierailemassa ja kaikki uudet ystävät! Ja just sulle, joka osallistuit retkeeni näitä tarinoita lukien 🙂
KTD:n porukalle erityiskiitokset; Ihanalle kouluttajalleni Päiville, joka teki DM-retkestäni parhaan mahdollisen, Prasolle joka huolehti ettei mulla vapaa-ajalla ollut tylsää, DMT-kollegoilleni Jennille, Mikalle, Samille ja Nikolle (me ollaan ihan parhaita kaikki 🙂 ), käveleville sukellustietosana-kirjoille Pertulle ja Jarille, Shopin iloisille kaunistuttajille Ellulle ja Kristalle, tekniikka-spesialisti Mikolle, energiapommi Jesselle, monitoimimies Köpalle ja tietysti kaikille muille työntekijöille ja asiakkaille, joiden kanssa sain olla tekemisissä! Ootte upeita!
Haikeaa lopettaa hurjan kiva ja tapahtumarikas retki, mutta toki ihana palata kotiin. Ensi kertaan 🙂
14. luku; Langkawi ja Kuala Lumpur
Marian lähdettyä takaisin kotiin, piti mun keksiä vielä missä naapurimaassa lähtisin käymään saadakseni viimeiset 30 päivää oleskelulupaa Thaimaassa. Laosissa olisin halunnut käydä, mutta kun aikaa oli vain viikko, en halunnut tehdä niin pikaista pyrähdystä sinne. Siellä vierähtää toisella kertaa sitten pidempi aika! Lisäksi kun minun tuli lentää takaisin Thaimaahan (maateitse saa oleskelulupaa vain 15 pv) ja sieltä lennot oli hurjan kalliita.. Helpoksi ja edulliseksi vaihtoehdoksi muodostui lentää uudelleen Malesiaan.
Niinpä lensin Penangin tutun kentän kautta (tunnin vaihto muodostui lopulta 5 tunniksi.. Firefly tarjosi odottaville kuitenkin mäkkärin hampurilaisia. Harvinaisen hyvin halpislentoyhtiöltä) Langkawin saarelle muutamaksi päiväksi. Siellä majoituin Chenang rannalla (Langguna Baron) ja viettelin lähinnä rantaelämää ja viimeistellen kesken jääneitä kirjojen lukuja. Yhtenä päivänä kiertelin muualla saarella ja kävin mm. Oriental Village -nimisessä ostoskylässä, josta lähti Cable Car vuoren huipulle. Sieltä oli hienot näköalat muualle saareen ja ympäröiville saarille. Sieltä kun tarkkaan tähysteli, pystyi löytämään tuon aikaisemmin minut ihastumaan saaneen Koh Lipenkin. Matkaa vesiteitse sinne on Langkawilta n. tunti. Kovasti mieli olisi tehnyt käväistä sielläkin, mutta en viitsinyt riskeerata jos rajavartijat olisivat alkaneet ihmettelemään loikkimista rajalla..
Langkawi oli ihan kiva saari. Ihmiset olivat tosi mukavia ja juttelivat mieluusti kaikkialla. Moni tuntui ihmettelevän yksin matkaajaa, liekö paikka enemmän perheiden ja kaveriporukoiden suosima. Vaikka turismi onkin saaren pääelinkeino, jotenkin se massaturismi-meininki ei ollut niin päällekaatuvaa kuin monessa muussa paikassa. Mun ei kauan tarvinnut etsiä kun löysin ihan oman kaistaleen rantaa vain itselleni ja kirjoilleni. Rannat ei niin huippuja olleet kuitenkaan, ainakaan nämä ”päärannat” joissa kävin, ja ison osan näistä oli valloittaneet erilaiset rantahuvien kaupittelijat ja niitä siinä päristeli vesirajassa jos jonkinlaista. En ehtinyt piipahtaa saaren pääkylässä Kuahissa, koska päätinkin yhtenä iltana lentää seuraavana aamuna Kuala Lumpuriin katselemaan vähän suurempaa kylää.
Lensin Fireflyllä joka oli tällä kertaa ihan aikataulussakin! Tämä Malesian Airlinesin halpisyhtiö ei lennä Kuala Lumpurin kansainväliselle kentälle vaan vanhalle kentälle Subangiin. Se olikin hurjan hyvä asia, koska tämä kenttä sijaitsi puolet lähempänä kaupunkia ja oli tosi pieni jolloin asiat hoitui siellä nopeasti. Niinpä ennen kuin huomasinkaan, olin jo saapunut keskelle kaupungin sykettä Pukit Bintangin alueelle. Majoituin ihan keskelle tätä kaikkea pienelle sivukujalle hälinältä piiloon (Le Apple Boutique). Ikkunasta näkyi kaupungin kuuluisat tornit ja kiiltävät pilvenpiirtäjät, alas pikkukujalle katsoessa näkyi pahvilla suojattuja hökkeleitä ja ihmisiä penkomassa roskiksia.
Vaikka Malesia onkin kaikista reissuillani vierailemistani maista rikkain, tuloerot ovat täälläkin silmiinpistäviä. Köyhyyttä riittää ikävän paljon ja senhän saimme jo Annukan kanssa Mabulin saarella todeta, millaisissa oloissa ihminen voi joutua asumaan. Katuravintolassa ruokaillessani tarjosin kerjäläispojalle osan pitsastani ja se näytti raukalle todellakin menevän enemmän kuin tarpeeseen.. Silti hänkin jaksoi suloisesti hymyillä 🙂 Kuala Lumpur oli positiivinen yllätys, kun odotin jotain tosi Aasialaista kaupunkia ja sieltä tulikin helposti lähestyttävä länsimainen kaupunki vastaan. Ja sitä ostoskeskusten määrää.. Näinkin laiska ostosten tekijä kuin minä, sain laukun pullistelemaan uhkaavasti ja rinkan vetoketjut alkoivat olla koetuksella. Jokin keino täytyy keksiä saadakseni mukaan suomeen vielä Taolla odottavat sukelluskamatkin..
Varkaistakin oli kovin varoiteltu, mutta oloni oli turvallinen liikkuessa keskustassa. Vain kerran mietitytti, kun omituinen mies juoksi minut kiinni ja kertoi minun käyneen istumassa hänen kahvilassaan aiemmin ja hän oli päättänyt saada jutella kanssani. Niin, siitä kahvista oli tosiaan jo tunti aikaa.. Vähän spookya että hän oli tuon ajan seurannut matkaani.. Onneksi pysäytti hotellini edessä, joten pääsin pikaisesti poistumaan paikalta.
Viikko vierähti nopeasti ja sattumoisin samainen Firefly lensi suoraan Kuala Lumpurista Koh Samuille. Siispä vielä kerran (aikataulussa) heidän siivelleen ja tätä kirjoittelen Samuilla Chawengissa naapurissa sijaitsevan Kabaree-baarin äänten valvottamana. Huomenna sitten takaisin Koh Taolle viimeistelemään Divemaster-opinnot!
12. luku; Kambodza Kep
Phu Quocin saarelta näkyy Kepiin, vesiteitse matkaa olisi n. 2 h. Rajanylitys ei vielä tällä hetkellä onnistu suoraan sinne. Myöhemmin kuulin, että tätä ollaan parhaillaan järjestämässä mahdolliseksi, todennäköisesti vielä tämän vuoden puolella. Nyt jouduin kuitenkin matkaamaan ensin lautalla Viet Thaniin ja odottamaan siellä monta tuntia (ei selvinnyt mitä odotettiin) minivania rajalle.
Rajatoimenpiteetkin kestivät hurjan kauan, kun kyseessä oli todella pieni rajanylityspaikka eikä edes juurikaan ihmisiä. Viisumitarra vihdoin tuli passiin ja leimat ulos-sisään ja viimeinen bussipätkä meni tunnissa. 60 kilsan matka 8 h.. No illansuussa kuitenkin perillä Kepissä ja majapaikassani Saravoan-Kep Hotellissa.
En halunnut piipahtaa siinä Kambodzan normaalissa turistipaikassa Sihanoukvillessä, vaan valitsin Kepin kuultuani siitä Phu Quocilla ja oletin täältä löytäväni aitoa Kambodzaa. Oletukseni osui oikeaan ja koin mielenkiintoisia hetkiä täällä. Alue oli ranskan vallan aikana ollut elittiväen lomaviettopaikka ja tästä oli muistona sisällissodassa tuhoutuneet huvilat. Nyt aluetta yritetään saada vanhaan kukoistukseensa ja uusia majataloja nousee hyvää tahtia. Tällaisenaan se toimii lähinnä Phon Phenistä saapuvien kaupunkilaisten viikonloppu picnic-paikkana.
Pienen rannan hiekka on mustaa, eikä houkuttele rantaelämää viettämään, mutta puolen tunnin venematkan päästä löytyy Rabbit Island valkoisine hiekkoineen ja mantereen puoleltakin vajaan tunnin matkan päässä on valkoista hiekkaa. Minä en niistä tällä retkelläni ollut nyt yhtään kiinnostunut vaan aion tutkia jotain muuta.
Illastin hotellin ravintolassa kun en jaksanut pimeällä lähteä seikkailemaan muualle. Ystävällinen tarjoilijapoika jäi heti juttelemaan pitkäksi toviksi ja oli silminnähden iloinen saadessaan länsimaista keskusteluseuraa.
Ravintolassa ei lisäkseni ollut muita asiakkaita, kuin iso pöydällinen paikallisia joilla näytti olevan kemut pystyssä. Ei mennyt kauan kun hassu vanhempi herra piipahti utelemaan mikä olen ja mistä tulen, tulkaten kaikki sanomani siltä seisomalta kovaan ääneen muulle pöydälle. Laseja nosteltiin ja kohta hän vaati saada tanssahtaa diskohumpan tahdissa. Ei siinä muu auttanut kuin heiluttaa hetki lanteita. Siinä samalla hän tarjosi töitäkin, hän oli hotellin omistaja. En tällä kertaa lupautunut kuitenkaan. Ainiin ja laskua tarjoilijalta vinkatessani hän luuli, että pyysin häntä tanssimaan.. Joten pikainen vierailu vielä tanssilattialla kunnes oli aika nukku-matin.
Kepistä ei löytynyt pankkiautomaattia joten seuraavana aamuna suuntasin viereiseen Kampotin kylään puolen tunnin matkan päähän nostamaan rahaa. Takaisin tullessa mopokuskini vei minut matkan varrella oleville luolille. Jo matkalla sinne kylän lapsia littyi saattueeseen polkupyörineen ja luolille päästyämme tarjoutuivat luolaoppaiksi. Ilomielin otin tarjotun avun vastaan ja lähdimme kiipeämään ylös kohti luolan aukkoa.
Hienot maisemat sieltä korkeuksista ja vaikuttava näky luolassa. Seltä löytyi pieni Hindu-temppeli sekä kivimuodostelmia, joista lapset mulle näyttivät monia eläinhahmoja. Oli norsuja, krokotiiliä, kilpikonnaa, possua.. Vaihtoehtoinen reitti takaisin vuoren juurelle oli pikkuinen pimeä luolasto, sinne toki! Se olikin vähän haastavampi reitti jyrkkine pudotuksineen, liukkaine kivineen, ahtaine koloineen ja pilkkopimeässä vielä! Pojat valaisivat tietäni taskulampuin ja varoittivat kohdissa joissa varmasti olisin muuten lyönyt pääni kallioon.
Pääsin kuin pääsinkin ahtautumaan vielä viimeisestäkin kolosta auringonvaloon, loppusaldona erittäin likaiset vaatteet ja yksi rikkinäinen kenkä, mutta kiva kokemus! Mopokuskini oli lähtenyt tässä välissä korjaamaan rikkoutunutta rengasta joten odottelin poikien kanssa temppelin pihamaalla häntä palaavaksi. Hauskoja veijareita ja sainpa siinä keskustelukaveriksi joitakin alueella kulkevista munkeistakin.
Seuraavaksi piipahdimme pippurifarmilla katsomassa kuinka maankuulua Kampotin pippuria tuotetaan. Pysähdyimme tien varrella olevan talon pihaan kun kuskini bongasi pihalla grillattavan isoa käärmettä. Se oli talon herran tielle osunut kasvimaalla, onneksi mä näin sen siinä tikun varressa nuotion päällä enkä maastossa.. Oli meinaan matelijalla kokoa ja näköä. Oli ryökäle vielä syönyt toisen pienemmän käärmeen ja sekin oli tikun nokassa paistettavana. Myöhemmin nämä nähtäisiin perheen illallispöydässä.
Minä sen sijaan suihkunraikkaana ja puhtaissa vaatteissa lähdin illastamaan Crab Marketille. Se sijaitsee n. parin kilometrin päässä Kep Beachilta jossa minä majailin. Siinä rannassa on kymmenkunta rapuravintolaa (löytyi listalta muutakin) ja hyvin näki, mistä niistä oli kirjoitettu Lonely Planetin kirjassa.. Minä en liittynyt siihen oppaan orjien joukkoon vaan valitsin hiljaisemman paikan heti vieressä. Kuulemani mukaan ruoka on ihan saman laatuista kaikissa näissä ja samat rapunarraajat kaikille ravintoloille saaliinsa myyvät. Söinkin elämäni parhaat ravut tuolla!
Iso lautasellinen rapuja kustansi 5 USD ja sivuun tilaamani riisiannos oli ihan liikaa. Iso kiitos kuuluu kuskilleni joka tarjoutui kuorimaan rapuja minulle, saaden näin varmasti paljon enemmän lihaa panssarin sisältä ulos kuin itse olisin onnistunut.. Kuulin häneltä myös paljon tarinaa Kepistä sekä yleisesti Kambodzan historiasta. Kovia ovat joutuneet kokemaan, mutta elämäniloa tämä kansa ei ole kadottanut. Aidosti ystävällisin paikka missä tähän mennessä olen piipahtanut!
Seuraavana päivänä päätin tutustua Kepin kansallispuistoon ja lähdin tallustamaan kohti vuoren huippua. Tätä kutsuttiin ”viidakko-tieksi”, mutta ei se nyt ihan samalta näyttänyt kuin esim Borneossa. Tietä pitkin olisi pystynyt ajamaan jopa mopolla, joten minä kun olin jalkaisin liikkeellä, päätinkin siirtyä pikkuisille sivupoluille. Nämä reitit olivatkin vähän haastavampia välillä pystysuorine nousuineen ja laskuineen (pahimpiin oli kiltisti asetettu tikkaita) ja piipahdin vuoren laaksossa olevassa eco-resortissa (Jasmine Valley) lounastamassa. Sielläkin kävin mielenkiintoisia keskusteluja henkilökunnan kanssa kunnes matka taas jatkui ja kiipustin takaisin vuorelle.
Paluumatka kylään johti tietä pitkin, johon ilmiselvästi ollaan aikomassa rakentaa autoille sopivaa reittiä. Työt olivat jo käynnissä, joten odotettavissa on että tämä pikku pala viidakkoa on kohta jotain aivan muuta. Onneksi ympäriltä löytyy vielä paljon tuhoutumatonta metsää. Alue Kepin ympärillä oli muuten viimeisiä Puna Khmerien hallitsemaa aluetta ja vielä vuonna 1991 kolme länsimaista toimittajaa saivat surmansa näissä metsissä Khmerien toimesta jutuntekomatkallaan.
Tietoteknisistä taidoistanikin oli hyötyä, kun respan koneessa oli ongelma ja korjasin sen kuntoon 🙂 Illalla taas vatsa täyteen rapuja ja unille. Huomenna starttaa aamutuimaan bussi kohti Bangkokia. Hyvää yötä!
11. luku; Vietnam, HCMC ja Phu Quoc
Singaporesta eteenpäin ei ollut suunnitelmia pariksi viikoksi, joten päätin lähteä käymään Vietnamissa Phu Quocin saarella, jonne olin jo pitkään halunnut matkata. Lensin Ho Chi Minh Cityyn (ex Saigon) ja vietin siellä ensin vuorokauden. Jälleen oli edellisen yön unet jääneet vähille hurjan aikaisesta lennosta johtuen (vaikka aloinkin tässä kohtaa jo tottua klo 4 aamuherätyksiin). Pienten torkkujen jälkeen olin valmis liittymään katuvilinään. Ja sitä vilinää sitten riittikin.. Majoituin District 1:lle (Truong Hai Saigon Hotel) keskelle kaupunkia tiheiten asutulle alueella ja sen huomasi.
Katujen ylittäminen meinasi alkuun olla mahdotonta, kunnes otin mallia paikallisilta ja sinne vaan liikenteen joukkoon hitaasti maleksien, niin kyllä ne autot ja mopot sitten lopulta väistää ja kiertää. Kaikenlaista tavaraa ja ruokaa oli kaupan katujen varsilla ja löytyipä ihan putiikkejakin joissa pistäydyin uusien bikinien toivossa. Hmm, lyötyäni pään sovituskopin kattoon ja yrittäessä änkeä koon XL-uimapukua päälle vain todetakseni sen mahdottomaksi tehtäväksi, ymmärsin, ettei vaatteita kannata täältä etsiä 🙂
Lähistöltä löytyi Saigonin Notre Dame -katedraali ja hieno pääpostirakennus, joiden ohitse kävelin. Alueella on myös iso basaari-alue sisätiloissa, Ben Thanh Market, jota kävin ihmettelemässä. Olin lukenut, että siellä voisi olla melkoisen autenttista aterioida night marketin aikaan, mutta jätin sen väliin. Basaarialue oli täynnä tilpehööriä, vaatetta, kassia, korua, kangasta, hedelmiä, lihaa, vihanneksia.. Ja ihmisiä.Illan hämärtyessä hakeuduin lähelle hotellia syömään ja sen jälkeen nukkumaan. Huomenna olisi jälleen aamulento kohti Phu Quocia.
Yliarvioin aamuruuhkan ja olin kentällä hurjan ajoissa, mukava chek-in virkailija järjestikin minut aiemmalle lennolle, joten saavuin määränpäähän tuntia aiemmin. Hyppäsin taksiin ja mökkiini päästyäni (Hiep Thanh) päätin, että tämän päivän lepään enkä tee yhtään mitään! Ensin päivänokoset ja sen jälkeen kirja kainaloon ja rannalle. Söinkin siinä rannalla joten todellakaan en poistunut alueelta koko päivänä 🙂 Sitten olikin seuraavana päivänä hieman energisempi olo ja lähdin tallustamaan eteenpäin rantaa pitkin, ajatuksena ehkä kävellä se päästä päähän. Tiedusteltuani jossain kohtaa kuinka pitkälle ranta mahtaa jatkua ja vastauksen saatuani istahdin lounastamaan ja käännyin takaisin. Ranta jatkuisi lähes saaren eteläpäähän, eli kymmeniä kilometrejä 😀 Ilmankos rannan nimi on Long Beach.
Majapaikkani oli reilun kilometrin päässä Duong Dongin kylästä ja sekin matka oli mahdollista taittaa rantaa pitkin. Suuntasin myöhemmin siis sinne. Kylä oli tosi pieni ja nopeasti läpi tutkittu. Satama-alue oli täynnä kalastusaluksia ja sataman vieressä night market -katu, jossa yhtenä iltana kävin syömässä kun sitä niin kovin mainostettiin. Söinkin erinomaisen herkullisen kala-aterian, joten näitä katukeittiöitä tulee jatkossakin muistaa hyödyntää enemmän! Annukka, ehkä turhaan vierastettiin Malesiassa niiden muovituoli-paikkojen tarjontaa 🙂
Pakko kyllä myöntää, että kalojen syöminen tuottaa pieniä ristiriitaisia tunteita. Varsinkin kun ne makaavat kokonaisina siinä jäiden päällä valittavana ja juuri sellaisia kavereita pinnan alla usein ihailen. Noh, nämä kalastajat kuitenkin käyttävät ihan perinteisiä kalastusmenetelmiä luontoa tuhoamatta, joten näinhän tämä nyt kuuluukin mennä. Useat kalastajat toivottivat turistit tervetulleiksi mukaan iltaisin Squidien narraus-reissulle ja sen jälkeen nämä saaliit grillattaisiin veneen kannella. Melkein jo hyppäsinkin mukaan, kunnes muistin etten edes pidä kyseisestä meren herkusta..
Yhden päivän vietin veneellä ja sukelluksen parissa. Rainbow Diversin kanssa lähdin aamutuimaan Duong Dongin satamasta kohti eteläkärjen saaria 3 tunnin venematkan päähän. Menomatka kului muihin sukeltajiin tutustuen ja kannella torkkuen ja sitten pulahdus lämpimään veteen. Sain ihan oman oppaan jonka kanssa tutkittiin pinnan alaista elämää. Sukellukset ei mitään kovin ihmeellisiä olleet, korallia ja kaloja jonkin verran, paljon makroelämää. Olin siis jälleen saapunut makrosukellus-paikalle 😉 Vesi oli kuitenkin 30 asteista eikä mua paleltanut vedessä kertaakaan! Taisi olla ensimmäinen kerta näin.
En taida ikinä kyllästyä katselemaan auringonlaskuja, tähänkin harrastukseei löytyi upeita paikkoja saarelta. Rannalla tai rinteessä ja yksi upeimmista auringonlaskuista ikinä avautui kylän majakan takana kattoterassilta, siis wau! Mopokuskin takatarakalla matkaten tutustuin muuhun saareen ja sen jälkeen totesin tämän paikan tullut nähdyksi. Yksin matkaajalle paikka oli vähän turhankin rauhallinen ilman että tarjoaisi mitään sen ihmeempää tekemistä, joten päätin keksiä vielä jotain muutakin ennen kuin lähden Mariaa vastaan Bangkokiin. Vielä olisi muutama päivä jäljellä, minne siis suunta? Pistäydyin matkatoimistoon ja lähdin sieltä taskussani lippu seuraavaksi päiväksi rajan yli Kambodzaan. Hyvää yötä Vietnam siis viimeistä kertaa tällä erää!
10. luku; Filippiinit: Boracay ja Manila
Jakarta oli hyvin sekava kaupunki eikä sinne varmastikaan tule palattua, mutta oli kiva nähdä sekin. Ei kuitenkaan yhtään harmittanut lähteä seuraavaksi lentokentälle ja matka kohti Filippiinien lomaparatiisia Boracayta Manilan kautta alkoi. Aiemmin olin käynyt vähemmän massaturismipaikoissa Filippiineillä, joten pieni pelko oli päädytäänkö jonnekin Aya Napa kakkoseen. Toki saari oli turisteille helpoksi paikaksi tehty ja saaren pisin White Beach täyteen rakennettu, mutta tosi kaunis paikka se oli! Palvelut löytyi kädenkäänteessä ja ruokaa oli tarjolla aivan joka makuun. Bilettääkin pystyi kellon ympäri (joo, kokeiltiin :D) niin halutessaan, mutta iltaa pystyi viettämään myös rauhallisesti tähtitaivasta ihaillen omalla parvekkeella.
Tällä kertaa joustimme luksusoloista ja totta puhuen se olikin melkoinen ero aiempiin.. Tosin selvisi, että taidettiin majailla jossain hätävara-huoneessa resortin ollessa täynnä. Parin yön jälkeen vaihdettiin huone viihtyisämpään ja sen jälkeen meillä oli oikein mukavat oltavat 🙂 Bongattiin viereisen hotellin katolta vielä aurinkoterassi altaineen ja sinne vaan pokkana viettämään aikaa yhtenä päivänä.
Majailimme Station 2:lla ihan ”keskustassa” D’Mallin vieressä (Grand Boracay Resort), mutta silti rauhassa. Rantaan pääsi parissa minuutissa ja ihan kaikki mitä toivoi löytyi samassa ajassa myös. Auringonlaskut olivat upeita ja yhtenä iltana ihailimme sitä purjeveneen kannelta. Siitä innostuneena vuokrasimme samaisen veneen yhdeksi päiväksi ja kiersimme saaren ympäri ja pysähdyttiin kauniille Puka Beachille saaren eteläpäässä. Pysähdyimme myös snorklaamaan, vesi oli hurjan kirkasta, mutta ei siellä veden alla mitään niin ihmeellistä näkynyt joten päätin jättää sukellukset täällä väliin. Tietysti viikkoon mahtui hemmottelua hieronnan muodossa sekä nomaalit huollot käsiin ja jalkoihin. Päätin ottaa oikean lomalookinkin pikkuletein ja paikallinen reggae-bändi piti mua heti hengenheimolaisenaan 🙂
Jälleen kerran vatsat täytettiin oikein maittavalla ruualla ja löytyi sieltä paikka, johon Jussi halusi uudestaan ja uudestaan. Ribsit oli siellä maailman parhaita kyllä, joten pitihän sinne mennä toistamiseenkin. NAM! Hintataso oli edullisempaa kuin Balilla (tosin siellä valittiinkin vähän paremmat vaihtoehdot) eikä automaatilla tarvinnut niin usein ravata. Ihan hyvä niin, koska meinaa budjettimatkaajan budjetti kulua ennätysvauhtia tällä hetkellä 🙂
Sitten tuli se aamu, kun jouduimme ennen auringonnousua sanomaan Boracaylle hyvästit ja lentää Manilaan viettämään viimeistä yhteistä lomapäivää. Siellä majoituimme Makati Cityyn jälleen omantasoiseemme hienosto-hotelliin (Dusit Thani Manila) 😉 Ei se ollut kuitenkaan kovin kallis.. Täällä oli tarkoitus harrastaa shoppailua ja täyttää Jussin rinkka. Yritettiinhän me ja kierrettiin monta ostoskeskusta (Greenbelt Mall aika upea isoine puutarhoineen ja monine osioineen), mutta vähäiset yöunet verotti sen verran ettei oikein jaksanut vaikka putiikkia oli jos jonkinlaista. Jopa Jussille kauppojen määrä oli liikaa!
Kyllähän rinkka kuitenkin täyteen saatiin ja (jälleen lyhyiden) unien jälkeen oli jäljellä lento Singaporeen. Siellä oli päivä aikaa, joten ehdittiin käydä Marina Bayssa hakemassa Jussin sinne unohtama takki ja vielä levähtää mun hotellilla (Goldkist Resort) ennen kuin tiemme tässä kohtaa erosivat. Jussi lensi Helsinkiin ja minä jäin ikävöimään ja (jälleen vain hetkeksi) nukkumaan ennen aamun lentoa Ho Chi Minh Cityyn. Jatketaan Vietnamista sitten ihan omassa osiossa, koska seuraava lento lähtee näillä minuuteilla 🙂 Nähdään taas pian <3
Yhdeksäs luku; Leppoisat päivät Balilla ja pikavisiitti Jakartaan
Jaksoinko aiemmin hehkuttaa luksusoloja Singaporessa? No nyt jatkan sitä samaa linjaa.. Siis vau, jälleen oli silmät ihmetyksestä ammollaan kun saavuille villaamme Seminyakissa (Aria Villas). Respan ystävällisen vastaanottajan upgreidauksen jälkeen avautui portti ihanaan puutarhaan jossa iltahämärässä kauniisti valaistu uima-allas kutsui matkaajat samantien pulahtamaan ja virkistäytymään. Ai niin, pitäisikö sisällekin vilkaista? Ehkä suurin näkemäni katosvuode odotti nukkujiaan ja kaunis kylpyhuone pesemään matkapölyt niskasta. Ulkoilmakylppärikin oli kuin mikäkin puutarha kasveineen ja suurine kylpyammeineen. Suihkutellakin sai ihan taivasalla auringon tai tähtien paisteessa. Keittiö ja ruokailutila löytyi ulkoa katoksen alta. Ehkä täällä viikon voi just ja just asua 😉 Mahdetaanko malttaa poistua portistamme ollenkaan.. Täälläkin testasimme huonepalvelua ja toimi.. Vai miltä kuulostaa ystävänpäivä-dinner omassa puutarhassa kynttilöin valaistun altaan äärellä tähtitaivaan alla? Niin ja ruokakin oli erittäin maistuvaa 🙂 Kuten Balilla kaikkialla missä syötiin, tosin vähän hintavaa kun oli hieman toisenlaisiin budjetteihin tottunut.
Käytiin Balilla tutustumassa päärantaan Kuta Beachiin joka oli ihan kiva nähdä, mutta käväisy ihan riitti. Ranta oli kyllä iso, mutta eipä siellä kauan jaksanut kaupustelijoiden huutoja kuunnella. Kaupan oli lähinnä juomaa ja surffausopetusta. Surffausta olisin toki voinut halutakin kokeilla, mutta jääköön se toiseen kertaan kun Jussi ei siitä niin innostunut 🙂 Seminyakinkaan ranta ei kummoinen ollut, mutta Jimbaranissa alkoi näyttää jo vähän sellaiselta rannalta, johon olin tähän asti ehtinyt reissulla tottua. Siellä nautittiin jättikokoinen Seafood-illallinen yhtenä iltana auringonlaskua samalla ihaillen.
Käytiin tutustumassa myös taiteilijakeskuksessa Ubudissa ja hienoja taideteoksiakin oli kaupan vielä ihan sopuhintaan. Ei tullut kuitenkaan tehtyä heräteostosta, ihan jo käytännön syistäkin johtuen.. Mihinkäs tuollaisen käärön rinkassa oikein tunkisi. Samalla reissulla kävimme tapaamassa selvännäkijä Ketutia, josta olin lukenut kirjasta. Hän oli kovin varattu sillä hetkellä ja tarkoitus oli tulla myöhemmin takaisin kuulemaan, mitä tulevaisuus minulle tarjoaisi, mutta ei siihen tullutkaan sopivaa hetkeä. Tulkoot siis yllätyksenä 🙂 Siinä samalla nähtiin kadut, joissa samaisen kirjan elokuvaversio oli kuvattu. Tämä kirjahan (niin siis Eat, Pray, Love) sai munkin haaveet pidemmästä matkasta syvenemään, joten sen takia oli mukava nähdä niitä paikkoja. Ubudista ylöspäin kävimme katsomassa upeita maisemia tulivuorten keskellä ja kraatterijärvellä.
Tutustumisretki tehtiin myös Luwak-kahvi tilalle. Kyseinen yksi maailman kalleimmista kahveista jalostetaan kierrättämällä kahvipavut Luwak-eläimen ruuansulatuksen kautta. Joo’o kyllä vain, nämä kyseiset sivettikissat syövät pavut ja ulostavat ne puhdistusta varten.. Luotimme puhdistusoperaation laatuun ja hörppäsimme kupin kalleinta ikinä ostamaani kahvia. Ei se sen pahempaa ainakaan ollut kuin kotoinen Kulta Mokka.
Seminyakin seutuvilla kävimme syömässä hyvin ja nauttimassa juomista Beach Loungeissa. Mukava viikko vietettiin chillaillen ja nauttien elämästä 🙂
Seuraavaksi lennettiin Jakartaan, tarkoituksena lähinnä shoppailla jotain kivaa päällepantavaa. Hotellimme (Best Western Mangga Dua) läheltä löytyikin monta keskusta, mutta niiiin täynnä rättiä ja lumppua kuin olla ja voi! Yhdestä niistä löytyi vaatetehtaiden outlet-myymälöitä ja sieltä löytöjä olisin tehnyt vaikka kuinka.. Joutui siis repussa osa vanhoista vaatteista antamaan tilaa uusille. Ihan kiva saada välillä vaihtelua vaatevarastoon, kun alkaa jo kyllästyttää pukea samoja päälle. Kaikki yhdistelmät on jo käytetty! Tilanpuutteen vuoksi joutuu jättämään aiempaa pois kun uutta tilalle, tosin tämä käytäntö erittäin hyväksi havaittu kun eipä niitä poisheitettyjä ole kertaakaan tullut ikävä, taidan jatkaa kotonakin samaa.. Kävimme myös merkkiliikkeiden keskuksessa samalla tutustuen Jakartan bisnes-alueeseen.
Aiemminkin monessa kaupungissa köyhien ja rikkaiden välinen kuilu on pistänyt silmään, mutta täällä ero on kyllä ehdottomasti räikein näkemistäni. Slummit ja huippumodernit pilvenpiirtäjät vieri vieressä. Hotellin lähettyvillä kävellessämme (ja tajuttuamme sen olevan maailman huonoin keino liikkua Jakartassa kävelyteiden puuttuessa ja autojen tööttäillessä väistymään katuojiin – lyhyillekin matkoille siis taksi!) ohitimme asumuksia, joissa ei voisi uskoa ihmisen asuvan.. Sielläpä he kuitenkin ystävällisinä hymyilivät ja tervehtivät valkoisia kummajaisia 🙂
Jakartassa huoneemme oli 32. kerroksessa ja koinkin melkoisen yllätyksen kun ikkunastamme yhtäkkiä kurkkaa mies! Säikähdin melkoisesti kun hymyilevä pää ilmestyy verhojen välistä.. Enpä tiedä millä asialla tyyppi sieltä sisälle pyrki koska muutaman sanan vaihdettuamme saimme todeta puhuvamme ihan eri kieliä, mutta seinänvierustaa kiertävällä huoltokuilulla hän siinä hetken heilui edestakaisin huoltohaalarit päällä. Ehkä oli siis ihan kunnallisella asialla, mutta kyllä arvotavarat laitettiin visusti tallelokeroon ulos lähtiessämme.
Kahdeksas luku; Pienet ihmiset suuressa Singaporessa
Kun Malesian matkakaveri lähti suomeen, jäin odottelemaan seuraavaa matkakumppania Singaporen kentälle.. No siis turhaan, koska Jussihan saapui vasta seuraavana päivänä! Joo, kyllä täällä siis kaikista ajoista menee pienen tytön pää sekaisin 😉 No kun tämän tajusin, buukkasin hotellin pikapikaa päästäkseni keräämään edellisistä seikkailuista hiipuneita voimiani. Hetken päästä löysin itseni huoneesta, jossa ei sitten paljon muulle kuin nukkumiselle mahdollisuutta ollutkaan. Ei edes ikkunaa! Pyörähdin vähän ympäristössä (Gayland, Hotel 81 Opera), mutta uni voitti hyvin pian ja odottelemaan kultaa saapuvaksi..
Seuraavana aamuna reppu selkään ja katsomaan, millainen kämppä sitä on buukattu seuraavaksi pariksi yöksi. No nyt löytyi ikkuna ja 38. kerroksesta koko huoneen mitalla! Tämä reppureissaaja ei aluksi tuntenut oloaan ihan kotoisaksi astuessaan 5 tähden hotellin (Marina Bay Sands) hurjan suureen aulaan, jossa työntekijöitä vilisi silmissä ohjaten minua oikeaan jonoon sisäänkirjautumista varten. Mikäs siinä jonotellessa kun jousiorkesterikin oli tullut paikalle viihdyttämään.. Kun olin saanut ihmeteltyä hulppeaa huonetta tarpeeksi (siis verhotkin avautui nappia painamalla!) lähdin syömään ja katsomaan millainen kompleksi tämä keskus onkaan. Turhaan en liikkeissä jaksanut vielä kierrellä, koska tätä olisi varmasti luvassa kunhan Jussi näkee kaikki nämä ostosmahdollisuudet.. Menin sen sijaan kattoterassilla sijaitsevaan Sky Parkiin odottelemaan josko se matkaseura sitten tänään saapuisi. Ja saapuihan se vihdoin 🙂 🙂
Olisimme halunneet illallistaa katolla sijaitsevassa ravintolassa (Ku De Ta), mutta siellä toki oli kaikki pöydät varattu jo täyteen. Illallinen sitten päätettiinkin nautittia omassa huoneessa, eikä ollutkaan kyse mistään normaalista huonepalvelusta vaan tarjoilijakin korosti tämän olevan ”In Room Dining”, eli hienosti katettu pöytä kärrättiin huoneeseen ja meitä palveltiin kuin kuninkaallisia. Ja ruokakin oli vielä erinomaista, kyllä nyt on palvelut kohdillaan! Ilta ja seuraavaa päivääkin pitkälti meni tietysti kuulumisten vaihtamisessa ja toistemme seurasta sekä hienosta huoneesta nauttiessa. Kierreltiin kuitenkin myös lähistöllä kaupoilla ja kaupungin vilinää ihmetellen.
Sky Parkissa käytiin myöskin aurinkoterassilla lekottelemassa ja uimassa, melkoinen fiilis katsella alas kun uima-altaan reunalta avautuu näkymä kaupungin pilvenpiirtäjen yläpuolelle! Nyt saimme varattua ravintolasta pöydänkin ja syötyämme erittäin lihapitoisen aterian (hyvää ja hintavaa..) jatkoimme illanviettoa vielä saman ravintolan klubilla. Nyt sai niitä pilvenpiirtäjien kattoja ihastella yön pimeydessä, ei hassumpaa sekään. Vielä yksi yö luksushuoneessamme ja herkkuaamiainen omassa huoneessa ja olimme valmiit siirtymään lentokentälle. Bali täältä tullaan!
