14. luku; Langkawi ja Kuala Lumpur

Marian lähdettyä takaisin kotiin, piti mun keksiä vielä missä naapurimaassa lähtisin käymään saadakseni viimeiset 30 päivää oleskelulupaa Thaimaassa. Laosissa olisin halunnut käydä, mutta kun aikaa oli vain viikko, en halunnut tehdä niin pikaista pyrähdystä sinne. Siellä vierähtää toisella kertaa sitten pidempi aika! Lisäksi kun minun tuli lentää takaisin Thaimaahan (maateitse saa oleskelulupaa vain 15 pv) ja sieltä lennot oli hurjan kalliita.. Helpoksi ja edulliseksi vaihtoehdoksi muodostui lentää uudelleen Malesiaan.

Niinpä lensin Penangin tutun kentän kautta (tunnin vaihto muodostui lopulta 5 tunniksi.. Firefly tarjosi odottaville kuitenkin mäkkärin hampurilaisia. Harvinaisen hyvin halpislentoyhtiöltä) Langkawin saarelle muutamaksi päiväksi. Siellä majoituin Chenang rannalla (Langguna Baron) ja viettelin lähinnä rantaelämää ja viimeistellen kesken jääneitä kirjojen lukuja. Yhtenä päivänä kiertelin muualla saarella ja kävin mm. Oriental Village -nimisessä ostoskylässä, josta lähti Cable Car vuoren huipulle. Sieltä oli hienot näköalat muualle saareen ja ympäröiville saarille. Sieltä kun tarkkaan tähysteli, pystyi löytämään tuon aikaisemmin minut ihastumaan saaneen Koh Lipenkin. Matkaa vesiteitse sinne on Langkawilta n. tunti. Kovasti mieli olisi tehnyt käväistä sielläkin, mutta en viitsinyt riskeerata jos rajavartijat olisivat alkaneet ihmettelemään loikkimista rajalla..

Langkawi oli ihan kiva saari. Ihmiset olivat tosi mukavia ja juttelivat mieluusti kaikkialla. Moni tuntui ihmettelevän yksin matkaajaa, liekö paikka enemmän perheiden ja kaveriporukoiden suosima. Vaikka turismi onkin saaren pääelinkeino, jotenkin se massaturismi-meininki ei ollut niin päällekaatuvaa kuin monessa muussa paikassa. Mun ei kauan tarvinnut etsiä kun löysin ihan oman kaistaleen rantaa vain itselleni ja kirjoilleni. Rannat ei niin huippuja olleet kuitenkaan, ainakaan nämä ”päärannat” joissa kävin, ja ison osan näistä oli valloittaneet erilaiset rantahuvien kaupittelijat ja niitä siinä päristeli vesirajassa jos jonkinlaista. En ehtinyt piipahtaa saaren pääkylässä Kuahissa, koska päätinkin yhtenä iltana lentää seuraavana aamuna Kuala Lumpuriin katselemaan vähän suurempaa kylää.

Lensin Fireflyllä joka oli tällä kertaa ihan aikataulussakin! Tämä Malesian Airlinesin halpisyhtiö ei lennä Kuala Lumpurin kansainväliselle kentälle vaan vanhalle kentälle Subangiin. Se olikin hurjan hyvä asia, koska tämä kenttä sijaitsi puolet lähempänä kaupunkia ja oli tosi pieni jolloin asiat hoitui siellä nopeasti. Niinpä ennen kuin huomasinkaan, olin jo saapunut keskelle kaupungin sykettä Pukit Bintangin alueelle. Majoituin ihan keskelle tätä kaikkea pienelle sivukujalle hälinältä piiloon (Le Apple Boutique). Ikkunasta näkyi kaupungin kuuluisat tornit ja kiiltävät pilvenpiirtäjät, alas pikkukujalle katsoessa näkyi pahvilla suojattuja hökkeleitä ja ihmisiä penkomassa roskiksia.

Vaikka Malesia onkin kaikista reissuillani vierailemistani maista rikkain, tuloerot ovat täälläkin silmiinpistäviä. Köyhyyttä riittää ikävän paljon ja senhän saimme jo Annukan kanssa Mabulin saarella todeta, millaisissa oloissa ihminen voi joutua asumaan. Katuravintolassa ruokaillessani tarjosin kerjäläispojalle osan pitsastani ja se näytti raukalle todellakin menevän enemmän kuin tarpeeseen.. Silti hänkin jaksoi suloisesti hymyillä 🙂 Kuala Lumpur oli positiivinen yllätys, kun odotin jotain tosi Aasialaista kaupunkia ja sieltä tulikin helposti lähestyttävä länsimainen kaupunki vastaan. Ja sitä ostoskeskusten määrää.. Näinkin laiska ostosten tekijä kuin minä, sain laukun pullistelemaan uhkaavasti ja rinkan vetoketjut alkoivat olla koetuksella. Jokin keino täytyy keksiä saadakseni mukaan suomeen vielä Taolla odottavat sukelluskamatkin..

Varkaistakin oli kovin varoiteltu, mutta oloni oli turvallinen liikkuessa keskustassa. Vain kerran mietitytti, kun omituinen mies juoksi minut kiinni ja kertoi minun käyneen istumassa hänen kahvilassaan aiemmin ja hän oli päättänyt saada jutella kanssani. Niin, siitä kahvista oli tosiaan jo tunti aikaa.. Vähän spookya että hän oli tuon ajan seurannut matkaani.. Onneksi pysäytti hotellini edessä, joten pääsin pikaisesti poistumaan paikalta.

Viikko vierähti nopeasti ja sattumoisin samainen Firefly lensi suoraan Kuala Lumpurista Koh Samuille. Siispä vielä kerran (aikataulussa) heidän siivelleen ja tätä kirjoittelen Samuilla Chawengissa naapurissa sijaitsevan Kabaree-baarin äänten valvottamana. Huomenna sitten takaisin Koh Taolle viimeistelemään Divemaster-opinnot!

13. luku; Bangkok, khao Sok ja Khao Lak

Tällä kertaa matkakaverini Maria toimii blogitoimitukseni apulaisena. Tämän pätkän vaiheista voitte lukea alta Marian sanoin. Kiitos Maria 🙂

Matkani Thaimaaseen (tai Thaimaahan, kuten jotkut sen haluavat muotoilla) alkoi 12.4.2012. Matka oli ensimmäiseni Aasiaan ja oma mielipiteeni Thaimaasta oli tähän asti ollut hyvin yksikantainen. Turismimaa. Vaikka pidän matkustelusta ja olen pienen elämäni aikana sitä paljon harrastanut, minulla ei ole koskaan ollut suurempaa mielitekoa lähteä Aasiaan, varsinkaan Thaimaaseen (Thaimaahan). Tämä ”turistimaa”-käsitys sai kuitenkin äkkilähdön mielestäni tämän uskomattoman lomamatkan aikana, jolloin muutin koko käsitykseni siitä, mitä matkustaminen voi todellisuudessa parhaimmillaan olla.

Lensin Helsinki-Vantaan lentokentältä Suvarnabhumin kentälle Bangkokiin hieman päälle yhdeksässä tunnissa. Lento oli suhteellisen epämukava, vaikka seurana minulla olikin kirja ja Finnairin ah-niin-ihana viihdejärjestelmä. Thaimaan päähän saavuttuani pääsin ensi töikseni maistamaan kunnon odottamista. Jonotin tunnin passitarkastukseen. Yksin tuo aika tuntui pitkältä, mutta onneksi huvitin itseäni salakuuntelemalla takanani jonottavia hyvinkin huumorintajuisia amerikkalaisia. Jos olisin ollut todellinen backpacker, olisin varmasti tässä kohdassa aloittanut heidän kanssaan keskustelun. Olin tässä kohtaa kuitenkin vain uskomattomasta väsymyksestä kärsivä, kuumissaan oleva turisti.

Ensimmäisen virheeni tein heti lentokentältä. Tarkoituksenani oli ottaa taksi hotellille, jossa Minna minua odotti. Lähdin lentokentällä etsimään taksitolppaa ja heti terminaalista ulos astuttuani löysinkin sellaisen. Tilasin kyydin ja noin minuuttia myöhemmin ymmärsin, että kyseessä ei ollut etsimäni public taxi, vaan limusiini-palvelu. Maksoin siis matkasta hotellille yli kaksinkertaisen hinnan. Mutta virheistä oppii ja tärkeintä on kuitenkin perille pääsy.. Heh.

Kyydin päätteksi pääsin kuin pääsinkin hotellille ja löysin Minnankin. Kun olimme saaneet tavarani hotellihuoneeseen, teimme pienen toimintasuunnitelman ja lähdimme tutkimaan Bangkokin katuja. Hotellimme sijainti oli suhteellisen täydellinen. Läheltä löytyivät Khao San Road (backpacker-alue), suuret temppelialueet, Chinatown sekä joki. Joella pääsi hienosti liikkumaan river boateilla.

Nämä halvat, mutta suhteellisen jännittävät menopelit ovat paikallisten suosimia. Joelta näkee myös hienosti (ja halvasti) Bangkokin moninaisuuden. Riverboateilla pääsimme Skytrain-asemalle, joilta taas pääsimme kätevästi (ja edullisesti) pois päin joesta: ostosalueille. Vaikka Bangkokissa onkin hauskinta ja edullisinta shoppailla katukojuissa, olivat kauppakeskuksetkin nähtävyys sinänsä. Siellä ei myöskään tarvinnut tinkiä, mikä helpotti ostosten tekemistä kummasti. Tinkiminen olikin minulle uusi asia, mutta se osoittautui alkujännityksen jälkeen oikein hauskaksi aktiviteetiksi.

Ensimmäisenä iltana uni tuli hyvin, sillä valvottuja tunteja oli kertynyt jo noin 36. Tekeminen, näkeminen ja kokeminen kuitenkin pitivät vireystason yllä ja väsymyskin unohtui suurkaupungin melskeessä. Seuraavan päivän tavoitteena olivat temppelialueet. Tavoite saavutettu. Näimme maakaavan, istuvan, jadesta tehdyn, kullasta tehdyn ja varmasti myös kivestä tehdyn Buddhan. Temppelien koristellisuus oli uskomattoman yksityiskohtaista ja henkeäsalpaavaa.

Vaikka temppeleissä olisikin varmasti nähtävää riittänyt vaikka koko lomaksi, oli meidän aika vaihtaa maisemaa. Lähdimme siis yöjunalla kohti etelää! Yöjuna oli kokemus, jota suosittelen kaikille. Vaikka se on rankka matkustusmuoto herkkäunisille, se on silti kätevää, hauskaa ja halvempaa kuin lentäminen. Nukuimme Minnan kanssa eri vaunuissa, sillä emme mahtuneet samaan. Vierustovereikseni minä sain kolme ranskalaismiestä, samalla kun Minna sai nauttia paikallisen nuorenparin ja heidän anoppinsa seurasta. Yö meni kolinaa ja äänekkäitä henkilökunnan jäseniä kuunnellessa. Aamulla kuitenkin Bangkokin kaupunkimaisema oli vaihtunut maaseudun ja viidakon sekoitukseen.

Saavuimme Surat thaniin tunnin aikataulusta myöhässä. VR ei siis ole ainoa junayhtiö maailmassa, jolla olisi aikataulullisia ongelmia.. Surat thanista lähdimme suoraan kohti todellista päämääräämme, Khao Sokin kansallipuistoa. Matka kesti autolla noin kaksi tuntia. Saavuimme hotellillemme aamupäivällä. Hotellimme nimi oli Our Jungle House ja kyseistä paikkaa voin lämpimästi suositella jokaiselle. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja majoitus siistiä ja erilaista. Majamme oli nimittäin rakennettu korkealle maanpinnan yläpuolelle. Paikka oli täydellinen sellaiselle, joka haluaa viettää aikaa viidakossa, mutta kuitenkin pitää siihen sopivan välimatkan;)

Viidakon äänimaailma oli aivan uskomaton. Erilaisten hyönteisten korviahuumaava surina, sirinä ja pörinä peittivät ilman kuin äänestä rakennettu kalvo. Viidakko oli muutenkin meille ötökkäkammoisille suhteellisen haasteellinen kokemus:D Menimme ensimmäisenä viidakkopäivänä myös elefanttiajelulle. Vaikka itse olen eläimiin pohjautuvaa turismia vastaan, oli kokemus ihan hauska. Fanttimme oli nuori koulutuksessa oleva jukuripää, joka halusi enemmän keskittyä syömiseen kuin eteenpäin menemiseen.

Seuraavana päivänä lähdimme retkelle kansallispuiston järvelle. Päivä oli uskomattoman hauska! Vaikka satuinkin kaatumaan matkan ensi metreillä, oli päivä silti upea kokemus. Ajoimme ensin hotelliltamme autolla tunnin verran satamaan, josta lähdimme eteenpäin pitkähäntäveneellä. Matka seuraavaan kohteeseen, kelluvaan ravintolaan, kesti myös noin tunnin. Siellä saimme syödä, uida ja meloa. (Minna poltti takapuolensa kanootin kuumaan penkkiin.) Järven vesi oli jaden vihreää ja lämmintä kuin kylpyvesi. Seuraava kohteemme oli viidakko. Vaelsimme 1,5h viidakossa ja vaelluksen aikana oppaamme näytti erilaisia puita, kasveja, eläimiä ja kertoi kansallispuistosta ja sen alueesta. Vaellus ei edes tuntunut raskaalta, sillä puusto suojasi porottavalta auringolta ja mukana meillä oli huumorintajuinen ryhmä, joka koostui meistä, kahdesta amerikkalaisesta sekä kahdesta ruotsalaisesta.

Vaelluksen jälkeen saavuimme luolalle, jonka läpi rymistelimme menemään niin kävellen, kiipeillen kuin uidenkin. Vaatteet päällä uimisessa on sitä jotakin. Luolassa näimme lepakoita, sammakoita, kaloja, rapuja sekä kämmenen kokoisia hämähäkkejä. Luolasta päästyämme vaelsimme takaisin veneelle ja kotimatka alkoi. Hotellille saavuimme yli tunnin aikataulusta myöhässä, mutta se ei haitannut! Melkein 12 tuntia kestänyt retki oli ehdottomasti minulle tämän reissun kohokohta.

Lauantaina oli aika jättää viidakko taakseen ja muuttaa tyystin maisemaa. Ajoimme alle tunnin matkan päähän Khao Lakiin. Maisema tosiaan muuttui. Khao Lak on tunnettu vuoden 2004 tapaninpäivän tsunamista. Se on rakennettu melkein kokonaan uudelleen ja tapahtumapaikalle on noussut uusi turismin keskus. Tsunamin jäljet näkyivät vain museossa, muistomerkissa sekä evakuointitauluista ja varoituskylteistä. Muuten paikka oli kuin mikä tahansa turistikohde. Pitkää pääkatua reunustivat hotellit, ravintolat sekä katukaupat.

Ravintolat tarjoilivat myös länsimaalaista ruokaa ja useista löytyi ruokalistat ainakin saksaksi ja mahdollisesti jopa ruotsiksi. Khao Lakissa kaksi ensimmästä päivää vietimme rentoutuen. Otimme aurinkoa aina noin puoli tuntia kerrallaan, koska enempään ei keskittyminen riittänyt. Kiertelimme myös kojuja ja rantoja ja yritimme löytää kartan mukaan ”lähellä” olevan vesiputouksen, muttemme kuitenkaan koskaan päässeet perille. Teimme myös tutkimusretken paikalliselle klinikalle. Päätimme mennä näyttämään kaatumisestani seuranneita pintanaarmuja lääkärille, ihan vain varmuuden vuoksi. Se osoittautui ihan hyväksi ideaksi, sillä sain lääkäristä haavojen puhdistuksen, parin päivän uintikiellon sekä antibioottikuurin. Lämpimässä pienetkin haavat voivat muuttua suureksi ongelmaksi. Onneksi oli matkavakuutus kunnossa ja asiat hoituivat todella kätevästi!

Khao Lakissa osallistuimme myös thai-kokkikurssille. Pääsimme kurkistamaan paikalliselle torille, jolla meininki oli hieman eri kuin rakkaassa kotimaassa. Eviralla olisi saattanut olla muutamasta asiasta huomautettavaa.. Saimme kurssilla molemmat valita kolme ruokalajia, jotka valmistimme kokin valvovan silmän alla. Pakko myöntää, että ruoat olivat parhaimmasta päästä koko reissulla! Kokkikurssi oli hieno tapa tutustua thaimaalaiseen ruokakulttuuriin.

Viimeisenä päivänä Khao Lakissa menimme sukeltamaan Raya Diversien opastamana. Oli hassua olla pitkästä aikaa suomalaisten ympäröimänä. Similanin saaret olivat päiväretkemme kohteena ja matka sinne kesti veneellä noin kaksi tuntia. Similanin saaret ovat yksi maailman arvostetuimmista sukelluskohteista, eikä niissä tosiaan mitään vikaa ollut. Valkoista hiekkaa, turkoosia vettä ja upeita kivimuodostelmia. Similaneilla tein myös ensimmäisen laitesukellukseni. Se meni oikein mallikkaasti, vaikka minulla aluksi olikin hieman hankaluuksia päästä veden alle. Mutta sen jälkeen kun opas oli raahannut minut pohjaan, kaikki meni oikein hyvin. Näimme paljon kaloja (kuinka yllättävää) ja erikoisuutena kilpikonnan! Minna sukellusoppaineen oli nähnyt muutaman hainkin, mutta ehkä tuo kilpikonna oli aivan tarpeeksi ihmeellinen ensimäiselle sukellukselle:) Toisen sukelluksen korvasin snorklauksella, joka osoittautui paljon vaarallisemmaksi lajiksi. Poltin snorklatessani selkäni aivan totaalisesti. Tekevälle sattuu, minulle vain vähän enemmän.

Keskiviikkoaamuna lensimme Khao Lakista takaisin Bangkokiin. Päivä kului ostosten ja paniikkituliaisten kanssa häärien, aivan uskomattoman helleaallon ”helliessä” meitä. Siinä kohtaa ajatus Suomen viileästä keväästä ei tuntunut yhtään hassummalta. Kun viimeisetkin ostokset ja ruokailut oli jätetty taakse ja Minna oli turvallisesti uudessa majatalossa, lähdin (tällä kertaa oikeanlaisella) taksilla kohti lentokenttää.

Matka päättyi siis hyvin ja pääsin turvallisesti kotimaan kamaralle. Pieni naurun pärskähdys taisi minusta lähteä, kun kapteeni ilmoitti, että Helsingissä sataa vettä ja asteita on kolme. Vaikka lämpö, aurinko, uusi kulttuuri ja huimat seikkailut ovat asioita joita en vaihtaisi mihinkään, ei mikään voita sitä tunnetta kun voi pitkän matkan jälkeen todeta olevansa jälleen kotona!