Artikkelit

Julkaistu

Khanom ja Sichon

Kun olimme saatelleet äitin ja iskän Krabin lentokentälle, meidän äiti-tytär roadtrip starttasi mantereen toiselle puolelle Khanomiin. Valitsin mennä pikkuteitä pitkin jolloin sai katsella vähän maaseutumaisemia pelkän moottoritien sijaan. Matka meni ihan jees, kesti suunnilleen 5 tuntia ja neiti-E päivysti takapenkkipaikallaan narisematta koko matkan! Kaverini poikansa kanssa olivat viettämässä omaa pitkää lomaansa Khanomissa ja majoituimme heidän kanssaan samaan resorttiin eka viikoksi. Paikka oli ihan mukava, rannassa ja suht omassa rauhassaan (kuten oikeastaan kaikki Khanomin rantamajoitukset). Meidän maja oli iloisen kirjavassa bungalow-rivistössä ja pikku-E:n riemuksi puutarhassa oli tosi paljon pikku patsaita, lemppareita oli tietty lehmät!

Khanomin pääranta on huimat 11 km pitkä ja kauniin valkohiekkainen. Khanom on vielä suhteellisen salaisena säilynyt rantakohde, jota lähinnä Thaimaalaiset lomailijat asuttavat. Yllätyksekseni suomen kieli taisi olla seuraavaksi puhutuin kieli paikkakunnalla ja Khanomista löytyykin ainakin yksi suomalaisten omistama resort ja kolme suomalaista ravintolaa. Omaan kansaan tai muihin länsimaisiin turisteihin ei kuitenkaan kyllästymiseen asti Khanomissa törmännyt vaan monessa paikassa kulkiessa tuntui olevan itse nähtävyys tai varsinkin pikku-E.

Tämä oli kuitenkin vain alkusoittoa verrattuna Sichoniin johon siirryimme viettämään seuraavan viikon yhden kahvilanpitäjän (Hello Kitty –kahvila, paljon aiheen mukaista sisustusta ja jopa maidon vaahtoon oli piirretty Hello Kitty) suosituksesta.

Khanomissa vietimme päivät uima-altaalla tai rannalla, iltapäivisin kävimme parin kilometrin päässä olevalla kylällä tai jollain rannan ravintoloista syömässä. Markkinoita oli kolme kertaa viikossa (2 ilta ja 1 aamu) ja näissä kaikissa vierailimme. Markkinatunnelma oli muiden turistikohteiden markkinoihin verrattuna hyvinkin paikallis-sävytteinen ja se oli vain hyvä asia! Monenlaista herkkua tuli sielläkin maisteltua ja hyvin edullisia ostoksia tehtyä. Khanom tuntui alkuun ehkä jopa liiankin hidastempoiselta paikalta, mutta kun siihen pääsi vähän sisälle, osasi nauttia rennosta meiningistä ja löysi tiensä haluamiinsa paikkoihin. Yhtään pesulaa en muuten löytänyt (lukuun ottamatta hotellien ryöstöhintaisia) joten nyrkkipyykin välttääkseni uusien vaatteiden ostolle oli ihan käytännön syytkin tällä erää 😉

Sichonin rannat alkavat heti Khanomin jälkeen, rannat erottaa vain korkea luonnonpuistoalue, jonka ylitse ei tietä kulje. Näin ollen ajomatkaa kertyy puolisen tuntia moottoritietä pitkin. Ranta ei ole yksi pitkä kuten Khanomissa vaan monta pienempää rantaa. Me majoituimme hyvin etäälle muista resorteista, n. 10 km päähän Sichonin kylältä. Alueella oli paljon katkarapukasvattamoja ja luettuani netistä tuosta alueesta, vielä pari vuotta sitten sieltä ei löytynyt yhtään resorttia. Nyt oli havaittavissa rakennustyömaata, joten ehkä hetken päästä tuokaan ei enää ihan niin autiolta rannalta tunnu. Majapaikkamme oli Tweeny Beach Bungalows, aivan ihastuttava mökki ihan rantahiekalla! Tässä paikassa on vain 4 mökkiä joista muissa ei meidän siellä ollessa asunut kukaan, joten todellakin asutimme omaa autiorantaa ja fiilis oli mieletön! Rannat olivat hyvin tuulisia sekä Khanomissa että Sichonissa, ei todellakaan kuumuudesta tarvinnut kärsiä. Päinvastoin reippaasti yli kolmenkympin helteisiin tottuneelle sellainen +28 astetta ja merituuli tuntui ajoittain jopa kylmältä.

Ravintoloita ei juuri lähimaastosta löytynyt, muutama paikallinen ruokapaikka toki. Kävimme herkuttelemassa hampurilais-bambumajassa ja oli ihan superhyvää eikä varmaan tarvitse edes mainita, superhalpaakin. Thaimaalaiseen tapaan nurkilta löytyi tietysti markkinat johon yhtenä aamuna teimme kärrylenkin. Eräs myyjä huusi ”farang farang” meidät bongattuaan ja koko markkinaväki kääntyi meitä ihmettelemään. Siinä vähän puna nousi poskille ja hämilläni nyökkäilin Sawatdeekhaata, pikku-E sen sijaan laittoi musiikin lelustaan soimaan ja tanssi nauttien täysillä. Huomiota hän todellakin sai osakseen ihan joka paikassa kulkiessamme ja tytön silmät loistivat onnesta, mitä enemmän huomiota, sen parempi hänelle!

Kaikki tarvittavat palvelut löytyivät helposti alle puolen tunnin ajomatkan sisältä (paitsi sitä pesulaa…) ja lähempänäkin on resortteja, joiden ravintolasta löytää vatsan täytettä monenlaista. Lähirannoilta löytyy siis isompiakin resortteja jos ei halua erakoitua niin paljon kun me tuoksi viikoksi.

Kuitenkaan sitä fiilistä, kun istuu omalla terassilla kuun valossa tähtien tuikkeessa kuunnellen aaltojen ääniä omalle rantahiekalle (villasukat jalassa), sitä on hyvin vaikea kuvailla sanoin. Se vaan täytyy kokea ja pieni aavistus on, että saatan tulla vielä kokemaan tuon paikan fiiliksen uudestaan (elleivät ehdi rakentaa rantaa täyteen sitä ennen) 🙂

Neiti-E on tässä kohtaa hyvin tomera ja määrätietoinen tyttö. Paljon asioita pitäisi tehdä ITE ja oma tahto on hurja. Kaiket päivät hän touhottaa minkä kerkiää, paikoillaan tyttöä näkee hyvin harvoin ja silloinkin hän todennäköisesti pomppii paikoillaan. Hän on hyvin sosiaalinen ja jokaisen ohikulkijan kanssa pitäisi päästä juttusille. Jos hänen kanssaan vaihtaa sanan tai pari, silloin ollaan jo ylimpiä ystäviä ja ihan hyvin voi alkaa halailemaan siltä seisomalta. Tyttö pitää huomiosta ja esiintyy tanssien tai millä tavalla vain kunhan saa jonkun nauramaan. Puhekin selkiytyy päivä päivältä ja uskoisin, että kohtapuoliin joku muukin kuin minä alkaa saada selvää, mitä asioita neiti milloinkin selvittää. Äidin iloksi omatoimisen viilettämisen vastapuolelta löytyy syliin tuon tuosta kapuava ja tiukasti halaava äidin oma kullanmuru. Tylsää päivää ei tämän reissukaverin kanssa ei totisesti ehdi kokea 🙂

Julkaistu

Krabi kera mummin ja papan

Tätä kirjoittelen jo viimeisessä kohteessamme ja kiertoelämä on takanapäin. Nyt palaan kuitenkin vielä parin kuukauden takaisiin tunnelmiin 🙂

Tammikuussa loppiaisen tienoilla lensimme Penangista Krabille ja odotetut vieraat saapuivat. Voi sitä pienen neidin ilmettä, kun viime aikoina vain skypen ruudulta tutut kasvot ilmestyivät oven taakse! Naama venähti metrin kun mummi ja pappa saapuivat tuktukilla pihaan 😀 Alkujännityksen laannuttua jo juostiin innosta puhkuen isovanhempien syliin. Kokonainen kuukausi yhteistä ihanaa aikaa alkoi!

Majoitumme Ao Nangin alueelle, 10 minuutin ajomatka päähän rannasta (Oscar Villa). Alue oli kiva, kaukana turistialueen hälinästä mutta kuitenkin helposti sinne päästävissä. Hälinää toki tuli välillä naapurista, jossa asukkaat vaihtuivat moneen otteeseen. Ensimmäiset pari viikkoa hengailtiin aika paljon kotinurkilla kun aikaa oli yllin kyllin eikä tarvinnut pää kolmantena jalkana juosta menemään. Kuukauden teemana olikin hyvin rentoutuminen – ainakin tämän äiti-ihmisen mielestä, kun ei tarvinnut pitää silmällä ikiliikkujaa ihan joka sekunti. Ei voi muuta sanoa, kuin että ah mitä luksusta! Ensin ajatuksena oli käydä sukeltamassa ja vaikka mitä. Lopputulos oli kuitenkin se, että nautin rauhallisista aamuista ja kuumasta aamukahvista, kun vaippa oli vaihdettu ja puurot syötetty usein jo ennen kuin itse kömmin makuuhuoneesta auringonvaloon. Ei yhtään houkuttanut laittaa kelloa soimaan ennen auringonnousua uuvuttamaan itseä ihan piippuun… 😉 Kyllä sillekin puuhalle vielä oma aikansa löytyy.

Päivät vietimme usein joko rannalla tai resortin uima-altaalla. Mummin ja papan opetusten myötä neiti E:stä kehkeytyi vieläkin hurjempi vesipeto ja uimarenkaan avulla polskii nyt menemään jo hienosti. Neiti kirjaimellisesti kiljui riemusta hyppiessään altaan reunalta veteen (istualtaan sentään…) tai uidessaan meren aalloissa! Asutimme paritalon puolikasta ja uskomattoman hienosti neiti pysytteli omalla pihallaan kun häntä näin pyydettiin. En tiedä, miten mummi ja pappa tuon jäärän pään sai sillä tavalla pyörälle, että tottelee niin upeasti nykyään… Sama se, olen kiitollinen 🙂 Kuten myös koko loman aikaisesta seurasta ja suurensuuresta avusta!

Pikku E:llä oli paljon kavereita resortissa. Omistajaperheen Oscar-poika oli kovin tuttu vieras ”lastentarhassamme”, kuten myös naapurin Australialaispojat Kai ja Dylan sekä suomalais-maltalaiset Hilja ja Flynn. Lelujen jakaminen ei ollut ihan neidin mieleen aina, mutta mielellään hän kaverit leikkeihin mukaan otti.

Iskä vuokrasi mopon viikoksi ja huristeli sillä menemään pitkin Ao Nangia ja naapurirantoja. Sen viikon jälkeen hänellä oli niin monta paikkaa meille muille näytettävänä, että olihan se auto vuokrattava ja lähdettävä katsomaan. Vasemmalla ajaminenkaan ei tuottanut suurta päänvaivaa, ainoastaan liikenneympyröissä ”väärinpäin” ajaminen on vieläkin täysin vastoin aivokapasiteettiani ja siinä joutuu tsemppaamaan joka kerta 😀

Kiersimme rantoja ja löysimme meille mainion rantakaistaleen Nopparattarat Beachilta, johon palasimmekin monta kertaa. Pariksi päiväksi ajelimme myös Koh Lantalle katsastamaan sen rannat. Meno oli heti erilaista kun saarelle astuttiin, sellaista rennonletkeää – kyllä te saari-ihmiset ainakin tiiätte! Asuimme siellä ihan rannan tuntumassa ja merituuli toi kyllä toivotun raikastuksen hyvin kuumien sisämaassa vietettyjen päivien jälkeen. Koh Lanta oli mukava, harkitsin sinne paluuta vielä myöhemmin, mutta päädyin kuitenkin toisaalle. Ehkä joku toinen kerta 🙂

Yhtenä päivänä me lähdettiin iskän kanssa käymään Railaylla pikku-E:n jäädessä viettämään laatuaikaa mummin kanssa. Viimeistään paluumatkalla totesimme, että hyvä kun jäivät tältä retkeltä, olisi voinut olla turhan extremeä työntää matkarattaita polviin asti ulottuvassa vedessä veneeseen päästäksemme… Mutta meitä se ei häirinnyt ja vietimme kivan päivän puuterihiekkaisilla rannoilla. Vuokrasimme kajakin ja meloimme viereiseen rantapoukamaan katsastamaan Thaimaan kauneimmaksikin rannaksi kutsuttu prinsessaranta Ao Phra Nang. Hedelmättömyydestä kärsinyttä prinsessan tuskaa yritetään vielä tänä päivänäkin helpottaa tuomalla saaren luolaan hedelmällisyyden symboleja… Niitä oli kyllä melkoinen määrä! Ranta oli toki kaunis, mutta turistien kansoittama kuten Railaykin. Tietystikään ei kauniit paikat pysy salassa ikuisuuksia ja jossain kohtaa niistäkin tulee turistirysiä. Rannan melskeestä huolimatta saimme retkiseuraksemme monitoriliskon joka patsasteli kuvattavana tonkiessaan roskiksia.

Vatsanväänteiltä ei tälläkään jaksolla säästytty vaan äitille iski kunnon vatsatauti matkan alkuvaiheessa. Kävimme kahteen otteeseen klikinalla josta hän sai lääkettä suoraan suoneen ja olo onneksi helpottui parissa päivässä ja loma jatkui mukavammissa merkeissä.

Autolla liikkumisen koimme sen verran käteväksi, että jatkoimme sen vuokraamista ja auto jäisi meille käyttöön kun äiti ja iskä palaisivat suomeen. Se päivä koittikin sitten synttäriaamunani (kyllä ehdimme juhlia jo paria päivää aiemmin, nou hätä) ja haikeat hyvästit jätimme rakkaillemme lentokentällä. Niin lähtivät he takaisin kotiin ja me tytöt jatkoimme matkaamme kohti autiompia rantoja!

Julkaistu

Vuosi 2015 alkaa Penangista!

Lensimme vuoden ensimmäisenä päivänä Koh Samuilta Malesian Penangiin visa runille. Majoituimme George Townissa vanhassa siirtolais-asunnossa joka oli hienosti muutettu hotelliksi (1926 Heritage Hotel). Minä olin piipahtanut Penganissa jo aiemminkin, joten mitään pakollista tehtävää tai nähtävää meillä ei täällä ollut. Ihan hyvä niin, koska neiti-E oli vasta selättänyt vatsatautinsa ja oli vielä toipilaana.

Vietimme ison osan ajasta hotellimme nurkilla. Liikuimme lähinnä syömään ja ostoskeskuksiin sekä pieniä kävelylenkkejä lähikaduilla. Ostokset olivat vähän pakollisia, kun oli saatava pikku neidille vaatetta. Iso osa matkavaatteista kun oli aivan liian pieniä hurjan kasvupyrähdyksen vuoksi! Parin päivän jälkeen uskaltauduimme kuitenkin jo uima-altaalle joka oli tosi kiva ison kahluualtaan vuoksi. Siinä Elli tykkäsi molskia menemään kaikenmaalaisten lasten kanssa. Pengania kehutaan Malesian kulinarismin keskukseksi ja tämä herkullinen ruoka tarjoillaan lähinnä katukeittiöissä. Mä en katukeittiöitä vierasta muutoin, mutta nyt juuri vatsat kuntoon saatuamme ajattelin ottaa varman päälle eikä niistä ostettu mitään. Tosin muutaman kuukauden jälkeen Mc Donaldsin ja KFC:n kyltit saivat mut melkein hihkumaan innosta 😀 Aitoa ja alkuperäistä hainanesilaista ruokaa söimme hotellimme arvostetussa ravintolassa ja nykyaikaisempaa hotellimme toisessa ravintolassa josta sai mm. Ellin iloksi jälleen lasagnea.

Noh, tämän kummempaa ei tällä 6 päivän Malesia-visiitillä tapahtunut tällä kertaa. Jälleen oli laukun pakkaamisen vuoro ja nyt täysissä voimissa lähdimme takaisin Thaimaahan odottamaan paljon odotettuja matkaseuralaisia suomesta 🙂

Julkaistu

Koh Tao, Joulukuu 2014 (ja piipahdus Koh Samuilla)

Nyt eletään jo helmikuuta 2015, mutta kirjoittelen vanhoja kuulumisia. Blogin päivittäminen jäi, kun lahjakkaasti onnistuin tiputtamaan ihanan pinkin läppärini lattialle eikä näytöltä näkynyt sen jälkeen muuta kuin epämääräisiä raitoja… Kumma, kun se oli kestänyt mainiosti pikku-E:n viskomiset, mutta yksi lipeminen mun käsistä oli liikaa? No nyt on uusi vanha läppäri käytössä, jonka äiti ja iskä kilttinä mulle toivat mukanaan 🙂

Taolla vietimme siis kokonaisuudessaan kaksi kuukautta ja päivät meni rennon letkeissä tunnelmissa. Kovasti monsuunikausi ei Taoa kastellut tuona aikana, vaikka vettä toki välillä tuli kovastikin. Poutapäivinä leikittiin usein rannalla aamupäivät, iltapäivät kuljeksittiin missä milloinkin saarella ja syötiin. Sadepäivinä leikittiin sisätiloissa joko kotosalla tai kavereiden luona. Naapurissamme asui Australialais-Brittiläinen perhe ja heidän 6-vuotias Finlay-poika oli Ellin idoli ja neiti rakasti leikkiä Finlayn pikku autoilla. En tiedä alkoiko autoinnostus juuri tuosta vai mistä, mutta joka tapauksessa kaikki mikä kulkee renkailla näyttäisi olevan Ellin lempileluja.

Sanoja alkoi tulla lisää ennen vuodenvaihdetta monta per päivä. Tuolloin leikittiin paljon ulkomaalaisten lasten kanssa joten englanninkieliset sanat alkoivat tipahdella puheeseen myös.

Joulun alla Maya-baarissa järjestettiin lapsille oma joulujuhla rannalla. Siellä oli lapsia kymmenittäin ja Elli oli aivan haltioissaan, jamitteli tanssilattialla minkä jaksoi! Neiti olikin jo aivan puhki kun tapahtuman päätähti vieraili punanutussaan eikä oikein välittänyt valkopartaisesta ukkelista vaan kiljui kurkku suorana kun koitti syliin laittaa. Lahja oli kuitenkin hyvin mieluista (pikkuautoja…) ja niistä riitti iloa pitkäksi aikaa.

Onneksi juhlittiin joulua tuolloin, koska seuraavana päivänä aloin oksentamaan ja siitä seuraavana päivänä Elli. Neljän seinän sisällä vietimme jouluviikon, jouluateriana pääosin vesimeloni. Onneksi oli avuliaita ihmisiä ympärillä ja saimme ruokaa ja juomaa kotiin toimitettuna sekä Ellille leikkiseuraa silloin kun mä kykenin vain makaamaan vaakatasossa. Haimme lääkäriltä troppia ja mun tauti menikin pian ohi. Elli-ressulla kuume ja ripuli vaan jatkui joten yhtenä yönä itkukonsertin päätteeksi päätin pakata kimpsut ja kampsut saman tien ja seuraavana päivänä lähdettiin pari päivää ennalta suunniteltua aiemmin lautalla Samuille. Piipahdimme mulle jo tutussa Bangkok Samui Hospitalissa verikokeissa ja kaikki oli niiltä osin kunnossa. Uutenavuotena Ellillekin maistui ruoka, ihmekös tuo kun resortissa jossa asuimme, oli ihan oikeasti paras Italialainen ravintola mihin olen ikinä törmännyt! Ellin yksi lempiruoka, lasagne, oli aivan taivaallista. Ei ihme että maistui 🙂

Taudit oli selätetty, niinpä heti vuoden ensimmäisenä päivänä seurasimme suunnitelmaa ja lähdimme lentokentälle!

Julkaistu

Elämää Koh Taolla, kuvin.

Julkaistu

Sadekuuro Koh Taolla

Sää muuttuu aurinkoisesta vetiseksi ihan hetkessä ja päinvastoin 🙂

https://www.youtube.com/watch?v=g7KKNapiKTo&feature=youtu.be

Julkaistu

Kotiutuminen Koh Taolle

Täällä ollaan Taolla asusteltu jo pari viikkoa, joten aika päivittää blogia 🙂

Matka tänne sujui mallikkaasti, Elli ei pelännyt katamaraanilla lainkaan niin kovin kuin mummi aikoinaan 😉 Tosin kelikin oli tyynempi ja lautta lähes tyhjä kun on low-season. Aiemmin mietitytti, kuinka saan karavaanin kulkemaan laitureilta yms. mutta apua löytyi aina ja näppärästi nuo kapsäkit sai raahattua kun neiti viihtyy hyvin rattaissaan katsellen maailman menoa. Ajoitin lauttamatkan päikkäriaikaan, mutta eihän siinä malttanut nukkua kun työntekijät ja muut matkustajat lirkuttelivat aina ohi kulkiessaan.

Perille päästiin siis melkoisen väsyneenä ja läpimärkinä, kun tietysti juuri laituriin kiinnittyessä taivaskin repesi ja sadekamppeet jossain syvällä laukun uumenissa. Mitäpä pienistä, hypättiin taksiin joka toi meidät saarikotiimme (Suksamran villa). Asuntomme on tosi kiva, ei kovin suuri mutta siisti ja oikein kotoisa. Joskus tänne saarelle asetuin huoneeseen ilman ilmastointia tai lämmintä vettä, muista mukavuuksista nyt puhumattakaan. Toista se on nyt tässä luksuksessa 😀 Ensimmäinen havaintoni ovesta sisään astuessa oli ”huh, puulattia”. Nyt ei tarvi pelätä joka sekunti millaista haaveria tulee kun pienempi meistä kupsahtaa tuon tuosta temppukokeiluissaan pää edellä maahan… Tätä onkin jo testattu mm. kiipeämällä vauvasängyn laidan yli ja liukastumalla märällä kylppärin lattialla. Kerran koppasin neidin ilmasta kiinni, kun päätti kokeilla juosta täysillä sängystä alas. Onneksi ei ole koittanut tuota toiste. Villan omistaja oli tosiaan hankkinut Ellille ihanan prinsessasängyn tänne, joten retkisänkyä ei täällä tarvitse ottaa pussista esiin. Nyt neiti myös nukahtaa itsekseen sänkyynsä, pelkäsinkin jo että joudun koko reissun ajan nukuttaa pimeässä viereen, niin hyvin kun tyttö kotona onkin itsekseen jo nukahtanut.

Nämä pari viikkoa on mennyt kuin siivillä. Tuossa taannoin mietiskelin, kuinka aiemmin tällä saarella asutellessa oli päivät täynnä ohjelmaa ja auringon noustessa jo melkein juostiin pää kolmantena jalkana tankkien ja varusteiden kimpussa ja vedestä noustiin auringon laskiessa. Tällä kertaa päiväohjelmaa ei tarvitse ennalta suunnitella, päivä täyttyy aktiviteeteista kun vain astutaan ovesta ulos. Milloin mennään rannalle hiekkaleikkeihin (hiekkaa löytyy sitten kotonakin aivan joka paikasta…), uima-altaalle polskimaan, lähimaastoon kipikipi (eli Elli kipittelee lähinnä tossa pihalla rappusissa), kävelylle kyläraiteille tai rantakujalle, viidakkoretkelle tms.  Rannalta löytyy yleensä lapsia leikkikaveriksi ja kaikkien muiden lelut on tietysti aina paljon kivempia kuin mukana olevat omat. Ämpärit ja lapiot ei näytä kiinnostavan Elliä rannalla (olkkarissa kyllä) vaan aina mennään kyttäilee jonkun pikkupojan autoa. Näin ollen täytynee käydä ostoksilla hakemassa Ellille oma auto seuraaville rantaleikeille.

Syöminenkin on asia, joka vie ison ajan päivästä. En ole juurikaan vaivautunut itse kokkailemaan vaikka meillä keittiö tässä onkin. Aamupuurot sentään tässä hoituu (puurojauheesta 😀 ) jonka jälkeen yleensä lähdetään uudestaan aamupalalle kun mä haluan kahvia ja siinä pikku neiti saa uudestaan jonkun snäkin. Eikä siinä kauan mene aikaa kun on jo aika etsiä lounasta. Päikkäreiltä herättyä välipalaksi hedelmää, jugurttia tms. ja vielä muutaman tunnin päästä päivällinen. Elli syö ravintolassa ihan samalta listalta kuin minäkin, herkkua on mm. paistettu riisi kanalla, chatay-vartaat, naapuriravintolan (Mint Kitchen) kurpitsakeitto ja lasagne. Ihan kaikki on kyllä maistunut, mitä on tarjottu. Katukeittiöitäkään ei vierasteta ja suuremmilta vatsanpuruilta on säästytty molemmat.

Uniajat rytmittää päivää ja yöunille Elli alkaa 8-9 välillä. Siinä mulla jää illalla hetki omaa aikaa jonka käytän suihkuun, kirjan lukemiseen, netissä surffailuun ja herkutteluun (suklaat kaivan esiin vasta kun ei ole vaaraa joutua jakamaan sitä pikku herkkusuun kanssa). Tässä Saireella on jätskibaari, jonka itsetehdyt jäätelöt ovat taivaallisia ja niillä Ellikin herkuttelee silmät kiinni maiskutellen, joten suklaat voin hyvällä omalla tunnolla pitää omana herkkunani 🙂 Ihania  makeita minibanaanejakin uppoaa monta päivässä, milloinkohan pikku neiti alkaa kyllästyä niihin? Mango, vesimeloni ja mandariinit ovat namia myös, omenaakin mielellään imeskelee mutta ei haukkaa paloja. Haukkaamiselle olisi kuitenkin hyvät mahdollisuudet, hampaita kun on tullut lisää matkan aikana. Poskihampaita tulee koko ajan lisää ja vihdoin kulmahampaatkin (jotka ovat hassusti jääneet välistä) alkaa putkahdella yksi kerrallaan esiin. Joinain öinä Elli on herännyt kovasti itkien ja ilmeisesti juuri nuo hampaat ovat syynä.

Kova vauhti on päällä jatkuvasti ja jonkinlaista uhmaa on havaittavissa. Jos asiat ei suju kuten neiti tahtoo, sen kyllä antaa kuulua ja lujaa! Ja jos jotain tahtoo, se tietty pitää saada heti! Oon oppinut kyllä harhauttaa ja kiinnittää huomion vaikka ohikulkevaan kissaan (mitä on tokikin joka puolella ja ”kissaa” hoetaan tuon tuosta) jolloin kiukku unohtuu.

Kerran Elli on jo ollut aamupäivän päiväkodissa. Hän viihtyi hyvin ja mukavaa kun on lapsia joiden kanssa leikkiä. Tavoitteena olisi viedä neiti sinne pari kertaa viikossa, tosin mulla ei oo juurikaan ollut suurta tarvetta saada omaa aikaa niin on ollut vasta kerran. Silloin kävin hieronnassa ja rauhalllisella brunssilla, eipä siinä mitään valittamista ollut 🙂

Lemmikkejäkin meillä on. Hämähäkkejä, muurahaisia, hyttysiä (näitä ei onneksi paljon, mistä ehkä kiittäminen seuraavia) ja gekkoja. Tuossa etupihan katoksen alla taitaa olla gekon pesä, koska sieltä aina illan tullen tupsahtaa lauma gekkoja pyydystämään näitä pikkuisia verenimijöitä ulkolamppumme äärelle. Kerran näin jättimäisen gekon tallustelemassa siellä ja ihan pikkiriikkisiä parisenttisiä gekkovauvoja välillä vilistää sieltä tipahtaen maahan kun eivät huomaa hidastaa reunalla.

Nettiyhteys ei ole mikään maailman nopein, mutta ollaan onnistuttu skypettelee isin ja mummin ja papan kanssa. Puheluja Elli jo välillä selvästi odottaakin! Netistä katsotaan ahkerasti myös Nalle Puhia, Kaapoa ja lastenlauluja. Muuhun telkkaria ei ole käytettykään vaikka tarjolla olisi sateliittikanavia vaikka kuinka.

Nyt taitaa tämään päivän päiväunet kohta olla hoidettu joten lopetan kuulumisten naputtelun tällä kertaa tähän. Ensi kertaan! 🙂

(Laitan kuvia erilliseen julkaisuun myöhemmin kun saan tyhjennettyä kännyn ja kameran. Lisäksi nettiyhteys takkuaa nyt melkoisesti…)

Julkaistu

Thung Wua Laen, Chumphon

Keskiviikkona 29.10. heräsimme Ellin kanssa viimeistä kertaa Hua Hinin kodistamme ja aamupalan jälkeen pakkasin loput tavarat laukkuun. Aamupäivä hengailtiin vielä täällä ja puoliltapäivin neidin päiväuniaikaan kuski tuli hakemaan meitä ja lähdimme kohti Chumphonin Thung Wua Laen –rantaa. Asuimme Baantalay Thungwualein nimisessä hotellissa, joka sijaitsi oikeastaan ihan keskellä pikkuista lomarantaa. Tämä alue oli tosiaankin vain ja ainoastaan ranta ja sen vierellä kulkeva tie, jonka varrella on ravintoloita ja majataloja sekä pari minimartia. Meidänkin toisen kerroksen terassiltamme näkyi suoraan rannalle ja nämä kolme päivää jotka vietimme täällä, olivat hyvin leppoisia. Aamupäivisin kävimme uimassa ja lounaalla jonka jälkeen Ellin oli aika ottaa päiväunet. Sen jälkeen lähdimme kävelylle johonkin suuntaan rantaa ja kävimme syömässä jonka jälkeen olikin jo taas unten aika. Tämä kaava tulee olemaan seuraavien kuukausien ajan varmasti hyvin hyvin tuttu 😉

Täällä oleskellessa minulle tuli mieleen, että ihmiset täällä olivat vielä Thaimaalaisittainkin erityisen ystävällisiä ja leppoisia. Alueella lomailevat enimmäkseen Thaimaalaiset, mutta kyllä me länkkäritkin paikan olemme jo löytäneet, vaikkakin se näkyi lähinnä juuri tuossa meidän asuttamassa rannan ”keskustassa”. Farangeja ei tullut vastaan koko ajan ja kun tuli, jokainen varmasti muisti tervehtiä ja mikäli ei ollut mopolla ohi ajamassa, pysähtyi juttelemaan selvittääkseen, onko paikka saanut meistä uusia asukkeja.

Majapaikkamme oli viihtyisä ja siisti. Omistajan ja työntekijöiden sekä ravintoloiden lapset leikkivät Ellin kanssa ja tämä pikku neiti pinkoi lasten perässä minkä pikku jaloistaan vaan pääsi. Ja pääseekin muuten jo hyvinkin lujaa! Erityisen mielekäs kaveri oli viereisen Pirates terracen Min-tyttö jota käytiin halailemassa joka ilta ja joskus päivälläkin. Rannalla oli myös paljon lapsia ja minä kyllä hämmästelin, kuinka rauhallisia ne muut olivat… Tämä meidän tättähäärä kun pinkoi joka suuntaan ja koko ajan sai olla kiskomassa ylös mistä hiekkakuopasta milloinkin ja esteltävä vesirajaan syöksymistä. Elli sai täällä varmaan tähän astisen elämänsä suurimman raivokohtauksenkin, kun äiti oli ilkeä, eikä päästänyt häntä juoksemaan vaatteet päällä suinpäin mereen. Koko ranta raikasi ja näiden rauhallisten lasten vanhemmat taisivat olla ihmeissään tuollaisesta valkoisesta erittäin äänekkäästä tuittupäästä 😀 Ellin ikää kaikki jaksavat myös hämmästellä, onhan hän erityisen pitkä paikallisen mittapuun mukaan. Vuotta vanhemmaksi tuota luullaan ja onkin vähän hämmentävää välillä, kun pienempikokoisia lapsia tulee ihan selkeästi juttelemaan ja ”osaavat käyttäytyä” jo niin kuin isommat lapset.

Paikka oli kaunis, mutta tuskinpa siellä olisi oikein saanut aikaa kulumaan tämän enempää. Matkahuilitauko oli pidetty ja retki jatkukoon kohti ”kotisaarta”!

Matka jatkuu
Matka jatkuu
Min-tyttö naapurista
Min-tyttö naapurista
Rannalla
Rannalla
Näkymä terassiltamme
Näkymä terassiltamme
Elli terassilla
Elli terassilla
Rannan nimi tarkoittaa "pelto jolla härät juoksevat"
Rannan nimi tarkoittaa ”pelto jolla härät juoksevat”
Happy Halloween!
Happy Halloween!
Julkaistu

Matka alkaa!

Tämän kertainen retkemme alkoi Krapilta 18.10.2014. Niin, Tuusulasta Krapinhovista. Sinne matkasimme päivää ennen Bangkokin lentoa juhlistaaksemme Jussin synttäreitä kera Jussin vanhempien ja sisarusten. Vietimme kivan päivän hyvän ruoan ja iloisen seuran parissa!
Mummin kanssa leikkimässä                                              Miikka-sedän kanssa soittamassa

Mummin kanssa leikkimässä                                                             Miikka-sedän kanssa soittamassa

 

Sitten oli vihdoin odotettu matkustuspäivä kohti trooppisia lämpötiloja! Lento ilmoitettiin olevan myöhässä, joten vältyimme sen vartinkin ylimääräiseltä odottamiselta koska olimme jo valmiiksi ihan lähellä lentokenttää. Odottaminen vaan on jotain niin tylsää. Tällä kertaa olimme onnistuneet saamaan paikat eturiviltä, johon Elli sai oman nukkumiskopan. Se oli oikein mainio ja neiti olisi varmaan koisinut siinä hyvän osan matkasta ilman tyhmiä ilmakuoppia, joiden ajaksi hänet piti nostaa aina kopasta pois (ja tietysti heräsi aina siihen). Noh, matka meni kuitenkin kivuttomasti – tosin ilman silmäystäkään unta meillä vanhemmilla – ja aamuvarhain paikallista aikaa olimme Bangkokissa. Laukut kantoon ja kuskimme odotti sovitussa paikassa ja 3 tunnin automatka Hua Hiniin alkoi. Elli piti kuskistamme kovasti eikä naurusta meinannut loppua tulla… Kyllä hän hetkeksi torkahtikin juuri kotiportilla 😉

Hua Hinin talomme oli hieno (Milpool Villa 24) ja siellä viihdyimme mainiosti! Meillä oli pihalla oma uima-allas joka oli kovassa käytössä. Elli ei jostain syystä enää tykännyt uida vauvauimarenkaalla (joka viime lomalla oli ihan hitti) vaan uiminen oli kivointa äitin tai isin sylissä. Päivät meni tosi nopeasti rennoissa merkeissä lomasta nauttien, altaalla löhöillen, lähikujilla ja -kaduilla kävellen tai mopoillen. Illemmalla päivän viilentyessä lähdimme kaupungille illallispaikkaa etsimään ja useimmiten se löytyi saman kadun varrelta (Naret Damri road). Rantakadulla oli parhaimmat seafood-paikat rakennettu vanhoille laitureille ja toisella puolella tietä oli länkkäripaikat. Erittäin turistimaisesti päädyimme jopa kahteen kertaan brittiravintolaan (Ye Olde Buffalo Tavern) jossa oli ihan mielettömän hyvät ribsit! Minäkin päätin, että syödään nyt kunnolla tätä mättöä, josko monta kuukautta menee (maukkaalla toki!) pelkällä Thai-ruoalla.

Siaminlahdella on parhaillaan sadekausi, mutta Hua Hinissä se tarkoitti lähinnä öisin ukkosta ja päivisin puolipilvistä. Tämä oli hyvä sää valkoisen ihomme totutella valoon ja syysviiman kylmentämille luillemme totutella lämpöön.

Elli pääsi hyvin paikalliseen rytmiin ja voi kuinka hän nauttiikaan taas lapsiystävällisten Thaimaalaisten huomiosta! Tuktukin lavalta on hyvä vilkutella ihmisille ja taas kerran hämmästyin pienen ihmisen sopeutumiskykyä. Hän oli heti kuin kotonaan tuollakin, kuten aina ollut mihin vain olemme päämme kallistaneet.

Hyvin poikkeuksellista oli, ettei ostoksiin (paitsi tietty ruoka yms. välttämätön) käytetty juuri yhtään aikaa. Jussilla ei ollut tarpeita emmekä me Ellin kanssa (tai siis lähinnä minä) halunneet yhtään ylimääräistä asiaa kannettavaksemme tuleville kilometreille. Näin ollen elo oli hyvin leppoisaa ja rentouttavaa, tiivistä yhdessäolemista kun tiesimme kohta ikävän olevan suurensuuri!

Emme me nyt kuitenkaan ihan kotona keskenämme kyhjöttäneet, pari päivää meillä oli kylässä Jussin kaverit Vellu ja Tommi jotka sattuivat olemaan samaan aikaan Thaimaassa ja heillä oli Jussin kanssa sama paluulento. Sittenhän se jo koittikin, tylsä ilta kun isille piti antaa halit ja sanoa heiheit. Niin ne sitten pojat lähtivät kohti Bangkokin lentokenttää kun minä ja Elli nukuimme vielä pitkät yöunet ennen seuraavan aamun maiseman vaihtoa.

Heippa Hua Hin, oli kivaa! 🙂

20141020_082706 20141021_140108 20141021_171901 20141024_170409 20141028_141024 20141027_110311 20141026_204024 20141026_095325 20141024_171139-SMILE

Julkaistu

Reissua pukkaa!

Nyt on tullut aika pyyhkiä pölyt tämän blogin päältä, kun uusi seikkailu alkaa 🙂 Onhan tässä välissäkin toki tullut matkattua mm. Espanjassa, Thaimaassa ja Italiassa sekä armaassa kotimaassa. Uusi reissukaverikin on tullut matkapäiviäni (ja muitakin päiviä) viihdyttämään ja tämä 1 v 2 kk ikäinen Elli-neiti on osoittautunut ihan mahtavaksi matkaseuraksi. Häntä ei ole pitkät lennot tai automatkat (tähän mennessä *kop kop*) juurikaan häirinnyt vaan on pysynyt väsymyksestä huolimatta omana aurinkoisena valloittavana itsenään kilometri kilometrin jälkeenkin. Nyt kuitenkin katsotaan, onnistuuko äiti tartuttamaan matkakärpäsen pureman jälkikasvuunsa toden teolla kun muutaman päivän päästä lähdemme neljäksi kuukaudeksi syystalvea pakoon Aasiaan. Tässä hyvä syy kaivaa blogi naftaliinista ja verrytellä tarinasormia toden teolla. Jääkäähän kuulolle 🙂