Arkisto ‘Matkakohteet’

15. (ja tällä erää viimeinen) luku; Kuukausi Koh Taolla ja Divemasteriksi valmistuminen


2012
05.05

Tämä onkin tällä erää reissublogini viimeinen luku, joko ne kuukaudet meni?? Koh Taolle päästyäni alkoi sukelluspuuhat täydellä tohinalla saman tien. Kouluttajani oli viikon lomalla, joten assasin lähinnä Fun Diveilla tuon ajan ja kun Päivi palasi, palasin minä tuttuun puuhaani OWD-oppilaiden kanssa avustamaan. Päivät kului kuin siivillä pinnan alla!

Muutaman kerran työskentelin Castle-baarin ovella lippuja myyden ja shotteja tarjoillen. Oli kiva nähdä yöelämää edes sieltä käsin, kun muutoin ei baareihin ehtinyt/jaksanut. Poikkeuksen teki toki Thaimaalainen uusivuosi, Songkran vesijuhla, jolloin koko saari juhli. Juhli ja joi – erittäin märkänä! Aseina oli vesipyssyjä, ämpäreitä, tynnyreitä.. Ihan mitä vain mihin vettä sai ängettyä. Helteet olivat jo korkeimmillaan, joten virkistävät vesisuihkut olivat erittäin tervetulleita!

DM-kurssini ollessa loppusuoralla pääsin ensimmäistä kertaa palkkatyöhönkin liidaamaan sukeltajia. Ja sillä samaisella sukelluksella näin elämäni ensimmäistä kertaa tuon upean näyn, kun syvältä sinisestä vedestä esiin ui Valashai! Sitä näkyä en tule koskaan unohtamaan ja tuo kyseinen yksilö tuli ikuistettua vielä upealla tavalla, kun samalla kertaa mukanamme sukelsi ammattikuvaaja. Vieläkin ajatus tuosta hetkestä saa erittäin leveän hymyn kasvoille :)

Kurssin lopuksi oli aiheellista vielä esittää omat taidot Päiville ja niin sitä uitiin, snorklattiin, stressitestailtiin, etsittiin, löydettiin, nostettiin, pelastettiin, tehtiin karttaa, opastettiin ja vaikka mitä. Haastavin testi taisi kuitenkin olla tuo ”virallinen” piste iin päälle.. Snorkkelitesti. Siinä sitä sitten istuttiin ihmisten edessä ja mulle kaadettiin shotti poikineen. Parikymmentä niitä meni ekan 10 minuutin aikana (koska tietovisan kysymyksiin en tokikaan osannut vastata yhteenkään oikein..) ja siihen päälle vielä ämpärillinen juomaa snorkkelin läpi. Mulle oli tehty oikein herkulliset juomat (kaikki eivät ole yhtä onnekkaita!), mutta kun määrä on tuollainen, kroppa onneksi sanoi kiitos ei ja tyhjensi nopsaan nämä nesteet. Näin pystyin hyvin jatkamaan pitkälle aamuyön tunneille. En tiedä, kultaako aika muistot, mutta se oli hurjan kiva ilta :) Se meni kuitenkin onneksi kerralla läpi, koska uusintaa en ehkä olisi kestänyt..

Näin oli kurssi sitten valmis. Mulla olisi ollut lento kotiin heti sen jälkeen, mutta en ollutkaan vielä lähtöön valmis :) Niinpä pyrähdin Burman rajalla hakemassa lisäaikaa passiin ja siirsin lentoa eteenpäin. Lopulta kävi kuitenkin niin, että keskuksella hiljeni niin, etten enää veteen tuon jälkeen kertaakaan päätynyt vaan päivät kului rentoutuen rannalla ja juhlien milloin mitäkin. Saarella oli Save Koh Tao -festarit, jossa esiintyi niin Thaimaalaisia kuin länsimaisiakin bändejä. Sitten oli myöskin vappu (tuntematon juhla tuolla, mutta juhla kuitenkin) sekä vielä toisen DMT:n Jennin snorkkelitesti (hihi, olikin hauska olla sivustaseuraajana tällä kertaa).

Nyt tätä kirjoitan Bangkokissa ja laukut on valmiiksi pakattuna huomista kotilentoa varten. Matkalla tänne katselin bussin ikkunastasta ulos. Niin olin tehnyt monet kerrat kohti uutta määränpäätä miettien, mitähän kivaa tuo seuraava paikka mahtaakaan tuoda tullessaan. Nyt tiesin mikä minua odottaa (ah, shoppailu jota niin ”rakastan”.. ;) ) joten en uhrannut sille ajatusta vaan mietin, miten ihana reissu onkaan takana. Kokemuksia on aivan mahdotonta laittaa paremmuusjärjestykseen, koska ei niitä voi toisiinsa verrata. Upeita sukelluksia, ihania ihmisiä, mahtavia maisemia, eksoottista luontoa, vilkkaita kaupunkeja, kauniita rantoja, mielenkiintoisia kulttuureja ja historioita, häikäiseviä auringonlaskuja (ja -nousuja), hauskoja juhlia, monenmonenmonta tarinaa! Iso kiitos kaikille jotka olitte osallisena tälle matkalle; Äiti ja Isä, Annukka, Jussi ja Maria jotka kävitte vierailemassa ja kaikki uudet ystävät! Ja just sulle, joka osallistuit retkeeni näitä tarinoita lukien :)

KTD:n porukalle erityiskiitokset; Ihanalle kouluttajalleni Päiville, joka teki DM-retkestäni parhaan mahdollisen, Prasolle joka huolehti ettei mulla vapaa-ajalla ollut tylsää, DMT-kollegoilleni Jennille, Mikalle, Samille ja Nikolle (me ollaan ihan parhaita kaikki :) ), käveleville sukellustietosana-kirjoille Pertulle ja Jarille, Shopin iloisille kaunistuttajille Ellulle ja Kristalle, tekniikka-spesialisti Mikolle, energiapommi Jesselle, monitoimimies Köpalle ja tietysti kaikille muille työntekijöille ja asiakkaille, joiden kanssa sain olla tekemisissä! Ootte upeita!

Haikeaa lopettaa hurjan kiva ja tapahtumarikas retki, mutta toki ihana palata kotiin. Ensi kertaan :)

14. luku; Langkawi ja Kuala Lumpur


2012
04.15

Marian lähdettyä takaisin kotiin, piti mun keksiä vielä missä naapurimaassa lähtisin käymään saadakseni viimeiset 30 päivää oleskelulupaa Thaimaassa. Laosissa olisin halunnut käydä, mutta kun aikaa oli vain viikko, en halunnut tehdä niin pikaista pyrähdystä sinne. Siellä vierähtää toisella kertaa sitten pidempi aika! Lisäksi kun minun tuli lentää takaisin Thaimaahan (maateitse saa oleskelulupaa vain 15 pv) ja sieltä lennot oli hurjan kalliita.. Helpoksi ja edulliseksi vaihtoehdoksi muodostui lentää uudelleen Malesiaan.

Niinpä lensin Penangin tutun kentän kautta (tunnin vaihto muodostui lopulta 5 tunniksi.. Firefly tarjosi odottaville kuitenkin mäkkärin hampurilaisia. Harvinaisen hyvin halpislentoyhtiöltä) Langkawin saarelle muutamaksi päiväksi. Siellä majoituin Chenang rannalla (Langguna Baron) ja viettelin lähinnä rantaelämää ja viimeistellen kesken jääneitä kirjojen lukuja. Yhtenä päivänä kiertelin muualla saarella ja kävin mm. Oriental Village -nimisessä ostoskylässä, josta lähti Cable Car vuoren huipulle. Sieltä oli hienot näköalat muualle saareen ja ympäröiville saarille. Sieltä kun tarkkaan tähysteli, pystyi löytämään tuon aikaisemmin minut ihastumaan saaneen Koh Lipenkin. Matkaa vesiteitse sinne on Langkawilta n. tunti. Kovasti mieli olisi tehnyt käväistä sielläkin, mutta en viitsinyt riskeerata jos rajavartijat olisivat alkaneet ihmettelemään loikkimista rajalla..

Langkawi oli ihan kiva saari. Ihmiset olivat tosi mukavia ja juttelivat mieluusti kaikkialla. Moni tuntui ihmettelevän yksin matkaajaa, liekö paikka enemmän perheiden ja kaveriporukoiden suosima. Vaikka turismi onkin saaren pääelinkeino, jotenkin se massaturismi-meininki ei ollut niin päällekaatuvaa kuin monessa muussa paikassa. Mun ei kauan tarvinnut etsiä kun löysin ihan oman kaistaleen rantaa vain itselleni ja kirjoilleni. Rannat ei niin huippuja olleet kuitenkaan, ainakaan nämä ”päärannat” joissa kävin, ja ison osan näistä oli valloittaneet erilaiset rantahuvien kaupittelijat ja niitä siinä päristeli vesirajassa jos jonkinlaista. En ehtinyt piipahtaa saaren pääkylässä Kuahissa, koska päätinkin yhtenä iltana lentää seuraavana aamuna Kuala Lumpuriin katselemaan vähän suurempaa kylää.

Lensin Fireflyllä joka oli tällä kertaa ihan aikataulussakin! Tämä Malesian Airlinesin halpisyhtiö ei lennä Kuala Lumpurin kansainväliselle kentälle vaan vanhalle kentälle Subangiin. Se olikin hurjan hyvä asia, koska tämä kenttä sijaitsi puolet lähempänä kaupunkia ja oli tosi pieni jolloin asiat hoitui siellä nopeasti. Niinpä ennen kuin huomasinkaan, olin jo saapunut keskelle kaupungin sykettä Pukit Bintangin alueelle. Majoituin ihan keskelle tätä kaikkea pienelle sivukujalle hälinältä piiloon (Le Apple Boutique). Ikkunasta näkyi kaupungin kuuluisat tornit ja kiiltävät pilvenpiirtäjät, alas pikkukujalle katsoessa näkyi pahvilla suojattuja hökkeleitä ja ihmisiä penkomassa roskiksia.

Vaikka Malesia onkin kaikista reissuillani vierailemistani maista rikkain, tuloerot ovat täälläkin silmiinpistäviä. Köyhyyttä riittää ikävän paljon ja senhän saimme jo Annukan kanssa Mabulin saarella todeta, millaisissa oloissa ihminen voi joutua asumaan. Katuravintolassa ruokaillessani tarjosin kerjäläispojalle osan pitsastani ja se näytti raukalle todellakin menevän enemmän kuin tarpeeseen.. Silti hänkin jaksoi suloisesti hymyillä :) Kuala Lumpur oli positiivinen yllätys, kun odotin jotain tosi Aasialaista kaupunkia ja sieltä tulikin helposti lähestyttävä länsimainen kaupunki vastaan. Ja sitä ostoskeskusten määrää.. Näinkin laiska ostosten tekijä kuin minä, sain laukun pullistelemaan uhkaavasti ja rinkan vetoketjut alkoivat olla koetuksella. Jokin keino täytyy keksiä saadakseni mukaan suomeen vielä Taolla odottavat sukelluskamatkin..

Varkaistakin oli kovin varoiteltu, mutta oloni oli turvallinen liikkuessa keskustassa. Vain kerran mietitytti, kun omituinen mies juoksi minut kiinni ja kertoi minun käyneen istumassa hänen kahvilassaan aiemmin ja hän oli päättänyt saada jutella kanssani. Niin, siitä kahvista oli tosiaan jo tunti aikaa.. Vähän spookya että hän oli tuon ajan seurannut matkaani.. Onneksi pysäytti hotellini edessä, joten pääsin pikaisesti poistumaan paikalta.

Viikko vierähti nopeasti ja sattumoisin samainen Firefly lensi suoraan Kuala Lumpurista Koh Samuille. Siispä vielä kerran (aikataulussa) heidän siivelleen ja tätä kirjoittelen Samuilla Chawengissa naapurissa sijaitsevan Kabaree-baarin äänten valvottamana. Huomenna sitten takaisin Koh Taolle viimeistelemään Divemaster-opinnot!

12. luku; Kambodza Kep


2012
03.12

Phu Quocin saarelta näkyy Kepiin, vesiteitse matkaa olisi n. 2 h. Rajanylitys ei vielä tällä hetkellä onnistu suoraan sinne. Myöhemmin kuulin, että tätä ollaan parhaillaan järjestämässä mahdolliseksi, todennäköisesti vielä tämän vuoden puolella. Nyt jouduin kuitenkin matkaamaan ensin lautalla Viet Thaniin ja odottamaan siellä monta tuntia (ei selvinnyt mitä odotettiin) minivania rajalle.

Rajatoimenpiteetkin kestivät hurjan kauan, kun kyseessä oli todella pieni rajanylityspaikka eikä edes juurikaan ihmisiä. Viisumitarra vihdoin tuli passiin ja leimat ulos-sisään ja viimeinen bussipätkä meni tunnissa. 60 kilsan matka 8 h.. No illansuussa kuitenkin perillä Kepissä ja majapaikassani Saravoan-Kep Hotellissa.

En halunnut piipahtaa siinä Kambodzan normaalissa turistipaikassa Sihanoukvillessä, vaan valitsin Kepin kuultuani siitä Phu Quocilla ja oletin täältä löytäväni aitoa Kambodzaa. Oletukseni osui oikeaan ja koin mielenkiintoisia hetkiä täällä. Alue oli ranskan vallan aikana ollut elittiväen lomaviettopaikka ja tästä oli muistona sisällissodassa tuhoutuneet huvilat. Nyt aluetta yritetään saada vanhaan kukoistukseensa ja uusia majataloja nousee hyvää tahtia. Tällaisenaan se toimii lähinnä Phon Phenistä saapuvien kaupunkilaisten viikonloppu picnic-paikkana.

Pienen rannan hiekka on mustaa, eikä houkuttele rantaelämää viettämään, mutta puolen tunnin venematkan päästä löytyy Rabbit Island valkoisine hiekkoineen ja mantereen puoleltakin vajaan tunnin matkan päässä on valkoista hiekkaa. Minä en niistä tällä retkelläni ollut nyt yhtään kiinnostunut vaan aion tutkia jotain muuta.

Illastin hotellin ravintolassa kun en jaksanut pimeällä lähteä seikkailemaan muualle. Ystävällinen tarjoilijapoika jäi heti juttelemaan pitkäksi toviksi ja oli silminnähden iloinen saadessaan länsimaista keskusteluseuraa.

Ravintolassa ei lisäkseni ollut muita asiakkaita, kuin iso pöydällinen paikallisia joilla näytti olevan kemut pystyssä. Ei mennyt kauan kun hassu vanhempi herra piipahti utelemaan mikä olen ja mistä tulen, tulkaten kaikki sanomani siltä seisomalta kovaan ääneen muulle pöydälle. Laseja nosteltiin ja kohta hän vaati saada tanssahtaa diskohumpan tahdissa. Ei siinä muu auttanut kuin heiluttaa hetki lanteita. Siinä samalla hän tarjosi töitäkin, hän oli hotellin omistaja. En tällä kertaa lupautunut kuitenkaan. Ainiin ja laskua tarjoilijalta vinkatessani hän luuli, että pyysin häntä tanssimaan.. Joten pikainen vierailu vielä tanssilattialla kunnes oli aika nukku-matin.

Kepistä ei löytynyt pankkiautomaattia joten seuraavana aamuna suuntasin viereiseen Kampotin kylään puolen tunnin matkan päähän nostamaan rahaa. Takaisin tullessa mopokuskini vei minut matkan varrella oleville luolille. Jo matkalla sinne kylän lapsia littyi saattueeseen polkupyörineen ja luolille päästyämme tarjoutuivat luolaoppaiksi. Ilomielin otin tarjotun avun vastaan ja lähdimme kiipeämään ylös kohti luolan aukkoa.

Hienot maisemat sieltä korkeuksista ja vaikuttava näky luolassa. Seltä löytyi pieni Hindu-temppeli sekä kivimuodostelmia, joista lapset mulle näyttivät monia eläinhahmoja. Oli norsuja, krokotiiliä, kilpikonnaa, possua.. Vaihtoehtoinen reitti takaisin vuoren juurelle oli pikkuinen pimeä luolasto, sinne toki! Se olikin vähän haastavampi reitti jyrkkine pudotuksineen, liukkaine kivineen, ahtaine koloineen ja pilkkopimeässä vielä! Pojat valaisivat tietäni taskulampuin ja varoittivat kohdissa joissa varmasti olisin muuten lyönyt pääni kallioon.

Pääsin kuin pääsinkin ahtautumaan vielä viimeisestäkin kolosta auringonvaloon, loppusaldona erittäin likaiset vaatteet ja yksi rikkinäinen kenkä, mutta kiva kokemus! Mopokuskini oli lähtenyt tässä välissä korjaamaan rikkoutunutta rengasta joten odottelin poikien kanssa temppelin pihamaalla häntä palaavaksi. Hauskoja veijareita ja sainpa siinä keskustelukaveriksi joitakin alueella kulkevista munkeistakin.

Seuraavaksi piipahdimme pippurifarmilla katsomassa kuinka maankuulua Kampotin pippuria tuotetaan. Pysähdyimme tien varrella olevan talon pihaan kun kuskini bongasi pihalla grillattavan isoa käärmettä. Se oli talon herran tielle osunut kasvimaalla, onneksi mä näin sen siinä tikun varressa nuotion päällä enkä maastossa.. Oli meinaan matelijalla kokoa ja näköä. Oli ryökäle vielä syönyt toisen pienemmän käärmeen ja sekin oli tikun nokassa paistettavana. Myöhemmin nämä nähtäisiin perheen illallispöydässä.

Minä sen sijaan suihkunraikkaana ja puhtaissa vaatteissa lähdin illastamaan Crab Marketille. Se sijaitsee n. parin kilometrin päässä Kep Beachilta jossa minä majailin. Siinä rannassa on kymmenkunta rapuravintolaa (löytyi listalta muutakin) ja hyvin näki, mistä niistä oli kirjoitettu Lonely Planetin kirjassa.. Minä en liittynyt siihen oppaan orjien joukkoon vaan valitsin hiljaisemman paikan heti vieressä. Kuulemani mukaan ruoka on ihan saman laatuista kaikissa näissä ja samat rapunarraajat kaikille ravintoloille saaliinsa myyvät. Söinkin elämäni parhaat ravut tuolla!

Iso lautasellinen rapuja kustansi 5 USD ja sivuun tilaamani riisiannos oli ihan liikaa. Iso kiitos kuuluu kuskilleni joka tarjoutui kuorimaan rapuja minulle, saaden näin varmasti paljon enemmän lihaa panssarin sisältä ulos kuin itse olisin onnistunut.. Kuulin häneltä myös paljon tarinaa Kepistä sekä yleisesti Kambodzan historiasta. Kovia ovat joutuneet kokemaan, mutta elämäniloa tämä kansa ei ole kadottanut. Aidosti ystävällisin paikka missä tähän mennessä olen piipahtanut!

Seuraavana päivänä päätin tutustua Kepin kansallispuistoon ja lähdin tallustamaan kohti vuoren huippua. Tätä kutsuttiin ”viidakko-tieksi”, mutta ei se nyt ihan samalta näyttänyt kuin esim Borneossa. Tietä pitkin olisi pystynyt ajamaan jopa mopolla, joten minä kun olin jalkaisin liikkeellä, päätinkin siirtyä pikkuisille sivupoluille. Nämä reitit olivatkin vähän haastavampia välillä pystysuorine nousuineen ja laskuineen (pahimpiin oli kiltisti asetettu tikkaita) ja piipahdin vuoren laaksossa olevassa eco-resortissa (Jasmine Valley) lounastamassa. Sielläkin kävin mielenkiintoisia keskusteluja henkilökunnan kanssa kunnes matka taas jatkui ja kiipustin takaisin vuorelle.

Paluumatka kylään johti tietä pitkin, johon ilmiselvästi ollaan aikomassa rakentaa autoille sopivaa reittiä. Työt olivat jo käynnissä, joten odotettavissa on että tämä pikku pala viidakkoa on kohta jotain aivan muuta. Onneksi ympäriltä löytyy vielä paljon tuhoutumatonta metsää. Alue Kepin ympärillä oli muuten viimeisiä Puna Khmerien hallitsemaa aluetta ja vielä vuonna 1991 kolme länsimaista toimittajaa saivat surmansa näissä metsissä Khmerien toimesta jutuntekomatkallaan.

Tietoteknisistä taidoistanikin oli hyötyä, kun respan koneessa oli ongelma ja korjasin sen kuntoon :) Illalla taas vatsa täyteen rapuja ja unille. Huomenna starttaa aamutuimaan bussi kohti Bangkokia. Hyvää yötä!

11. luku; Vietnam, HCMC ja Phu Quoc


2012
03.10

Singaporesta eteenpäin ei ollut suunnitelmia pariksi viikoksi, joten päätin lähteä käymään Vietnamissa Phu Quocin saarella, jonne olin jo pitkään halunnut matkata. Lensin Ho Chi Minh Cityyn (ex Saigon) ja vietin siellä ensin vuorokauden. Jälleen oli edellisen yön unet jääneet vähille hurjan aikaisesta lennosta johtuen (vaikka aloinkin tässä kohtaa jo tottua klo 4 aamuherätyksiin). Pienten torkkujen jälkeen olin valmis liittymään katuvilinään. Ja sitä vilinää sitten riittikin.. Majoituin District 1:lle (Truong Hai Saigon Hotel) keskelle kaupunkia tiheiten asutulle alueella ja sen huomasi.

Katujen ylittäminen meinasi alkuun olla mahdotonta, kunnes otin mallia paikallisilta ja sinne vaan liikenteen joukkoon hitaasti maleksien, niin kyllä ne autot ja mopot sitten lopulta väistää ja kiertää. Kaikenlaista tavaraa ja ruokaa oli kaupan katujen varsilla ja löytyipä ihan putiikkejakin joissa pistäydyin uusien bikinien toivossa. Hmm, lyötyäni pään sovituskopin kattoon ja yrittäessä änkeä koon XL-uimapukua päälle vain todetakseni sen mahdottomaksi tehtäväksi, ymmärsin, ettei vaatteita kannata täältä etsiä :)

Lähistöltä löytyi Saigonin Notre Dame -katedraali ja hieno pääpostirakennus, joiden ohitse kävelin. Alueella on myös iso basaari-alue sisätiloissa, Ben Thanh Market, jota kävin ihmettelemässä. Olin lukenut, että siellä voisi olla melkoisen autenttista aterioida night marketin aikaan, mutta jätin sen väliin. Basaarialue oli täynnä tilpehööriä, vaatetta, kassia, korua, kangasta, hedelmiä, lihaa, vihanneksia.. Ja ihmisiä.Illan hämärtyessä hakeuduin lähelle hotellia syömään ja sen jälkeen nukkumaan. Huomenna olisi jälleen aamulento kohti Phu Quocia.

Yliarvioin aamuruuhkan ja olin kentällä hurjan ajoissa, mukava chek-in virkailija järjestikin minut aiemmalle lennolle, joten saavuin määränpäähän tuntia aiemmin. Hyppäsin taksiin ja mökkiini päästyäni (Hiep Thanh) päätin, että tämän päivän lepään enkä tee yhtään mitään! Ensin päivänokoset ja sen jälkeen kirja kainaloon ja rannalle. Söinkin siinä rannalla joten todellakaan en poistunut alueelta koko päivänä :) Sitten olikin seuraavana päivänä hieman energisempi olo ja lähdin tallustamaan eteenpäin rantaa pitkin, ajatuksena ehkä kävellä se päästä päähän. Tiedusteltuani jossain kohtaa kuinka pitkälle ranta mahtaa jatkua ja vastauksen saatuani istahdin lounastamaan ja käännyin takaisin. Ranta jatkuisi lähes saaren eteläpäähän, eli kymmeniä kilometrejä :D Ilmankos rannan nimi on Long Beach.

Majapaikkani oli reilun kilometrin päässä Duong Dongin kylästä ja sekin matka oli mahdollista taittaa rantaa pitkin. Suuntasin myöhemmin siis sinne. Kylä oli tosi pieni ja nopeasti läpi tutkittu. Satama-alue oli täynnä kalastusaluksia ja sataman vieressä night market -katu, jossa yhtenä iltana kävin syömässä kun sitä niin kovin mainostettiin. Söinkin erinomaisen herkullisen kala-aterian, joten näitä katukeittiöitä tulee jatkossakin muistaa hyödyntää enemmän! Annukka, ehkä turhaan vierastettiin Malesiassa niiden muovituoli-paikkojen tarjontaa :)

Pakko kyllä myöntää, että kalojen syöminen tuottaa pieniä ristiriitaisia tunteita. Varsinkin kun ne makaavat kokonaisina siinä jäiden päällä valittavana ja juuri sellaisia kavereita pinnan alla usein ihailen. Noh, nämä kalastajat kuitenkin käyttävät ihan perinteisiä kalastusmenetelmiä luontoa tuhoamatta, joten näinhän tämä nyt kuuluukin mennä. Useat kalastajat toivottivat turistit tervetulleiksi mukaan iltaisin Squidien narraus-reissulle ja sen jälkeen nämä saaliit grillattaisiin veneen kannella. Melkein jo hyppäsinkin mukaan, kunnes muistin etten edes pidä kyseisestä meren herkusta..

Yhden päivän vietin veneellä ja sukelluksen parissa. Rainbow Diversin kanssa lähdin aamutuimaan Duong Dongin satamasta kohti eteläkärjen saaria 3 tunnin venematkan päähän. Menomatka kului muihin sukeltajiin tutustuen ja kannella torkkuen ja sitten pulahdus lämpimään veteen. Sain ihan oman oppaan jonka kanssa tutkittiin pinnan alaista elämää. Sukellukset ei mitään kovin ihmeellisiä olleet, korallia ja kaloja jonkin verran, paljon makroelämää. Olin siis jälleen saapunut makrosukellus-paikalle ;) Vesi oli kuitenkin 30 asteista eikä mua paleltanut vedessä kertaakaan! Taisi olla ensimmäinen kerta näin.

En taida ikinä kyllästyä katselemaan auringonlaskuja, tähänkin harrastukseei löytyi upeita paikkoja saarelta. Rannalla tai rinteessä ja yksi upeimmista auringonlaskuista ikinä avautui kylän majakan takana kattoterassilta, siis wau! Mopokuskin takatarakalla matkaten tutustuin muuhun saareen ja sen jälkeen totesin tämän paikan tullut nähdyksi. Yksin matkaajalle paikka oli vähän turhankin rauhallinen ilman että tarjoaisi mitään sen ihmeempää tekemistä, joten päätin keksiä vielä jotain muutakin ennen kuin lähden Mariaa vastaan Bangkokiin. Vielä olisi muutama päivä jäljellä, minne siis suunta? Pistäydyin matkatoimistoon ja lähdin sieltä taskussani lippu seuraavaksi päiväksi rajan yli Kambodzaan. Hyvää yötä Vietnam siis viimeistä kertaa tällä erää!

10. luku; Filippiinit: Boracay ja Manila


2012
03.06

Jakarta oli hyvin sekava kaupunki eikä sinne varmastikaan tule palattua, mutta oli kiva nähdä sekin. Ei kuitenkaan yhtään harmittanut lähteä seuraavaksi lentokentälle ja matka kohti Filippiinien lomaparatiisia Boracayta Manilan kautta alkoi. Aiemmin olin käynyt vähemmän massaturismipaikoissa Filippiineillä, joten pieni pelko oli päädytäänkö jonnekin Aya Napa kakkoseen. Toki saari oli turisteille helpoksi paikaksi tehty ja saaren pisin White Beach täyteen rakennettu, mutta tosi kaunis paikka se oli! Palvelut löytyi kädenkäänteessä ja ruokaa oli tarjolla aivan joka makuun. Bilettääkin pystyi kellon ympäri (joo, kokeiltiin :D) niin halutessaan, mutta iltaa pystyi viettämään myös rauhallisesti tähtitaivasta ihaillen omalla parvekkeella.

Tällä kertaa joustimme luksusoloista ja totta puhuen se olikin melkoinen ero aiempiin.. Tosin selvisi, että taidettiin majailla jossain hätävara-huoneessa resortin ollessa täynnä. Parin yön jälkeen vaihdettiin huone viihtyisämpään ja sen jälkeen meillä oli oikein mukavat oltavat :) Bongattiin viereisen hotellin katolta vielä aurinkoterassi altaineen ja sinne vaan pokkana viettämään aikaa yhtenä päivänä.

Majailimme Station 2:lla ihan ”keskustassa” D’Mallin vieressä (Grand Boracay Resort), mutta silti rauhassa. Rantaan pääsi parissa minuutissa ja ihan kaikki mitä toivoi löytyi samassa ajassa myös. Auringonlaskut olivat upeita ja yhtenä iltana ihailimme sitä purjeveneen kannelta. Siitä innostuneena vuokrasimme samaisen veneen yhdeksi päiväksi ja kiersimme saaren ympäri ja pysähdyttiin kauniille Puka Beachille saaren eteläpäässä. Pysähdyimme myös snorklaamaan, vesi oli hurjan kirkasta, mutta ei siellä veden alla mitään niin ihmeellistä näkynyt joten päätin jättää sukellukset täällä väliin. Tietysti viikkoon mahtui hemmottelua hieronnan muodossa sekä nomaalit huollot käsiin ja jalkoihin. Päätin ottaa oikean lomalookinkin pikkuletein ja paikallinen reggae-bändi piti mua heti hengenheimolaisenaan :)

Jälleen kerran vatsat täytettiin oikein maittavalla ruualla ja löytyi sieltä paikka, johon Jussi halusi uudestaan ja uudestaan. Ribsit oli siellä maailman parhaita kyllä, joten pitihän sinne mennä toistamiseenkin. NAM! Hintataso oli edullisempaa kuin Balilla (tosin siellä valittiinkin vähän paremmat vaihtoehdot) eikä automaatilla tarvinnut niin usein ravata. Ihan hyvä niin, koska meinaa budjettimatkaajan budjetti kulua ennätysvauhtia tällä hetkellä :)

Sitten tuli se aamu, kun jouduimme ennen auringonnousua sanomaan Boracaylle hyvästit ja lentää Manilaan viettämään viimeistä yhteistä lomapäivää. Siellä majoituimme Makati Cityyn jälleen omantasoiseemme hienosto-hotelliin (Dusit Thani Manila) ;) Ei se ollut kuitenkaan kovin kallis.. Täällä oli tarkoitus harrastaa shoppailua ja täyttää Jussin rinkka. Yritettiinhän me ja kierrettiin monta ostoskeskusta (Greenbelt Mall aika upea isoine puutarhoineen ja monine osioineen), mutta vähäiset yöunet verotti sen verran ettei oikein jaksanut vaikka putiikkia oli jos jonkinlaista. Jopa Jussille kauppojen määrä oli liikaa!

Kyllähän rinkka kuitenkin täyteen saatiin ja (jälleen lyhyiden) unien jälkeen oli jäljellä lento Singaporeen. Siellä oli päivä aikaa, joten ehdittiin käydä Marina Bayssa hakemassa Jussin sinne unohtama takki ja vielä levähtää mun hotellilla (Goldkist Resort) ennen kuin tiemme tässä kohtaa erosivat. Jussi lensi Helsinkiin ja minä jäin ikävöimään ja (jälleen vain hetkeksi) nukkumaan ennen aamun lentoa Ho Chi Minh Cityyn. Jatketaan Vietnamista sitten ihan omassa osiossa, koska seuraava lento lähtee näillä minuuteilla :) Nähdään taas pian <3

Yhdeksäs luku; Leppoisat päivät Balilla ja pikavisiitti Jakartaan


2012
03.06

Jaksoinko aiemmin hehkuttaa luksusoloja Singaporessa? No nyt jatkan sitä samaa linjaa.. Siis vau, jälleen oli silmät ihmetyksestä ammollaan kun saavuille villaamme Seminyakissa (Aria Villas). Respan ystävällisen vastaanottajan upgreidauksen jälkeen avautui portti ihanaan puutarhaan jossa iltahämärässä kauniisti valaistu uima-allas kutsui matkaajat samantien pulahtamaan ja virkistäytymään. Ai niin, pitäisikö sisällekin vilkaista? Ehkä suurin näkemäni katosvuode odotti nukkujiaan ja kaunis kylpyhuone pesemään matkapölyt niskasta. Ulkoilmakylppärikin oli kuin mikäkin puutarha kasveineen ja suurine kylpyammeineen. Suihkutellakin sai ihan taivasalla auringon tai tähtien paisteessa. Keittiö ja ruokailutila löytyi ulkoa katoksen alta. Ehkä täällä viikon voi just ja just asua ;) Mahdetaanko malttaa poistua portistamme ollenkaan.. Täälläkin testasimme huonepalvelua ja toimi.. Vai miltä kuulostaa ystävänpäivä-dinner omassa puutarhassa kynttilöin valaistun altaan äärellä tähtitaivaan alla? Niin ja ruokakin oli erittäin maistuvaa :) Kuten Balilla kaikkialla missä syötiin, tosin vähän hintavaa kun oli hieman toisenlaisiin budjetteihin tottunut.

Käytiin Balilla tutustumassa päärantaan Kuta Beachiin joka oli ihan kiva nähdä, mutta käväisy ihan riitti. Ranta oli kyllä iso, mutta eipä siellä kauan jaksanut kaupustelijoiden huutoja kuunnella. Kaupan oli lähinnä juomaa ja surffausopetusta. Surffausta olisin toki voinut halutakin kokeilla, mutta jääköön se toiseen kertaan kun Jussi ei siitä niin innostunut :) Seminyakinkaan ranta ei kummoinen ollut, mutta Jimbaranissa alkoi näyttää jo vähän sellaiselta rannalta, johon olin tähän asti ehtinyt reissulla tottua. Siellä nautittiin jättikokoinen Seafood-illallinen yhtenä iltana auringonlaskua samalla ihaillen.

Käytiin tutustumassa myös taiteilijakeskuksessa Ubudissa ja hienoja taideteoksiakin oli kaupan vielä ihan sopuhintaan. Ei tullut kuitenkaan tehtyä heräteostosta, ihan jo käytännön syistäkin johtuen.. Mihinkäs tuollaisen käärön rinkassa oikein tunkisi. Samalla reissulla kävimme tapaamassa selvännäkijä Ketutia, josta olin lukenut kirjasta. Hän oli kovin varattu sillä hetkellä ja tarkoitus oli tulla myöhemmin takaisin kuulemaan, mitä tulevaisuus minulle tarjoaisi, mutta ei siihen tullutkaan sopivaa hetkeä. Tulkoot siis yllätyksenä :) Siinä samalla nähtiin kadut, joissa samaisen kirjan elokuvaversio oli kuvattu. Tämä kirjahan (niin siis Eat, Pray, Love) sai munkin haaveet pidemmästä matkasta syvenemään, joten sen takia oli mukava nähdä niitä paikkoja. Ubudista ylöspäin kävimme katsomassa upeita maisemia tulivuorten keskellä ja kraatterijärvellä.

Tutustumisretki tehtiin myös Luwak-kahvi tilalle. Kyseinen yksi maailman kalleimmista kahveista jalostetaan kierrättämällä kahvipavut Luwak-eläimen ruuansulatuksen kautta. Joo’o kyllä vain, nämä kyseiset sivettikissat syövät pavut ja ulostavat ne puhdistusta varten.. Luotimme puhdistusoperaation laatuun ja hörppäsimme kupin kalleinta ikinä ostamaani kahvia. Ei se sen pahempaa ainakaan ollut kuin kotoinen Kulta Mokka.

Seminyakin seutuvilla kävimme syömässä hyvin ja nauttimassa juomista Beach Loungeissa. Mukava viikko vietettiin chillaillen ja nauttien elämästä :)

Seuraavaksi lennettiin Jakartaan, tarkoituksena lähinnä shoppailla jotain kivaa päällepantavaa. Hotellimme (Best Western Mangga Dua) läheltä löytyikin monta keskusta, mutta niiiin täynnä rättiä ja lumppua kuin olla ja voi! Yhdestä niistä löytyi vaatetehtaiden outlet-myymälöitä ja sieltä löytöjä olisin tehnyt vaikka kuinka.. Joutui siis repussa osa vanhoista vaatteista antamaan tilaa uusille. Ihan kiva saada välillä vaihtelua vaatevarastoon, kun alkaa jo kyllästyttää pukea samoja päälle. Kaikki yhdistelmät on jo käytetty! Tilanpuutteen vuoksi joutuu jättämään aiempaa pois kun uutta tilalle, tosin tämä käytäntö erittäin hyväksi havaittu kun eipä niitä poisheitettyjä ole kertaakaan tullut ikävä, taidan jatkaa kotonakin samaa.. Kävimme myös merkkiliikkeiden keskuksessa samalla tutustuen Jakartan bisnes-alueeseen.

Aiemminkin monessa kaupungissa köyhien ja rikkaiden välinen kuilu on pistänyt silmään, mutta täällä ero on kyllä ehdottomasti räikein näkemistäni. Slummit ja huippumodernit pilvenpiirtäjät vieri vieressä. Hotellin lähettyvillä kävellessämme (ja tajuttuamme sen olevan maailman huonoin keino liikkua Jakartassa kävelyteiden puuttuessa ja autojen tööttäillessä väistymään katuojiin – lyhyillekin matkoille siis taksi!) ohitimme asumuksia, joissa ei voisi uskoa ihmisen asuvan.. Sielläpä he kuitenkin ystävällisinä hymyilivät ja tervehtivät valkoisia kummajaisia :)

Jakartassa huoneemme oli 32. kerroksessa ja koinkin melkoisen yllätyksen kun ikkunastamme yhtäkkiä kurkkaa mies! Säikähdin melkoisesti kun hymyilevä pää ilmestyy verhojen välistä.. Enpä tiedä millä asialla tyyppi sieltä sisälle pyrki koska muutaman sanan vaihdettuamme saimme todeta puhuvamme ihan eri kieliä, mutta seinänvierustaa kiertävällä huoltokuilulla hän siinä hetken heilui edestakaisin huoltohaalarit päällä. Ehkä oli siis ihan kunnallisella asialla, mutta kyllä arvotavarat laitettiin visusti tallelokeroon ulos lähtiessämme.

Kahdeksas luku; Pienet ihmiset suuressa Singaporessa


2012
03.06

Kun Malesian matkakaveri lähti suomeen, jäin odottelemaan seuraavaa matkakumppania Singaporen kentälle.. No siis turhaan, koska Jussihan saapui vasta seuraavana päivänä! Joo, kyllä täällä siis kaikista ajoista menee pienen tytön pää sekaisin ;) No kun tämän tajusin, buukkasin hotellin pikapikaa päästäkseni keräämään edellisistä seikkailuista hiipuneita voimiani. Hetken päästä löysin itseni huoneesta, jossa ei sitten paljon muulle kuin nukkumiselle mahdollisuutta ollutkaan. Ei edes ikkunaa! Pyörähdin vähän ympäristössä (Gayland, Hotel 81 Opera), mutta uni voitti hyvin pian ja odottelemaan kultaa saapuvaksi..

Seuraavana aamuna reppu selkään ja katsomaan, millainen kämppä sitä on buukattu seuraavaksi pariksi yöksi. No nyt löytyi ikkuna ja 38. kerroksesta koko huoneen mitalla! Tämä reppureissaaja ei aluksi tuntenut oloaan ihan kotoisaksi astuessaan 5 tähden hotellin (Marina Bay Sands) hurjan suureen aulaan, jossa työntekijöitä vilisi silmissä ohjaten minua oikeaan jonoon sisäänkirjautumista varten. Mikäs siinä jonotellessa kun jousiorkesterikin oli tullut paikalle viihdyttämään.. Kun olin saanut ihmeteltyä hulppeaa huonetta tarpeeksi (siis verhotkin avautui nappia painamalla!) lähdin syömään ja katsomaan millainen kompleksi tämä keskus onkaan. Turhaan en liikkeissä jaksanut vielä kierrellä, koska tätä olisi varmasti luvassa kunhan Jussi näkee kaikki nämä ostosmahdollisuudet.. Menin sen sijaan kattoterassilla sijaitsevaan Sky Parkiin odottelemaan josko se matkaseura sitten tänään saapuisi. Ja saapuihan se vihdoin :) :)

Olisimme halunneet illallistaa katolla sijaitsevassa ravintolassa (Ku De Ta), mutta siellä toki oli kaikki pöydät varattu jo täyteen. Illallinen sitten päätettiinkin nautittia omassa huoneessa, eikä ollutkaan kyse mistään normaalista huonepalvelusta vaan tarjoilijakin korosti tämän olevan ”In Room Dining”, eli hienosti katettu pöytä kärrättiin huoneeseen ja meitä palveltiin kuin kuninkaallisia. Ja ruokakin oli vielä erinomaista, kyllä nyt on palvelut kohdillaan! Ilta ja seuraavaa päivääkin pitkälti meni tietysti kuulumisten vaihtamisessa ja toistemme seurasta sekä hienosta huoneesta nauttiessa. Kierreltiin kuitenkin myös lähistöllä kaupoilla ja kaupungin vilinää ihmetellen.

Sky Parkissa käytiin myöskin aurinkoterassilla lekottelemassa ja uimassa, melkoinen fiilis katsella alas kun uima-altaan reunalta avautuu näkymä kaupungin pilvenpiirtäjen yläpuolelle! Nyt saimme varattua ravintolasta pöydänkin ja syötyämme erittäin lihapitoisen aterian (hyvää ja hintavaa..) jatkoimme illanviettoa vielä saman ravintolan klubilla. Nyt sai niitä pilvenpiirtäjien kattoja ihastella yön pimeydessä, ei hassumpaa sekään. Vielä yksi yö luksushuoneessamme ja herkkuaamiainen omassa huoneessa ja olimme valmiit siirtymään lentokentälle. Bali täältä tullaan!

 

Seitsemäs luku: Minna ja Anna Malesiassa


2012
02.09

Olipa kerran Minna ja Anna. He törmäsivät toisiinsa Penangilla. He tutustuivat saaren pääkaupunkiin Georgetowniin kaupungin omituisimman riksakuskin avustuksella. Kaupunki ei tehnyt suurta vaiktusta, joten he siirtyivä hetimiten hotelliin nukkumaan. Mutta kuinkas sitten kävikään… Pienet kiinalaiset ystävämme jatkoivat uuden vuoden juhitaansa jo kahdeksatta päivää. Ilmeisesti nyt oli kyseessä The päivä. Oli paraatia, oli koristeita ja ennenkaikkea raketteja. Rakettien valintakriteerinä oli selvästi ääni, ei näyttävyys. Onneksi kiinalaisetkin tarvitsevat unta, joten aamuyön tunteina M&A:kin saivat unen päästä kiinni.

Seuraavana päivänä suuntana oli Penangin kansallispuisto. Hikistä vaeltamista yli kukkulan kilpikonnarannalle, jossa ei tietysti ollut yhden yhtä kipikonnaa. Sieltä he siirtyivät apinarannalle, jossa oli kun olikin apinoita. Nämä taisivat olla city-apinoita, koska suurin huvi oli pepsi-tölkkien varastaminen pöydiltä. Hyvin näytti juoma maistuvan.. Ruoan löytäminen oli Penangissa ainakin näille kahdelle länsimaalaiselle vaikeaa.. Niinpä kun M&A näkivät Hard Rock cafen keskellä ei mitään, suuntasivat he oitis sinne. Ruoka oli varsin hyvää ja ryöstöhintaiset Bahama Mama drinksut kruunasivat nautinnon.

Penang oli nyt nähty. Mutta mihin he siirtyisivät… Vaihtoehtoja tutkittiin yömyöhään. Aluksi suuntana oli Borneo. Se kuitenkin hylättiin ja tilalle tuli Sumatra. Jostain syystä myös Sumatra koki saman kohtalon ja tilalle tuli Langkawi/Koh Lipe yhdistelmä.. 3 tuntia he vaihtelivat kohteita ja kas kas, lennot varattiin Borneoon, Kota Kinabaluun. Lento oli kovin varhainen ja M&A eivät kuitenkaan turhaan hötkyilleet aamusella. Aamupala syötiin rauhassa nautiskellen taksikuskin odottaessa pihalla. Taksissa kuskille selvisi lennon lähtöaika ja sitten tulikin kiire. M&A olivat kentällä puoli tuntia ennen lähtöä. Tiskihän oli luonnollisesti jo sulkeutunut mutta M&A pääsivät kuitenkin lennolle ja vielä Hot Seateille. Hotelli helpotusta etsiessä kannattaa näillä seuduilla muuten olla tarkkana. Jostain syystä Minna ei ymmärtänyt ovessa olevaa tekstiä ja erehtyi luulemaan naisen kuvalla varustettua huonetta toiletiksi. Eihän se ollut, pöntön näköistä kapistusta ei sieltä löytynyt, vain pieniä mattoja lattialla. Niin, ovessahan selkeästi luki Prayer Room..

Kota Kinabalu… Täältä äkkiä pois. Suunnitelmia taas pyöriteltiin ja lopulta M&A olivat taas seuraavana aamuna lentokentällä. Nyt ajoissa… Suuntana Sandakan. Kentältä taksilla Sepilokin orankien kuntoutuskeskukseen. Aamupäivällä M&A kävivät bongailemassa orankeja muiden turistien kanssa ja sen jälkeen sademetsän discovery centeriin. Useiden tuntien vaellus lintubongarin unelmakohteessa tuoti yhden bongausken, tikka.. Ja iilimato A:n jalassa sekä kuollut rotta polulla. Sepilok oli nähty.. Seuraavana aamuna muuan Douglas heki meidät parhaat päivät nähneellä autollansa Kinabatangan-joelle. Matka kesti kauan ja paikalliseen tapaan ilmastointi niin kylmällä kuin mahdollista…. Minna vilustui.

Perillä pikku kylässä joen varrella odotti Maria (ja hänen puoli sukuaan) kotinsa pihalla jossa M&A tulisivat yöpymään seuraavan yön. Hän otti matkaajat lämpimästi vastaan ja heti aluksi tarjottiin lounas avonaisessa keittössä. Hän kertoi retken ohjelman ja sen jälkeen olikin vuorossa lähtö ensimmäiselle jokiajelulle. Se oli ikimuistettava! Ensin vene lipui hiljalleen pitkin jokea kääntyen pienemmälle sivujoelle. Etupenkissä istuvat M&A koittivat kovasti tähyillä ympärilleen, mutta mitään ei tuntunut näkyvän. Vain vehreää sademetsää ympärillä. Marian ja Douglasin avustuksella alkoi vihreän keskeltä löytyä kuitenkin villieläimiä toisensa jälkeen. Yksi apinaperhe tuntui oikein poseeraavan veneilijöille ja niitä katseltiinkin pidempi tovi kunnes matka jatkui. Hei, krokotiili! Hyvin pieni sellainen, mutta krokotiili joka tapauksessa. Uudestaan apinoita, erilaisia ja monia. Todella monia. Ja vau oranki! Upeaa nähdä sellainen ihan villinä omassa luonnollisessa ympäristössäkin, eikä vain ruokinta-alueella kuntoutuskeskuksessa. Sitten alkoi kuhina joella ja sana kiiri veneestä toiseen vastaantullessa. Kapteeni väänsi hanat kaakkoon ja kyyditsi matkaajat Marian pikkuserkun talolle jonka takapihalla odotti erittäin mieluisa yllätys. Pygmi-norsulauma! Kukapa olisi aamulla uskonut, mitä päivä tuokaan tullessaan :)

Sama retki piti sisällään vielä kaksi jokiajelua pimeällä sekä aamun sarastaessa. Näkyi apinoita, sama oranki kurkistelemassa puussaan, lintuja, käärmeitä yms. Mutta ensimmäinen ajelu oli ehdottomasti paras. Aamupalan jälkeen Douglas kyyditsi M&A:n bussipysäkille, josta oli tarkoitus hypätä Sempornaan kulkevaan bussiin. Sitä jäivät siihen odottamaan ja tietysti taivas repesi juuri silloin ja sen 15 minuuttia sai luonto vettä erittäin paljon. Niin ja pysäkillä odottajat toki myös. Tekee hyvää alkaneelle flunssalle tuollainen. Vaatteet märkänä on mukavaa nousta jälleen jääkylmäksi viilennettyyn bussiin (jolloin muuten sadekin loppui) ja viettää siellä seuraavat 4 tuntia.. Hmm, Annakin vilustui.

Sempornassa ensimmäiseksi alkoi kova kysely sukelluskeskuksilta mahdollisuuksista sukeltaa Sipadanilla. Lupia myönnetään tuolle saarelle vain 120 kpl per päivä ja sukellukset tuolla suositellaan varattavaksi jo viikkoja ennen saapumista. M&A saivat huomata, että suositusta ei anneta turhaan.. Sipadan jäi tällä erää haaveeksi ja he saivat tyytyä sukelluksiin muilla saarilla. He eivät tokikaan olleet tutustuneet muihin saitteihin sen kummemmin ja huomasivat pian sukeltavansa makro-sukeltajan unelmapaikassa. Eli siis eivät nähneet yhtään mitään, ellei DM James kiskonut heitä muutaman sentin päähän katseltavasta kohteesta. Si Amil niminen site oli kuulemma makro-valokuvaajan taivas. Noh Annahan kuvasi minkä kerkesi, ennen kuin kamera hörppäsi vettä sisäänsä. Onneksi kuvat saatiin kuitenkin pelastettua ja tämä jäikin reissaajien ainoaksi sukelluspäiväksi. Sukellusta harrastavat tietävät, että korvien kanssa voi olla kovastikin ongelmia flunssaisena ja niinhän siinä kävi :/

Parin seuraavan päivän ohjelma olikin sitten laiskottelua rannalla ja kävelyä kyläraiteilla. Ei hassumpi tapa rentoutua ennen kuin Anna lähtisi kotiin. Mabulissa toinen matkaaja Minna vanheni vuodella. Vuodet eivät missään tietystikään tuntunut ja tuolloin oli reissun tähän asti ainoa bile-ilta. Livebändi rannalla, kuka tämän tilasi? Synttärisankari pääsi itsekin vierailemaan mikrofonin takana ja voi kuinka hyviltä Pina Coladat maistuvatkaan varpaat hiekassa! Eurooppalaiset juomatavat eivät ole rantautuneet Borneoon ja kolme juomaa lienee maksimi, jota yhdessä illassa kuuluu kuluttaa. Näin myös Minnan ja Annan oli tehtävä sulautuakseen joukkoon.

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja seuraavaksi varattiin lentoja kohti Singaporea. Välissä oli yöpyminen Kota Kinabalussa jälleen, jossa matkaajat ajattelivat hieman piipahtaa yöelämässä. He luulivat varanneensa hotellinkin tätä varten sopivasta paikasta, mutta ei se sitten niin ihan ollutkaan. Molemmat olivat onnistuneet kuluttamaan käteisvaransakin loppuun eikä hotellin valuutanvaihtopisteeseen kelvannut Eurot??

Siitä huolimatta M&A lähtivät kävelemään lähiseuduille etsien ensin automaattia ja sen jälkeen kuppilaa. Automaattia ei löytynyt, sulkeutuvia kahviloita sen sijaan kyllä. Yhdestä kiltisti soittivat taksin paikalle joka kyyditsi ensin automaatille (kauas!) ja sen jälkeen pubiin joka oli vielä hetken auki. Siellä Minna ja Anna saivat vihdoinkin coctailit eteensä ja tämän lisäksi saivat nauttia paikallisen cover-bändin soitosta. Nauttia ja nauttia.. Ei musiikissa varmastikaan vikaa ollut, äänenvoimakkuudessa sen sijaan paljon. Korvat soiden M&A ottivat taksin valomerkin jälkeen, nappasivat Mc Donaldsista yöpalaa ja alkoivat katsella unia viimeistä kertaa Borneossa. Enää luvassa lento Singaporeen jossa tiet erkaantuvat Annan lentäessä Helsinkiin ja Minnan jäädessä Singaporeen. Mitä siellä tapahtuu? Saako Minna uuden vieraan ja sujuuko kaikki suunnitelmien mukaan? Tästä voit lukea myöhemmin lisää seuraavassa jaksossa.

Kuudes luku: Koh Lipe


2012
01.29

Kun äiti ja isä lähtivät, olin kahden vaiheilla pysynkö alkuperäisessä suunnitelmassani lähteä Lipelle vai jäänkö viikoksi ”kotiin” Koh Taolle. Voimat palautuivat sen verran, että päätin lähteä! Äiti halusi sponssata mulle lentolipun joten olin Krabilla alle tunnissa! Menin sinne koska sieltä oli suora lauttayhteys Lipelle. Krabilla yövyin Aonang-rannalla joka lienee juuri se jotan matkanjärjestäjät nimittävät Krabiksi. Se oli yhdessä päivässä kyllä ihan riittävästi nähty..

Niinpä seuraavana aamuna hyppäsin minibussiin joka vei lautalle. En tiedä kuulinko tosi väärin lippua varatessani, että lauttamatka kestäisi 4,5 h, koska lähes 9 h siinä lautalla meni ennen kuin vihdoin avautui Koh Lipe edessäni (niin ja yksi lautanvaihto jota en onneksi missannut kun laivapoika kävi herättämässä viime tipassa). Olin edellisenä iltana onnistunut kovan yrityksen jälkeen buukkaamaan itselleni majoituksen joka oli varmaan saaren viimeinen vapaa huone. Kiinalaiset viettivät uuttavuottaan juuri tuolloin ja olivat valloittaneet aika hyvin saaren majapaikat.. Osa lautalta tulleista ihmisistä kiertelivät vielä illalla rannoilla laukkuineen huonetta etsien. Mulla ei sen sijaan ollut valittamista, saaren upein kylpylä-resort (Sita Beach Resort) kun tarjosi delux-seaview huoneellaan mulle erityistä luksusta, VAU! Ensinnäkin ihan oma privat-lonkkari neljällä (joo’o!) työntekijällä oli ottamassa mua vastaan lautalta (saarella ei ole laituria, vaan veneillä kuljetaan rantaan). Mä sain jopa ohjata veneen rantaan, kyllä siinä oli pojilla naurussa varmasti pitelemistä, kovasti ainakin kuvasivat reissua, heh.. Huone oli upea ja illalla ruokailun jälkeen nautin vielä kylvystä avoimen tähtitaivaan alla.. Kyllähän tuo lysti maksoikin ja aamulla lähdin etsimään uutta majapaikkaa.

Se ei todellakaan ollut helppoa. Olin jo edellisenä iltana kysellyt monet monet majapaikat ja turisti-infot läpi ja aina vastaus: ”full”. Hmm.. Näinkö jäisi mun paratiisireissu yhden yön pituiseksi. Ei sentään koska ihana turistiopas-mies löysi kuin löysikin mulle oman mökin Sunrise Beachilta ja iiiihan rannalta ja vielä saaren rauhallisimmalta alueelta (Andaman Resort). Tässä nyt viettelen toista yötä ja tämäkään ei ihan mun budjettiin sopisi, muttei nyt ollut valinnan varaa.. Huomiseksi (ja tällä erää viimeiseksi yöksi) sain vihdoin edullisemman yöpaikan Walking Streetilta (Baan Kasirin 1), jottei matkakassa ihan tyhjene jo tässä kohtaa.

Tämä onkin saari upeimmasta päästä. Aktiivinen lomailija varmaan alkaisi haukotella parin tunnin jälkeen, mutta mulle tää oli just mitä kaipasin tähän väliin voimien keräämiseksi! Pikkuruinen saari Tarutaon kansallispuisto-alueella tunnin lauttamatkan päässä Malesian Langkawilta. Yhden päivän vain makasin! Välillä rannalla, välillä omalla terassilla, välillä rantabaarissa. Illan vielä istuin autiolla rannalla palmun juurella ihmetellen, miten paljon tähtiä voikaan taivaalle mahtua! Tänään kävelin saarta ympäri ristiin rastiin ja sekin oli nopeasti tehty ja takaisin chillaamaan lepotuoliin ja ottamaan jalkahoitoa :) Voiko elämä tämän leppoisampaa enää olla?

Ja nyt jatkan edellistä keskenjäänyttä postaustani.. Vielä reissuun mahtui yksi päivä paratiisissa ja sen viimeisen yön vietin ”iltaelämän” keskellä. Siellä rannalla sunset-drinksua ja uusien tuttujen kanssa illallista Intialaisessa ravintolassa (oli muuten kivaa vaihtelua thaikku-ruualle) ja vielä vähän drinksua rannassa.. Ja sitten unille ja aamulla matka kohti Malesiaa voi alkaa!

Hurjaa kyytiä speedboatilla ensimmäinen etappi Pakbaraan josta bussilla Hat Yaihin. Siellä jouduinkin odottelemaan tovin seuraavan bussin lähtöä ja kiertelin ympäri kaupungin katuja ja bongasin pikaruokaa, voi nam, eipä ole ennen KFC:n ruoka maistunut niin herkulta :D Ja taas bussiin jossa uhrautui aikaa ihan hurjasti. Normaalisti kyyti olisi ollut nopeampi mutta ne samaiset kiinalaiset, joita kaikki paikat olivat edellisen viikon ollut tulvillaan, olivat tietysti palailemassa lomiltaan.. Nyt tiedän suunnitella matkapäiväni vähän tarkemmin ja tarkistaa mahdolliset lomat sekä myöskin välttää matkustamista viikonloppuna! Huh.. Bussi jumittui ruuhkaan ja voittaaksemme hieman aikaa me kyytiläiset kävelimme rajan yli bussin jonotellessa autojonossa. Ja siellä sitten odottelimme ja odottelimme kunnes bussikin päätyi samaan maahan.

Vielä viimeinen etappi ja saavuin Penangiin. Noh sittenhän olikin jo yö ja vähän hankaloitti sekin, etten ollut vaihtanut Malesian rahaa ennen saapumista edes sitä taksimatkaa varten. Täällä niitä automaatteja ei olekaan joka 7-11:n kulmassa niinkuin Thaikuissa! Reppu selkään ja talsimaan kohti lähintä pankkia. Tutustuin bussissa ruotsalaiseen sukelluskouluttajaan Andersiin joka tuntee Penangin hyvin. Ensiksikin hän antoi hyviä vinkkejä mitä täällä tehdä sekä suosituksia tulevista sukellusreissuista. Lisäksi hän oli ihanan avulias ja saattoi mut automaatille (joka ei tosiaankaan ollut ihan lähellä..) sekä vielä istutti taksiin joka ei meinannut löytää mun majapaikkaa.. Noh puhelinsoitto hotellille (Banana Boutique) ja pääsin kuin pääsinkin haukkaamaan pientä yöpalaa ja unille.

Nyt vaihdoin majapaikkaa edullisempaan ja rauhallisempaan (Naza Talyya). Kävelin täällä ympäriinsä ja kävin hypistelemässä ostoskeskuksessa (en ostanut yhtään mitään!). Nyt käyn syömässä ja odottelen Annukkaa saapuvaksi ensi yönä. Niistä seikkailusta sitten taas seuraavassa jaksossa! :)

Neljäs luku: Kun kerran sairastetaan, tehdään se tyylillä


2012
01.11

Vanhempani saapuivat siis Samuille edellispäivänä. Minäkin selviydyin – aika tuskaisena tosin – lautalla Taolta ja ehdimme viettää yhden kivan päivän ja illan tutkien lähiseutua ja majoittuen villaamme. Asumus on aika jees ja mulla on oma yläkerta-yksiö kattoterasseineen. Alaterassilta löytyy pikkuinen uima-allaskin, ehkä vielä myöhemmin ehdin sitäkin testaamaan :) Nyt siihen ei jäänyt aikaa, koska..

Sairaalamuotia Koh Samuilla

Tiistai-aamuna olin samaa mieltä äitini kanssa, että nyt taitaa olla aika uudelle lääkärikäynnille, kuume ei hellitä, kurkku ei siedä nielaisemista jos särkylääkkeen ottamisesta on yli tunti ja huulet aivan kamalat tulehtuneen ihottumaiset. Olotila tuskaisuusasteikolla 1-10 jotain 11 luokkaa. Isä olikin tutustunut sairaalasuosituksiin ja suhautettiin taksilla Bangkok Hospital Samuihin. Sairaalan toiminta tuntui tehokkaalta; Ovella respa jossa ilmoittaudutaan ja otetaan henkilötiedot sekä valokuva. Sen jälkeen seuraava hoitsu ottaa vastaan ja mittaa verenpaineen, kuumeen, painon ja kyselee oireista. Sitten ohjataan lääkärille joka tarkentelee ja kyselee sekä tekee arvionsa. Mulle se lääkäri sanoi että jääpäs tyttö tänne pariksi päiväksi parantumaan ja tiputukseen ja täällä sitä siis edelleen makaan. Otettiin verikokeita kaikesta mahdollisesta ja niistä ei vielä mitään tosin selvinnyt – kaikki kunnossa. Bakteerit vilistelee kurkussa ja se on edelleen tosi kipeä :/ Kuumetta on vieläkin hieman, mutta sen suhteen olotila jo paljon helpottunut. Suoraan suoneen tulee monta pussia antibioottia päivittäin ja suun kautta pillereitä. Huulia ja ihottumia hoidetaan voiteilla. Jokohan auttais pikku hiljaa..

Kaikki hoitajat on täällä tosi ihania ja tyylikkäitä! Milloin olet nähnyt suomessa hoitsujen kulkevan siisteissä tyköistuvissa jakkupuvuissa ja korkokengissä, hiukset nätisti nutturalla? Ja ystävällinen hymy huulilla koko ajan ja mä en edes pysty hymyilee takaisin kun huuliin sattuu. Englantiakin puhuvat. Illalla kun äiti ja isä täällä vierailivat, he kertoivat oveni edessä olevan kärryn desinfiointiaineineen ja hanskoineen sekä varoituslapun jossa lukee: desinfioi kädet mennen tullen ja jos menet 3 askelta lähemmäs potilasta, käytä suojamaskia! Eli niin vaarallinen ja eristyksissä nyt sitten olen :D

No jos joutuu muutamaksi päiväksi huoneen vangiksi, niin tässä ainakin olosuhteet on ihan kohdillaan. Huone on ennemminkin parempitasoinen

Bangkok Hospital Samui, lääkäri tarinoi

hotellihuone sohvineen ja ruokailutiloineen. Sängyn saa miljoonaan eri asentoon ja mun terassilla näkyy olevan aurinkotuolikin. Ruokailuja varten sain menun josta tuli valita päivän ruoat ja kylpyhuoneessa erilaisia spa-tuotteita. Telkkarista löytyy kanavia ja sain läppärinikin tänne. Yksi seinä on lasia ja siitä voin nytkin katsella aurinkoiseen puutarhaan. Palmupuiden tuijottaminen täältä käsin laittaa kyllä harmittamaan, ettei niiden alla voi loikolla.. Vielä nyt kun vanhempani ovat vierailulla :/ Toisaalta ilman heitä olisin ollut aika pulassa kun en varautunut ollenkaan jäämään sairaalahoitoon. He ovat tuoneet tarvittavia juttuja (kuten esim. suomiherkkuja suklaata ja karkkia, eihän niitä ilman täällä pärjäisi!) ja pitäneet seuraa :) Huomenna tai perjantaina mun pitäs päästä pois niin on meillä sitten vielä hyvin aikaa puuhastella, nyt voivat keskittyä rentoutumiseen hekin ja poistaa matkaväsymystä.

Eurooppalaisen matkavakuutukseen olen joutunut turvautumaan tällä reissullani jo toistamiseen. Ensimmäisellä kerralla joulun alla multa vietiin sukellustietokone  shopilta ja rahat uuteen tulivat tilille muutamassa päivässä. Nyt eilen illalla lähetin meiliä vakuutusyhtiöön tiedoksi hoitoon joutumisesta ja sieltä tuli muutamassa minuutissa meiliä takaisin ja hetken päästä Bangkokin kumppanilta vahvistus, että sairaala oli jo heille lähettänyt tiedon ja asia kunnossa. Loistavaa palvelua!

Nyt en keksi enää muuta kirjoitettavaa kun ei ole mitään tapahtunut, joten lopetan tällä kertaa tähän ja jatkan makaamista :)