Elämää Koh Taolla, kuvin.

Taokansi

Kotiutuminen Koh Taolle

Täällä ollaan Taolla asusteltu jo pari viikkoa, joten aika päivittää blogia :)

Matka tänne sujui mallikkaasti, Elli ei pelännyt katamaraanilla lainkaan niin kovin kuin mummi aikoinaan ;) Tosin kelikin oli tyynempi ja lautta lähes tyhjä kun on low-season. Aiemmin mietitytti, kuinka saan karavaanin kulkemaan laitureilta yms. mutta apua löytyi aina ja näppärästi nuo kapsäkit sai raahattua kun neiti viihtyy hyvin rattaissaan katsellen maailman menoa. Ajoitin lauttamatkan päikkäriaikaan, mutta eihän siinä malttanut nukkua kun työntekijät ja muut matkustajat lirkuttelivat aina ohi kulkiessaan.

Perille päästiin siis melkoisen väsyneenä ja läpimärkinä, kun tietysti juuri laituriin kiinnittyessä taivaskin repesi ja sadekamppeet jossain syvällä laukun uumenissa. Mitäpä pienistä, hypättiin taksiin joka toi meidät saarikotiimme (Suksamran villa). Asuntomme on tosi kiva, ei kovin suuri mutta siisti ja oikein kotoisa. Joskus tänne saarelle asetuin huoneeseen ilman ilmastointia tai lämmintä vettä, muista mukavuuksista nyt puhumattakaan. Toista se on nyt tässä luksuksessa :D Ensimmäinen havaintoni ovesta sisään astuessa oli ”huh, puulattia”. Nyt ei tarvi pelätä joka sekunti millaista haaveria tulee kun pienempi meistä kupsahtaa tuon tuosta temppukokeiluissaan pää edellä maahan… Tätä onkin jo testattu mm. kiipeämällä vauvasängyn laidan yli ja liukastumalla märällä kylppärin lattialla. Kerran koppasin neidin ilmasta kiinni, kun päätti kokeilla juosta täysillä sängystä alas. Onneksi ei ole koittanut tuota toiste. Villan omistaja oli tosiaan hankkinut Ellille ihanan prinsessasängyn tänne, joten retkisänkyä ei täällä tarvitse ottaa pussista esiin. Nyt neiti myös nukahtaa itsekseen sänkyynsä, pelkäsinkin jo että joudun koko reissun ajan nukuttaa pimeässä viereen, niin hyvin kun tyttö kotona onkin itsekseen jo nukahtanut.

Nämä pari viikkoa on mennyt kuin siivillä. Tuossa taannoin mietiskelin, kuinka aiemmin tällä saarella asutellessa oli päivät täynnä ohjelmaa ja auringon noustessa jo melkein juostiin pää kolmantena jalkana tankkien ja varusteiden kimpussa ja vedestä noustiin auringon laskiessa. Tällä kertaa päiväohjelmaa ei tarvitse ennalta suunnitella, päivä täyttyy aktiviteeteista kun vain astutaan ovesta ulos. Milloin mennään rannalle hiekkaleikkeihin (hiekkaa löytyy sitten kotonakin aivan joka paikasta…), uima-altaalle polskimaan, lähimaastoon kipikipi (eli Elli kipittelee lähinnä tossa pihalla rappusissa), kävelylle kyläraiteille tai rantakujalle, viidakkoretkelle tms.  Rannalta löytyy yleensä lapsia leikkikaveriksi ja kaikkien muiden lelut on tietysti aina paljon kivempia kuin mukana olevat omat. Ämpärit ja lapiot ei näytä kiinnostavan Elliä rannalla (olkkarissa kyllä) vaan aina mennään kyttäilee jonkun pikkupojan autoa. Näin ollen täytynee käydä ostoksilla hakemassa Ellille oma auto seuraaville rantaleikeille.

Syöminenkin on asia, joka vie ison ajan päivästä. En ole juurikaan vaivautunut itse kokkailemaan vaikka meillä keittiö tässä onkin. Aamupuurot sentään tässä hoituu (puurojauheesta :D ) jonka jälkeen yleensä lähdetään uudestaan aamupalalle kun mä haluan kahvia ja siinä pikku neiti saa uudestaan jonkun snäkin. Eikä siinä kauan mene aikaa kun on jo aika etsiä lounasta. Päikkäreiltä herättyä välipalaksi hedelmää, jugurttia tms. ja vielä muutaman tunnin päästä päivällinen. Elli syö ravintolassa ihan samalta listalta kuin minäkin, herkkua on mm. paistettu riisi kanalla, chatay-vartaat, naapuriravintolan (Mint Kitchen) kurpitsakeitto ja lasagne. Ihan kaikki on kyllä maistunut, mitä on tarjottu. Katukeittiöitäkään ei vierasteta ja suuremmilta vatsanpuruilta on säästytty molemmat.

Uniajat rytmittää päivää ja yöunille Elli alkaa 8-9 välillä. Siinä mulla jää illalla hetki omaa aikaa jonka käytän suihkuun, kirjan lukemiseen, netissä surffailuun ja herkutteluun (suklaat kaivan esiin vasta kun ei ole vaaraa joutua jakamaan sitä pikku herkkusuun kanssa). Tässä Saireella on jätskibaari, jonka itsetehdyt jäätelöt ovat taivaallisia ja niillä Ellikin herkuttelee silmät kiinni maiskutellen, joten suklaat voin hyvällä omalla tunnolla pitää omana herkkunani :) Ihania  makeita minibanaanejakin uppoaa monta päivässä, milloinkohan pikku neiti alkaa kyllästyä niihin? Mango, vesimeloni ja mandariinit ovat namia myös, omenaakin mielellään imeskelee mutta ei haukkaa paloja. Haukkaamiselle olisi kuitenkin hyvät mahdollisuudet, hampaita kun on tullut lisää matkan aikana. Poskihampaita tulee koko ajan lisää ja vihdoin kulmahampaatkin (jotka ovat hassusti jääneet välistä) alkaa putkahdella yksi kerrallaan esiin. Joinain öinä Elli on herännyt kovasti itkien ja ilmeisesti juuri nuo hampaat ovat syynä.

Kova vauhti on päällä jatkuvasti ja jonkinlaista uhmaa on havaittavissa. Jos asiat ei suju kuten neiti tahtoo, sen kyllä antaa kuulua ja lujaa! Ja jos jotain tahtoo, se tietty pitää saada heti! Oon oppinut kyllä harhauttaa ja kiinnittää huomion vaikka ohikulkevaan kissaan (mitä on tokikin joka puolella ja ”kissaa” hoetaan tuon tuosta) jolloin kiukku unohtuu.

Kerran Elli on jo ollut aamupäivän päiväkodissa. Hän viihtyi hyvin ja mukavaa kun on lapsia joiden kanssa leikkiä. Tavoitteena olisi viedä neiti sinne pari kertaa viikossa, tosin mulla ei oo juurikaan ollut suurta tarvetta saada omaa aikaa niin on ollut vasta kerran. Silloin kävin hieronnassa ja rauhalllisella brunssilla, eipä siinä mitään valittamista ollut :)

Lemmikkejäkin meillä on. Hämähäkkejä, muurahaisia, hyttysiä (näitä ei onneksi paljon, mistä ehkä kiittäminen seuraavia) ja gekkoja. Tuossa etupihan katoksen alla taitaa olla gekon pesä, koska sieltä aina illan tullen tupsahtaa lauma gekkoja pyydystämään näitä pikkuisia verenimijöitä ulkolamppumme äärelle. Kerran näin jättimäisen gekon tallustelemassa siellä ja ihan pikkiriikkisiä parisenttisiä gekkovauvoja välillä vilistää sieltä tipahtaen maahan kun eivät huomaa hidastaa reunalla.

Nettiyhteys ei ole mikään maailman nopein, mutta ollaan onnistuttu skypettelee isin ja mummin ja papan kanssa. Puheluja Elli jo välillä selvästi odottaakin! Netistä katsotaan ahkerasti myös Nalle Puhia, Kaapoa ja lastenlauluja. Muuhun telkkaria ei ole käytettykään vaikka tarjolla olisi sateliittikanavia vaikka kuinka.

Nyt taitaa tämään päivän päiväunet kohta olla hoidettu joten lopetan kuulumisten naputtelun tällä kertaa tähän. Ensi kertaan! :)

(Laitan kuvia erilliseen julkaisuun myöhemmin kun saan tyhjennettyä kännyn ja kameran. Lisäksi nettiyhteys takkuaa nyt melkoisesti…)

20141031_162454

Thung Wua Laen, Chumphon

Keskiviikkona 29.10. heräsimme Ellin kanssa viimeistä kertaa Hua Hinin kodistamme ja aamupalan jälkeen pakkasin loput tavarat laukkuun. Aamupäivä hengailtiin vielä täällä ja puoliltapäivin neidin päiväuniaikaan kuski tuli hakemaan meitä ja lähdimme kohti Chumphonin Thung Wua Laen –rantaa. Asuimme Baantalay Thungwualein nimisessä hotellissa, joka sijaitsi oikeastaan ihan keskellä pikkuista lomarantaa. Tämä alue oli tosiaankin vain ja ainoastaan ranta ja sen vierellä kulkeva tie, jonka varrella on ravintoloita ja majataloja sekä pari minimartia. Meidänkin toisen kerroksen terassiltamme näkyi suoraan rannalle ja nämä kolme päivää jotka vietimme täällä, olivat hyvin leppoisia. Aamupäivisin kävimme uimassa ja lounaalla jonka jälkeen Ellin oli aika ottaa päiväunet. Sen jälkeen lähdimme kävelylle johonkin suuntaan rantaa ja kävimme syömässä jonka jälkeen olikin jo taas unten aika. Tämä kaava tulee olemaan seuraavien kuukausien ajan varmasti hyvin hyvin tuttu ;)

Täällä oleskellessa minulle tuli mieleen, että ihmiset täällä olivat vielä Thaimaalaisittainkin erityisen ystävällisiä ja leppoisia. Alueella lomailevat enimmäkseen Thaimaalaiset, mutta kyllä me länkkäritkin paikan olemme jo löytäneet, vaikkakin se näkyi lähinnä juuri tuossa meidän asuttamassa rannan ”keskustassa”. Farangeja ei tullut vastaan koko ajan ja kun tuli, jokainen varmasti muisti tervehtiä ja mikäli ei ollut mopolla ohi ajamassa, pysähtyi juttelemaan selvittääkseen, onko paikka saanut meistä uusia asukkeja.

Majapaikkamme oli viihtyisä ja siisti. Omistajan ja työntekijöiden sekä ravintoloiden lapset leikkivät Ellin kanssa ja tämä pikku neiti pinkoi lasten perässä minkä pikku jaloistaan vaan pääsi. Ja pääseekin muuten jo hyvinkin lujaa! Erityisen mielekäs kaveri oli viereisen Pirates terracen Min-tyttö jota käytiin halailemassa joka ilta ja joskus päivälläkin. Rannalla oli myös paljon lapsia ja minä kyllä hämmästelin, kuinka rauhallisia ne muut olivat… Tämä meidän tättähäärä kun pinkoi joka suuntaan ja koko ajan sai olla kiskomassa ylös mistä hiekkakuopasta milloinkin ja esteltävä vesirajaan syöksymistä. Elli sai täällä varmaan tähän astisen elämänsä suurimman raivokohtauksenkin, kun äiti oli ilkeä, eikä päästänyt häntä juoksemaan vaatteet päällä suinpäin mereen. Koko ranta raikasi ja näiden rauhallisten lasten vanhemmat taisivat olla ihmeissään tuollaisesta valkoisesta erittäin äänekkäästä tuittupäästä :D Ellin ikää kaikki jaksavat myös hämmästellä, onhan hän erityisen pitkä paikallisen mittapuun mukaan. Vuotta vanhemmaksi tuota luullaan ja onkin vähän hämmentävää välillä, kun pienempikokoisia lapsia tulee ihan selkeästi juttelemaan ja ”osaavat käyttäytyä” jo niin kuin isommat lapset.

Paikka oli kaunis, mutta tuskinpa siellä olisi oikein saanut aikaa kulumaan tämän enempää. Matkahuilitauko oli pidetty ja retki jatkukoon kohti ”kotisaarta”!

Matka jatkuu
Matka jatkuu
Min-tyttö naapurista
Min-tyttö naapurista
Rannalla
Rannalla
Näkymä terassiltamme
Näkymä terassiltamme
Elli terassilla
Elli terassilla
Rannan nimi tarkoittaa "pelto jolla härät juoksevat"
Rannan nimi tarkoittaa ”pelto jolla härät juoksevat”
Happy Halloween!
Happy Halloween!

Matka alkaa!

Tämän kertainen retkemme alkoi Krapilta 18.10.2014. Niin, Tuusulasta Krapinhovista. Sinne matkasimme päivää ennen Bangkokin lentoa juhlistaaksemme Jussin synttäreitä kera Jussin vanhempien ja sisarusten. Vietimme kivan päivän hyvän ruoan ja iloisen seuran parissa!
Mummin kanssa leikkimässä                                              Miikka-sedän kanssa soittamassa

Mummin kanssa leikkimässä                                                             Miikka-sedän kanssa soittamassa

 

Sitten oli vihdoin odotettu matkustuspäivä kohti trooppisia lämpötiloja! Lento ilmoitettiin olevan myöhässä, joten vältyimme sen vartinkin ylimääräiseltä odottamiselta koska olimme jo valmiiksi ihan lähellä lentokenttää. Odottaminen vaan on jotain niin tylsää. Tällä kertaa olimme onnistuneet saamaan paikat eturiviltä, johon Elli sai oman nukkumiskopan. Se oli oikein mainio ja neiti olisi varmaan koisinut siinä hyvän osan matkasta ilman tyhmiä ilmakuoppia, joiden ajaksi hänet piti nostaa aina kopasta pois (ja tietysti heräsi aina siihen). Noh, matka meni kuitenkin kivuttomasti – tosin ilman silmäystäkään unta meillä vanhemmilla – ja aamuvarhain paikallista aikaa olimme Bangkokissa. Laukut kantoon ja kuskimme odotti sovitussa paikassa ja 3 tunnin automatka Hua Hiniin alkoi. Elli piti kuskistamme kovasti eikä naurusta meinannut loppua tulla… Kyllä hän hetkeksi torkahtikin juuri kotiportilla ;)

Hua Hinin talomme oli hieno (Milpool Villa 24) ja siellä viihdyimme mainiosti! Meillä oli pihalla oma uima-allas joka oli kovassa käytössä. Elli ei jostain syystä enää tykännyt uida vauvauimarenkaalla (joka viime lomalla oli ihan hitti) vaan uiminen oli kivointa äitin tai isin sylissä. Päivät meni tosi nopeasti rennoissa merkeissä lomasta nauttien, altaalla löhöillen, lähikujilla ja -kaduilla kävellen tai mopoillen. Illemmalla päivän viilentyessä lähdimme kaupungille illallispaikkaa etsimään ja useimmiten se löytyi saman kadun varrelta (Naret Damri road). Rantakadulla oli parhaimmat seafood-paikat rakennettu vanhoille laitureille ja toisella puolella tietä oli länkkäripaikat. Erittäin turistimaisesti päädyimme jopa kahteen kertaan brittiravintolaan (Ye Olde Buffalo Tavern) jossa oli ihan mielettömän hyvät ribsit! Minäkin päätin, että syödään nyt kunnolla tätä mättöä, josko monta kuukautta menee (maukkaalla toki!) pelkällä Thai-ruoalla.

Siaminlahdella on parhaillaan sadekausi, mutta Hua Hinissä se tarkoitti lähinnä öisin ukkosta ja päivisin puolipilvistä. Tämä oli hyvä sää valkoisen ihomme totutella valoon ja syysviiman kylmentämille luillemme totutella lämpöön.

Elli pääsi hyvin paikalliseen rytmiin ja voi kuinka hän nauttiikaan taas lapsiystävällisten Thaimaalaisten huomiosta! Tuktukin lavalta on hyvä vilkutella ihmisille ja taas kerran hämmästyin pienen ihmisen sopeutumiskykyä. Hän oli heti kuin kotonaan tuollakin, kuten aina ollut mihin vain olemme päämme kallistaneet.

Hyvin poikkeuksellista oli, ettei ostoksiin (paitsi tietty ruoka yms. välttämätön) käytetty juuri yhtään aikaa. Jussilla ei ollut tarpeita emmekä me Ellin kanssa (tai siis lähinnä minä) halunneet yhtään ylimääräistä asiaa kannettavaksemme tuleville kilometreille. Näin ollen elo oli hyvin leppoisaa ja rentouttavaa, tiivistä yhdessäolemista kun tiesimme kohta ikävän olevan suurensuuri!

Emme me nyt kuitenkaan ihan kotona keskenämme kyhjöttäneet, pari päivää meillä oli kylässä Jussin kaverit Vellu ja Tommi jotka sattuivat olemaan samaan aikaan Thaimaassa ja heillä oli Jussin kanssa sama paluulento. Sittenhän se jo koittikin, tylsä ilta kun isille piti antaa halit ja sanoa heiheit. Niin ne sitten pojat lähtivät kohti Bangkokin lentokenttää kun minä ja Elli nukuimme vielä pitkät yöunet ennen seuraavan aamun maiseman vaihtoa.

Heippa Hua Hin, oli kivaa! :)

20141020_082706 20141021_140108 20141021_171901 20141024_170409 20141028_141024 20141027_110311 20141026_204024 20141026_095325 20141024_171139-SMILE

Reissua pukkaa!

Nyt on tullut aika pyyhkiä pölyt tämän blogin päältä, kun uusi seikkailu alkaa :) Onhan tässä välissäkin toki tullut matkattua mm. Espanjassa, Thaimaassa ja Italiassa sekä armaassa kotimaassa. Uusi reissukaverikin on tullut matkapäiviäni (ja muitakin päiviä) viihdyttämään ja tämä 1 v 2 kk ikäinen Elli-neiti on osoittautunut ihan mahtavaksi matkaseuraksi. Häntä ei ole pitkät lennot tai automatkat (tähän mennessä *kop kop*) juurikaan häirinnyt vaan on pysynyt väsymyksestä huolimatta omana aurinkoisena valloittavana itsenään kilometri kilometrin jälkeenkin. Nyt kuitenkin katsotaan, onnistuuko äiti tartuttamaan matkakärpäsen pureman jälkikasvuunsa toden teolla kun muutaman päivän päästä lähdemme neljäksi kuukaudeksi syystalvea pakoon Aasiaan. Tässä hyvä syy kaivaa blogi naftaliinista ja verrytellä tarinasormia toden teolla. Jääkäähän kuulolle :)

15. (ja tällä erää viimeinen) luku; Kuukausi Koh Taolla ja Divemasteriksi valmistuminen

Tämä onkin tällä erää reissublogini viimeinen luku, joko ne kuukaudet meni?? Koh Taolle päästyäni alkoi sukelluspuuhat täydellä tohinalla saman tien. Kouluttajani oli viikon lomalla, joten assasin lähinnä Fun Diveilla tuon ajan ja kun Päivi palasi, palasin minä tuttuun puuhaani OWD-oppilaiden kanssa avustamaan. Päivät kului kuin siivillä pinnan alla!

Muutaman kerran työskentelin Castle-baarin ovella lippuja myyden ja shotteja tarjoillen. Oli kiva nähdä yöelämää edes sieltä käsin, kun muutoin ei baareihin ehtinyt/jaksanut. Poikkeuksen teki toki Thaimaalainen uusivuosi, Songkran vesijuhla, jolloin koko saari juhli. Juhli ja joi – erittäin märkänä! Aseina oli vesipyssyjä, ämpäreitä, tynnyreitä.. Ihan mitä vain mihin vettä sai ängettyä. Helteet olivat jo korkeimmillaan, joten virkistävät vesisuihkut olivat erittäin tervetulleita!

DM-kurssini ollessa loppusuoralla pääsin ensimmäistä kertaa palkkatyöhönkin liidaamaan sukeltajia. Ja sillä samaisella sukelluksella näin elämäni ensimmäistä kertaa tuon upean näyn, kun syvältä sinisestä vedestä esiin ui Valashai! Sitä näkyä en tule koskaan unohtamaan ja tuo kyseinen yksilö tuli ikuistettua vielä upealla tavalla, kun samalla kertaa mukanamme sukelsi ammattikuvaaja. Vieläkin ajatus tuosta hetkestä saa erittäin leveän hymyn kasvoille :)

Kurssin lopuksi oli aiheellista vielä esittää omat taidot Päiville ja niin sitä uitiin, snorklattiin, stressitestailtiin, etsittiin, löydettiin, nostettiin, pelastettiin, tehtiin karttaa, opastettiin ja vaikka mitä. Haastavin testi taisi kuitenkin olla tuo ”virallinen” piste iin päälle.. Snorkkelitesti. Siinä sitä sitten istuttiin ihmisten edessä ja mulle kaadettiin shotti poikineen. Parikymmentä niitä meni ekan 10 minuutin aikana (koska tietovisan kysymyksiin en tokikaan osannut vastata yhteenkään oikein..) ja siihen päälle vielä ämpärillinen juomaa snorkkelin läpi. Mulle oli tehty oikein herkulliset juomat (kaikki eivät ole yhtä onnekkaita!), mutta kun määrä on tuollainen, kroppa onneksi sanoi kiitos ei ja tyhjensi nopsaan nämä nesteet. Näin pystyin hyvin jatkamaan pitkälle aamuyön tunneille. En tiedä, kultaako aika muistot, mutta se oli hurjan kiva ilta :) Se meni kuitenkin onneksi kerralla läpi, koska uusintaa en ehkä olisi kestänyt..

Näin oli kurssi sitten valmis. Mulla olisi ollut lento kotiin heti sen jälkeen, mutta en ollutkaan vielä lähtöön valmis :) Niinpä pyrähdin Burman rajalla hakemassa lisäaikaa passiin ja siirsin lentoa eteenpäin. Lopulta kävi kuitenkin niin, että keskuksella hiljeni niin, etten enää veteen tuon jälkeen kertaakaan päätynyt vaan päivät kului rentoutuen rannalla ja juhlien milloin mitäkin. Saarella oli Save Koh Tao -festarit, jossa esiintyi niin Thaimaalaisia kuin länsimaisiakin bändejä. Sitten oli myöskin vappu (tuntematon juhla tuolla, mutta juhla kuitenkin) sekä vielä toisen DMT:n Jennin snorkkelitesti (hihi, olikin hauska olla sivustaseuraajana tällä kertaa).

Nyt tätä kirjoitan Bangkokissa ja laukut on valmiiksi pakattuna huomista kotilentoa varten. Matkalla tänne katselin bussin ikkunastasta ulos. Niin olin tehnyt monet kerrat kohti uutta määränpäätä miettien, mitähän kivaa tuo seuraava paikka mahtaakaan tuoda tullessaan. Nyt tiesin mikä minua odottaa (ah, shoppailu jota niin ”rakastan”.. ;) ) joten en uhrannut sille ajatusta vaan mietin, miten ihana reissu onkaan takana. Kokemuksia on aivan mahdotonta laittaa paremmuusjärjestykseen, koska ei niitä voi toisiinsa verrata. Upeita sukelluksia, ihania ihmisiä, mahtavia maisemia, eksoottista luontoa, vilkkaita kaupunkeja, kauniita rantoja, mielenkiintoisia kulttuureja ja historioita, häikäiseviä auringonlaskuja (ja -nousuja), hauskoja juhlia, monenmonenmonta tarinaa! Iso kiitos kaikille jotka olitte osallisena tälle matkalle; Äiti ja Isä, Annukka, Jussi ja Maria jotka kävitte vierailemassa ja kaikki uudet ystävät! Ja just sulle, joka osallistuit retkeeni näitä tarinoita lukien :)

KTD:n porukalle erityiskiitokset; Ihanalle kouluttajalleni Päiville, joka teki DM-retkestäni parhaan mahdollisen, Prasolle joka huolehti ettei mulla vapaa-ajalla ollut tylsää, DMT-kollegoilleni Jennille, Mikalle, Samille ja Nikolle (me ollaan ihan parhaita kaikki :) ), käveleville sukellustietosana-kirjoille Pertulle ja Jarille, Shopin iloisille kaunistuttajille Ellulle ja Kristalle, tekniikka-spesialisti Mikolle, energiapommi Jesselle, monitoimimies Köpalle ja tietysti kaikille muille työntekijöille ja asiakkaille, joiden kanssa sain olla tekemisissä! Ootte upeita!

Haikeaa lopettaa hurjan kiva ja tapahtumarikas retki, mutta toki ihana palata kotiin. Ensi kertaan :)

14. luku; Langkawi ja Kuala Lumpur

Marian lähdettyä takaisin kotiin, piti mun keksiä vielä missä naapurimaassa lähtisin käymään saadakseni viimeiset 30 päivää oleskelulupaa Thaimaassa. Laosissa olisin halunnut käydä, mutta kun aikaa oli vain viikko, en halunnut tehdä niin pikaista pyrähdystä sinne. Siellä vierähtää toisella kertaa sitten pidempi aika! Lisäksi kun minun tuli lentää takaisin Thaimaahan (maateitse saa oleskelulupaa vain 15 pv) ja sieltä lennot oli hurjan kalliita.. Helpoksi ja edulliseksi vaihtoehdoksi muodostui lentää uudelleen Malesiaan.

Niinpä lensin Penangin tutun kentän kautta (tunnin vaihto muodostui lopulta 5 tunniksi.. Firefly tarjosi odottaville kuitenkin mäkkärin hampurilaisia. Harvinaisen hyvin halpislentoyhtiöltä) Langkawin saarelle muutamaksi päiväksi. Siellä majoituin Chenang rannalla (Langguna Baron) ja viettelin lähinnä rantaelämää ja viimeistellen kesken jääneitä kirjojen lukuja. Yhtenä päivänä kiertelin muualla saarella ja kävin mm. Oriental Village -nimisessä ostoskylässä, josta lähti Cable Car vuoren huipulle. Sieltä oli hienot näköalat muualle saareen ja ympäröiville saarille. Sieltä kun tarkkaan tähysteli, pystyi löytämään tuon aikaisemmin minut ihastumaan saaneen Koh Lipenkin. Matkaa vesiteitse sinne on Langkawilta n. tunti. Kovasti mieli olisi tehnyt käväistä sielläkin, mutta en viitsinyt riskeerata jos rajavartijat olisivat alkaneet ihmettelemään loikkimista rajalla..

Langkawi oli ihan kiva saari. Ihmiset olivat tosi mukavia ja juttelivat mieluusti kaikkialla. Moni tuntui ihmettelevän yksin matkaajaa, liekö paikka enemmän perheiden ja kaveriporukoiden suosima. Vaikka turismi onkin saaren pääelinkeino, jotenkin se massaturismi-meininki ei ollut niin päällekaatuvaa kuin monessa muussa paikassa. Mun ei kauan tarvinnut etsiä kun löysin ihan oman kaistaleen rantaa vain itselleni ja kirjoilleni. Rannat ei niin huippuja olleet kuitenkaan, ainakaan nämä ”päärannat” joissa kävin, ja ison osan näistä oli valloittaneet erilaiset rantahuvien kaupittelijat ja niitä siinä päristeli vesirajassa jos jonkinlaista. En ehtinyt piipahtaa saaren pääkylässä Kuahissa, koska päätinkin yhtenä iltana lentää seuraavana aamuna Kuala Lumpuriin katselemaan vähän suurempaa kylää.

Lensin Fireflyllä joka oli tällä kertaa ihan aikataulussakin! Tämä Malesian Airlinesin halpisyhtiö ei lennä Kuala Lumpurin kansainväliselle kentälle vaan vanhalle kentälle Subangiin. Se olikin hurjan hyvä asia, koska tämä kenttä sijaitsi puolet lähempänä kaupunkia ja oli tosi pieni jolloin asiat hoitui siellä nopeasti. Niinpä ennen kuin huomasinkaan, olin jo saapunut keskelle kaupungin sykettä Pukit Bintangin alueelle. Majoituin ihan keskelle tätä kaikkea pienelle sivukujalle hälinältä piiloon (Le Apple Boutique). Ikkunasta näkyi kaupungin kuuluisat tornit ja kiiltävät pilvenpiirtäjät, alas pikkukujalle katsoessa näkyi pahvilla suojattuja hökkeleitä ja ihmisiä penkomassa roskiksia.

Vaikka Malesia onkin kaikista reissuillani vierailemistani maista rikkain, tuloerot ovat täälläkin silmiinpistäviä. Köyhyyttä riittää ikävän paljon ja senhän saimme jo Annukan kanssa Mabulin saarella todeta, millaisissa oloissa ihminen voi joutua asumaan. Katuravintolassa ruokaillessani tarjosin kerjäläispojalle osan pitsastani ja se näytti raukalle todellakin menevän enemmän kuin tarpeeseen.. Silti hänkin jaksoi suloisesti hymyillä :) Kuala Lumpur oli positiivinen yllätys, kun odotin jotain tosi Aasialaista kaupunkia ja sieltä tulikin helposti lähestyttävä länsimainen kaupunki vastaan. Ja sitä ostoskeskusten määrää.. Näinkin laiska ostosten tekijä kuin minä, sain laukun pullistelemaan uhkaavasti ja rinkan vetoketjut alkoivat olla koetuksella. Jokin keino täytyy keksiä saadakseni mukaan suomeen vielä Taolla odottavat sukelluskamatkin..

Varkaistakin oli kovin varoiteltu, mutta oloni oli turvallinen liikkuessa keskustassa. Vain kerran mietitytti, kun omituinen mies juoksi minut kiinni ja kertoi minun käyneen istumassa hänen kahvilassaan aiemmin ja hän oli päättänyt saada jutella kanssani. Niin, siitä kahvista oli tosiaan jo tunti aikaa.. Vähän spookya että hän oli tuon ajan seurannut matkaani.. Onneksi pysäytti hotellini edessä, joten pääsin pikaisesti poistumaan paikalta.

Viikko vierähti nopeasti ja sattumoisin samainen Firefly lensi suoraan Kuala Lumpurista Koh Samuille. Siispä vielä kerran (aikataulussa) heidän siivelleen ja tätä kirjoittelen Samuilla Chawengissa naapurissa sijaitsevan Kabaree-baarin äänten valvottamana. Huomenna sitten takaisin Koh Taolle viimeistelemään Divemaster-opinnot!

13. luku; Bangkok, khao Sok ja Khao Lak

Tällä kertaa matkakaverini Maria toimii blogitoimitukseni apulaisena. Tämän pätkän vaiheista voitte lukea alta Marian sanoin. Kiitos Maria :)

Matkani Thaimaaseen (tai Thaimaahan, kuten jotkut sen haluavat muotoilla) alkoi 12.4.2012. Matka oli ensimmäiseni Aasiaan ja oma mielipiteeni Thaimaasta oli tähän asti ollut hyvin yksikantainen. Turismimaa. Vaikka pidän matkustelusta ja olen pienen elämäni aikana sitä paljon harrastanut, minulla ei ole koskaan ollut suurempaa mielitekoa lähteä Aasiaan, varsinkaan Thaimaaseen (Thaimaahan). Tämä ”turistimaa”-käsitys sai kuitenkin äkkilähdön mielestäni tämän uskomattoman lomamatkan aikana, jolloin muutin koko käsitykseni siitä, mitä matkustaminen voi todellisuudessa parhaimmillaan olla.

Lensin Helsinki-Vantaan lentokentältä Suvarnabhumin kentälle Bangkokiin hieman päälle yhdeksässä tunnissa. Lento oli suhteellisen epämukava, vaikka seurana minulla olikin kirja ja Finnairin ah-niin-ihana viihdejärjestelmä. Thaimaan päähän saavuttuani pääsin ensi töikseni maistamaan kunnon odottamista. Jonotin tunnin passitarkastukseen. Yksin tuo aika tuntui pitkältä, mutta onneksi huvitin itseäni salakuuntelemalla takanani jonottavia hyvinkin huumorintajuisia amerikkalaisia. Jos olisin ollut todellinen backpacker, olisin varmasti tässä kohdassa aloittanut heidän kanssaan keskustelun. Olin tässä kohtaa kuitenkin vain uskomattomasta väsymyksestä kärsivä, kuumissaan oleva turisti.

Ensimmäisen virheeni tein heti lentokentältä. Tarkoituksenani oli ottaa taksi hotellille, jossa Minna minua odotti. Lähdin lentokentällä etsimään taksitolppaa ja heti terminaalista ulos astuttuani löysinkin sellaisen. Tilasin kyydin ja noin minuuttia myöhemmin ymmärsin, että kyseessä ei ollut etsimäni public taxi, vaan limusiini-palvelu. Maksoin siis matkasta hotellille yli kaksinkertaisen hinnan. Mutta virheistä oppii ja tärkeintä on kuitenkin perille pääsy.. Heh.

Kyydin päätteksi pääsin kuin pääsinkin hotellille ja löysin Minnankin. Kun olimme saaneet tavarani hotellihuoneeseen, teimme pienen toimintasuunnitelman ja lähdimme tutkimaan Bangkokin katuja. Hotellimme sijainti oli suhteellisen täydellinen. Läheltä löytyivät Khao San Road (backpacker-alue), suuret temppelialueet, Chinatown sekä joki. Joella pääsi hienosti liikkumaan river boateilla.

Nämä halvat, mutta suhteellisen jännittävät menopelit ovat paikallisten suosimia. Joelta näkee myös hienosti (ja halvasti) Bangkokin moninaisuuden. Riverboateilla pääsimme Skytrain-asemalle, joilta taas pääsimme kätevästi (ja edullisesti) pois päin joesta: ostosalueille. Vaikka Bangkokissa onkin hauskinta ja edullisinta shoppailla katukojuissa, olivat kauppakeskuksetkin nähtävyys sinänsä. Siellä ei myöskään tarvinnut tinkiä, mikä helpotti ostosten tekemistä kummasti. Tinkiminen olikin minulle uusi asia, mutta se osoittautui alkujännityksen jälkeen oikein hauskaksi aktiviteetiksi.

Ensimmäisenä iltana uni tuli hyvin, sillä valvottuja tunteja oli kertynyt jo noin 36. Tekeminen, näkeminen ja kokeminen kuitenkin pitivät vireystason yllä ja väsymyskin unohtui suurkaupungin melskeessä. Seuraavan päivän tavoitteena olivat temppelialueet. Tavoite saavutettu. Näimme maakaavan, istuvan, jadesta tehdyn, kullasta tehdyn ja varmasti myös kivestä tehdyn Buddhan. Temppelien koristellisuus oli uskomattoman yksityiskohtaista ja henkeäsalpaavaa.

Vaikka temppeleissä olisikin varmasti nähtävää riittänyt vaikka koko lomaksi, oli meidän aika vaihtaa maisemaa. Lähdimme siis yöjunalla kohti etelää! Yöjuna oli kokemus, jota suosittelen kaikille. Vaikka se on rankka matkustusmuoto herkkäunisille, se on silti kätevää, hauskaa ja halvempaa kuin lentäminen. Nukuimme Minnan kanssa eri vaunuissa, sillä emme mahtuneet samaan. Vierustovereikseni minä sain kolme ranskalaismiestä, samalla kun Minna sai nauttia paikallisen nuorenparin ja heidän anoppinsa seurasta. Yö meni kolinaa ja äänekkäitä henkilökunnan jäseniä kuunnellessa. Aamulla kuitenkin Bangkokin kaupunkimaisema oli vaihtunut maaseudun ja viidakon sekoitukseen.

Saavuimme Surat thaniin tunnin aikataulusta myöhässä. VR ei siis ole ainoa junayhtiö maailmassa, jolla olisi aikataulullisia ongelmia.. Surat thanista lähdimme suoraan kohti todellista päämääräämme, Khao Sokin kansallipuistoa. Matka kesti autolla noin kaksi tuntia. Saavuimme hotellillemme aamupäivällä. Hotellimme nimi oli Our Jungle House ja kyseistä paikkaa voin lämpimästi suositella jokaiselle. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja majoitus siistiä ja erilaista. Majamme oli nimittäin rakennettu korkealle maanpinnan yläpuolelle. Paikka oli täydellinen sellaiselle, joka haluaa viettää aikaa viidakossa, mutta kuitenkin pitää siihen sopivan välimatkan;)

Viidakon äänimaailma oli aivan uskomaton. Erilaisten hyönteisten korviahuumaava surina, sirinä ja pörinä peittivät ilman kuin äänestä rakennettu kalvo. Viidakko oli muutenkin meille ötökkäkammoisille suhteellisen haasteellinen kokemus:D Menimme ensimmäisenä viidakkopäivänä myös elefanttiajelulle. Vaikka itse olen eläimiin pohjautuvaa turismia vastaan, oli kokemus ihan hauska. Fanttimme oli nuori koulutuksessa oleva jukuripää, joka halusi enemmän keskittyä syömiseen kuin eteenpäin menemiseen.

Seuraavana päivänä lähdimme retkelle kansallispuiston järvelle. Päivä oli uskomattoman hauska! Vaikka satuinkin kaatumaan matkan ensi metreillä, oli päivä silti upea kokemus. Ajoimme ensin hotelliltamme autolla tunnin verran satamaan, josta lähdimme eteenpäin pitkähäntäveneellä. Matka seuraavaan kohteeseen, kelluvaan ravintolaan, kesti myös noin tunnin. Siellä saimme syödä, uida ja meloa. (Minna poltti takapuolensa kanootin kuumaan penkkiin.) Järven vesi oli jaden vihreää ja lämmintä kuin kylpyvesi. Seuraava kohteemme oli viidakko. Vaelsimme 1,5h viidakossa ja vaelluksen aikana oppaamme näytti erilaisia puita, kasveja, eläimiä ja kertoi kansallispuistosta ja sen alueesta. Vaellus ei edes tuntunut raskaalta, sillä puusto suojasi porottavalta auringolta ja mukana meillä oli huumorintajuinen ryhmä, joka koostui meistä, kahdesta amerikkalaisesta sekä kahdesta ruotsalaisesta.

Vaelluksen jälkeen saavuimme luolalle, jonka läpi rymistelimme menemään niin kävellen, kiipeillen kuin uidenkin. Vaatteet päällä uimisessa on sitä jotakin. Luolassa näimme lepakoita, sammakoita, kaloja, rapuja sekä kämmenen kokoisia hämähäkkejä. Luolasta päästyämme vaelsimme takaisin veneelle ja kotimatka alkoi. Hotellille saavuimme yli tunnin aikataulusta myöhässä, mutta se ei haitannut! Melkein 12 tuntia kestänyt retki oli ehdottomasti minulle tämän reissun kohokohta.

Lauantaina oli aika jättää viidakko taakseen ja muuttaa tyystin maisemaa. Ajoimme alle tunnin matkan päähän Khao Lakiin. Maisema tosiaan muuttui. Khao Lak on tunnettu vuoden 2004 tapaninpäivän tsunamista. Se on rakennettu melkein kokonaan uudelleen ja tapahtumapaikalle on noussut uusi turismin keskus. Tsunamin jäljet näkyivät vain museossa, muistomerkissa sekä evakuointitauluista ja varoituskylteistä. Muuten paikka oli kuin mikä tahansa turistikohde. Pitkää pääkatua reunustivat hotellit, ravintolat sekä katukaupat.

Ravintolat tarjoilivat myös länsimaalaista ruokaa ja useista löytyi ruokalistat ainakin saksaksi ja mahdollisesti jopa ruotsiksi. Khao Lakissa kaksi ensimmästä päivää vietimme rentoutuen. Otimme aurinkoa aina noin puoli tuntia kerrallaan, koska enempään ei keskittyminen riittänyt. Kiertelimme myös kojuja ja rantoja ja yritimme löytää kartan mukaan ”lähellä” olevan vesiputouksen, muttemme kuitenkaan koskaan päässeet perille. Teimme myös tutkimusretken paikalliselle klinikalle. Päätimme mennä näyttämään kaatumisestani seuranneita pintanaarmuja lääkärille, ihan vain varmuuden vuoksi. Se osoittautui ihan hyväksi ideaksi, sillä sain lääkäristä haavojen puhdistuksen, parin päivän uintikiellon sekä antibioottikuurin. Lämpimässä pienetkin haavat voivat muuttua suureksi ongelmaksi. Onneksi oli matkavakuutus kunnossa ja asiat hoituivat todella kätevästi!

Khao Lakissa osallistuimme myös thai-kokkikurssille. Pääsimme kurkistamaan paikalliselle torille, jolla meininki oli hieman eri kuin rakkaassa kotimaassa. Eviralla olisi saattanut olla muutamasta asiasta huomautettavaa.. Saimme kurssilla molemmat valita kolme ruokalajia, jotka valmistimme kokin valvovan silmän alla. Pakko myöntää, että ruoat olivat parhaimmasta päästä koko reissulla! Kokkikurssi oli hieno tapa tutustua thaimaalaiseen ruokakulttuuriin.

Viimeisenä päivänä Khao Lakissa menimme sukeltamaan Raya Diversien opastamana. Oli hassua olla pitkästä aikaa suomalaisten ympäröimänä. Similanin saaret olivat päiväretkemme kohteena ja matka sinne kesti veneellä noin kaksi tuntia. Similanin saaret ovat yksi maailman arvostetuimmista sukelluskohteista, eikä niissä tosiaan mitään vikaa ollut. Valkoista hiekkaa, turkoosia vettä ja upeita kivimuodostelmia. Similaneilla tein myös ensimmäisen laitesukellukseni. Se meni oikein mallikkaasti, vaikka minulla aluksi olikin hieman hankaluuksia päästä veden alle. Mutta sen jälkeen kun opas oli raahannut minut pohjaan, kaikki meni oikein hyvin. Näimme paljon kaloja (kuinka yllättävää) ja erikoisuutena kilpikonnan! Minna sukellusoppaineen oli nähnyt muutaman hainkin, mutta ehkä tuo kilpikonna oli aivan tarpeeksi ihmeellinen ensimäiselle sukellukselle:) Toisen sukelluksen korvasin snorklauksella, joka osoittautui paljon vaarallisemmaksi lajiksi. Poltin snorklatessani selkäni aivan totaalisesti. Tekevälle sattuu, minulle vain vähän enemmän.

Keskiviikkoaamuna lensimme Khao Lakista takaisin Bangkokiin. Päivä kului ostosten ja paniikkituliaisten kanssa häärien, aivan uskomattoman helleaallon ”helliessä” meitä. Siinä kohtaa ajatus Suomen viileästä keväästä ei tuntunut yhtään hassummalta. Kun viimeisetkin ostokset ja ruokailut oli jätetty taakse ja Minna oli turvallisesti uudessa majatalossa, lähdin (tällä kertaa oikeanlaisella) taksilla kohti lentokenttää.

Matka päättyi siis hyvin ja pääsin turvallisesti kotimaan kamaralle. Pieni naurun pärskähdys taisi minusta lähteä, kun kapteeni ilmoitti, että Helsingissä sataa vettä ja asteita on kolme. Vaikka lämpö, aurinko, uusi kulttuuri ja huimat seikkailut ovat asioita joita en vaihtaisi mihinkään, ei mikään voita sitä tunnetta kun voi pitkän matkan jälkeen todeta olevansa jälleen kotona!

12. luku; Kambodza Kep

Phu Quocin saarelta näkyy Kepiin, vesiteitse matkaa olisi n. 2 h. Rajanylitys ei vielä tällä hetkellä onnistu suoraan sinne. Myöhemmin kuulin, että tätä ollaan parhaillaan järjestämässä mahdolliseksi, todennäköisesti vielä tämän vuoden puolella. Nyt jouduin kuitenkin matkaamaan ensin lautalla Viet Thaniin ja odottamaan siellä monta tuntia (ei selvinnyt mitä odotettiin) minivania rajalle.

Rajatoimenpiteetkin kestivät hurjan kauan, kun kyseessä oli todella pieni rajanylityspaikka eikä edes juurikaan ihmisiä. Viisumitarra vihdoin tuli passiin ja leimat ulos-sisään ja viimeinen bussipätkä meni tunnissa. 60 kilsan matka 8 h.. No illansuussa kuitenkin perillä Kepissä ja majapaikassani Saravoan-Kep Hotellissa.

En halunnut piipahtaa siinä Kambodzan normaalissa turistipaikassa Sihanoukvillessä, vaan valitsin Kepin kuultuani siitä Phu Quocilla ja oletin täältä löytäväni aitoa Kambodzaa. Oletukseni osui oikeaan ja koin mielenkiintoisia hetkiä täällä. Alue oli ranskan vallan aikana ollut elittiväen lomaviettopaikka ja tästä oli muistona sisällissodassa tuhoutuneet huvilat. Nyt aluetta yritetään saada vanhaan kukoistukseensa ja uusia majataloja nousee hyvää tahtia. Tällaisenaan se toimii lähinnä Phon Phenistä saapuvien kaupunkilaisten viikonloppu picnic-paikkana.

Pienen rannan hiekka on mustaa, eikä houkuttele rantaelämää viettämään, mutta puolen tunnin venematkan päästä löytyy Rabbit Island valkoisine hiekkoineen ja mantereen puoleltakin vajaan tunnin matkan päässä on valkoista hiekkaa. Minä en niistä tällä retkelläni ollut nyt yhtään kiinnostunut vaan aion tutkia jotain muuta.

Illastin hotellin ravintolassa kun en jaksanut pimeällä lähteä seikkailemaan muualle. Ystävällinen tarjoilijapoika jäi heti juttelemaan pitkäksi toviksi ja oli silminnähden iloinen saadessaan länsimaista keskusteluseuraa.

Ravintolassa ei lisäkseni ollut muita asiakkaita, kuin iso pöydällinen paikallisia joilla näytti olevan kemut pystyssä. Ei mennyt kauan kun hassu vanhempi herra piipahti utelemaan mikä olen ja mistä tulen, tulkaten kaikki sanomani siltä seisomalta kovaan ääneen muulle pöydälle. Laseja nosteltiin ja kohta hän vaati saada tanssahtaa diskohumpan tahdissa. Ei siinä muu auttanut kuin heiluttaa hetki lanteita. Siinä samalla hän tarjosi töitäkin, hän oli hotellin omistaja. En tällä kertaa lupautunut kuitenkaan. Ainiin ja laskua tarjoilijalta vinkatessani hän luuli, että pyysin häntä tanssimaan.. Joten pikainen vierailu vielä tanssilattialla kunnes oli aika nukku-matin.

Kepistä ei löytynyt pankkiautomaattia joten seuraavana aamuna suuntasin viereiseen Kampotin kylään puolen tunnin matkan päähän nostamaan rahaa. Takaisin tullessa mopokuskini vei minut matkan varrella oleville luolille. Jo matkalla sinne kylän lapsia littyi saattueeseen polkupyörineen ja luolille päästyämme tarjoutuivat luolaoppaiksi. Ilomielin otin tarjotun avun vastaan ja lähdimme kiipeämään ylös kohti luolan aukkoa.

Hienot maisemat sieltä korkeuksista ja vaikuttava näky luolassa. Seltä löytyi pieni Hindu-temppeli sekä kivimuodostelmia, joista lapset mulle näyttivät monia eläinhahmoja. Oli norsuja, krokotiiliä, kilpikonnaa, possua.. Vaihtoehtoinen reitti takaisin vuoren juurelle oli pikkuinen pimeä luolasto, sinne toki! Se olikin vähän haastavampi reitti jyrkkine pudotuksineen, liukkaine kivineen, ahtaine koloineen ja pilkkopimeässä vielä! Pojat valaisivat tietäni taskulampuin ja varoittivat kohdissa joissa varmasti olisin muuten lyönyt pääni kallioon.

Pääsin kuin pääsinkin ahtautumaan vielä viimeisestäkin kolosta auringonvaloon, loppusaldona erittäin likaiset vaatteet ja yksi rikkinäinen kenkä, mutta kiva kokemus! Mopokuskini oli lähtenyt tässä välissä korjaamaan rikkoutunutta rengasta joten odottelin poikien kanssa temppelin pihamaalla häntä palaavaksi. Hauskoja veijareita ja sainpa siinä keskustelukaveriksi joitakin alueella kulkevista munkeistakin.

Seuraavaksi piipahdimme pippurifarmilla katsomassa kuinka maankuulua Kampotin pippuria tuotetaan. Pysähdyimme tien varrella olevan talon pihaan kun kuskini bongasi pihalla grillattavan isoa käärmettä. Se oli talon herran tielle osunut kasvimaalla, onneksi mä näin sen siinä tikun varressa nuotion päällä enkä maastossa.. Oli meinaan matelijalla kokoa ja näköä. Oli ryökäle vielä syönyt toisen pienemmän käärmeen ja sekin oli tikun nokassa paistettavana. Myöhemmin nämä nähtäisiin perheen illallispöydässä.

Minä sen sijaan suihkunraikkaana ja puhtaissa vaatteissa lähdin illastamaan Crab Marketille. Se sijaitsee n. parin kilometrin päässä Kep Beachilta jossa minä majailin. Siinä rannassa on kymmenkunta rapuravintolaa (löytyi listalta muutakin) ja hyvin näki, mistä niistä oli kirjoitettu Lonely Planetin kirjassa.. Minä en liittynyt siihen oppaan orjien joukkoon vaan valitsin hiljaisemman paikan heti vieressä. Kuulemani mukaan ruoka on ihan saman laatuista kaikissa näissä ja samat rapunarraajat kaikille ravintoloille saaliinsa myyvät. Söinkin elämäni parhaat ravut tuolla!

Iso lautasellinen rapuja kustansi 5 USD ja sivuun tilaamani riisiannos oli ihan liikaa. Iso kiitos kuuluu kuskilleni joka tarjoutui kuorimaan rapuja minulle, saaden näin varmasti paljon enemmän lihaa panssarin sisältä ulos kuin itse olisin onnistunut.. Kuulin häneltä myös paljon tarinaa Kepistä sekä yleisesti Kambodzan historiasta. Kovia ovat joutuneet kokemaan, mutta elämäniloa tämä kansa ei ole kadottanut. Aidosti ystävällisin paikka missä tähän mennessä olen piipahtanut!

Seuraavana päivänä päätin tutustua Kepin kansallispuistoon ja lähdin tallustamaan kohti vuoren huippua. Tätä kutsuttiin ”viidakko-tieksi”, mutta ei se nyt ihan samalta näyttänyt kuin esim Borneossa. Tietä pitkin olisi pystynyt ajamaan jopa mopolla, joten minä kun olin jalkaisin liikkeellä, päätinkin siirtyä pikkuisille sivupoluille. Nämä reitit olivatkin vähän haastavampia välillä pystysuorine nousuineen ja laskuineen (pahimpiin oli kiltisti asetettu tikkaita) ja piipahdin vuoren laaksossa olevassa eco-resortissa (Jasmine Valley) lounastamassa. Sielläkin kävin mielenkiintoisia keskusteluja henkilökunnan kanssa kunnes matka taas jatkui ja kiipustin takaisin vuorelle.

Paluumatka kylään johti tietä pitkin, johon ilmiselvästi ollaan aikomassa rakentaa autoille sopivaa reittiä. Työt olivat jo käynnissä, joten odotettavissa on että tämä pikku pala viidakkoa on kohta jotain aivan muuta. Onneksi ympäriltä löytyy vielä paljon tuhoutumatonta metsää. Alue Kepin ympärillä oli muuten viimeisiä Puna Khmerien hallitsemaa aluetta ja vielä vuonna 1991 kolme länsimaista toimittajaa saivat surmansa näissä metsissä Khmerien toimesta jutuntekomatkallaan.

Tietoteknisistä taidoistanikin oli hyötyä, kun respan koneessa oli ongelma ja korjasin sen kuntoon :) Illalla taas vatsa täyteen rapuja ja unille. Huomenna starttaa aamutuimaan bussi kohti Bangkokia. Hyvää yötä!