12. luku; Kambodza Kep

Phu Quocin saarelta näkyy Kepiin, vesiteitse matkaa olisi n. 2 h. Rajanylitys ei vielä tällä hetkellä onnistu suoraan sinne. Myöhemmin kuulin, että tätä ollaan parhaillaan järjestämässä mahdolliseksi, todennäköisesti vielä tämän vuoden puolella. Nyt jouduin kuitenkin matkaamaan ensin lautalla Viet Thaniin ja odottamaan siellä monta tuntia (ei selvinnyt mitä odotettiin) minivania rajalle.

Rajatoimenpiteetkin kestivät hurjan kauan, kun kyseessä oli todella pieni rajanylityspaikka eikä edes juurikaan ihmisiä. Viisumitarra vihdoin tuli passiin ja leimat ulos-sisään ja viimeinen bussipätkä meni tunnissa. 60 kilsan matka 8 h.. No illansuussa kuitenkin perillä Kepissä ja majapaikassani Saravoan-Kep Hotellissa.

En halunnut piipahtaa siinä Kambodzan normaalissa turistipaikassa Sihanoukvillessä, vaan valitsin Kepin kuultuani siitä Phu Quocilla ja oletin täältä löytäväni aitoa Kambodzaa. Oletukseni osui oikeaan ja koin mielenkiintoisia hetkiä täällä. Alue oli ranskan vallan aikana ollut elittiväen lomaviettopaikka ja tästä oli muistona sisällissodassa tuhoutuneet huvilat. Nyt aluetta yritetään saada vanhaan kukoistukseensa ja uusia majataloja nousee hyvää tahtia. Tällaisenaan se toimii lähinnä Phon Phenistä saapuvien kaupunkilaisten viikonloppu picnic-paikkana.

Pienen rannan hiekka on mustaa, eikä houkuttele rantaelämää viettämään, mutta puolen tunnin venematkan päästä löytyy Rabbit Island valkoisine hiekkoineen ja mantereen puoleltakin vajaan tunnin matkan päässä on valkoista hiekkaa. Minä en niistä tällä retkelläni ollut nyt yhtään kiinnostunut vaan aion tutkia jotain muuta.

Illastin hotellin ravintolassa kun en jaksanut pimeällä lähteä seikkailemaan muualle. Ystävällinen tarjoilijapoika jäi heti juttelemaan pitkäksi toviksi ja oli silminnähden iloinen saadessaan länsimaista keskusteluseuraa.

Ravintolassa ei lisäkseni ollut muita asiakkaita, kuin iso pöydällinen paikallisia joilla näytti olevan kemut pystyssä. Ei mennyt kauan kun hassu vanhempi herra piipahti utelemaan mikä olen ja mistä tulen, tulkaten kaikki sanomani siltä seisomalta kovaan ääneen muulle pöydälle. Laseja nosteltiin ja kohta hän vaati saada tanssahtaa diskohumpan tahdissa. Ei siinä muu auttanut kuin heiluttaa hetki lanteita. Siinä samalla hän tarjosi töitäkin, hän oli hotellin omistaja. En tällä kertaa lupautunut kuitenkaan. Ainiin ja laskua tarjoilijalta vinkatessani hän luuli, että pyysin häntä tanssimaan.. Joten pikainen vierailu vielä tanssilattialla kunnes oli aika nukku-matin.

Kepistä ei löytynyt pankkiautomaattia joten seuraavana aamuna suuntasin viereiseen Kampotin kylään puolen tunnin matkan päähän nostamaan rahaa. Takaisin tullessa mopokuskini vei minut matkan varrella oleville luolille. Jo matkalla sinne kylän lapsia littyi saattueeseen polkupyörineen ja luolille päästyämme tarjoutuivat luolaoppaiksi. Ilomielin otin tarjotun avun vastaan ja lähdimme kiipeämään ylös kohti luolan aukkoa.

Hienot maisemat sieltä korkeuksista ja vaikuttava näky luolassa. Seltä löytyi pieni Hindu-temppeli sekä kivimuodostelmia, joista lapset mulle näyttivät monia eläinhahmoja. Oli norsuja, krokotiiliä, kilpikonnaa, possua.. Vaihtoehtoinen reitti takaisin vuoren juurelle oli pikkuinen pimeä luolasto, sinne toki! Se olikin vähän haastavampi reitti jyrkkine pudotuksineen, liukkaine kivineen, ahtaine koloineen ja pilkkopimeässä vielä! Pojat valaisivat tietäni taskulampuin ja varoittivat kohdissa joissa varmasti olisin muuten lyönyt pääni kallioon.

Pääsin kuin pääsinkin ahtautumaan vielä viimeisestäkin kolosta auringonvaloon, loppusaldona erittäin likaiset vaatteet ja yksi rikkinäinen kenkä, mutta kiva kokemus! Mopokuskini oli lähtenyt tässä välissä korjaamaan rikkoutunutta rengasta joten odottelin poikien kanssa temppelin pihamaalla häntä palaavaksi. Hauskoja veijareita ja sainpa siinä keskustelukaveriksi joitakin alueella kulkevista munkeistakin.

Seuraavaksi piipahdimme pippurifarmilla katsomassa kuinka maankuulua Kampotin pippuria tuotetaan. Pysähdyimme tien varrella olevan talon pihaan kun kuskini bongasi pihalla grillattavan isoa käärmettä. Se oli talon herran tielle osunut kasvimaalla, onneksi mä näin sen siinä tikun varressa nuotion päällä enkä maastossa.. Oli meinaan matelijalla kokoa ja näköä. Oli ryökäle vielä syönyt toisen pienemmän käärmeen ja sekin oli tikun nokassa paistettavana. Myöhemmin nämä nähtäisiin perheen illallispöydässä.

Minä sen sijaan suihkunraikkaana ja puhtaissa vaatteissa lähdin illastamaan Crab Marketille. Se sijaitsee n. parin kilometrin päässä Kep Beachilta jossa minä majailin. Siinä rannassa on kymmenkunta rapuravintolaa (löytyi listalta muutakin) ja hyvin näki, mistä niistä oli kirjoitettu Lonely Planetin kirjassa.. Minä en liittynyt siihen oppaan orjien joukkoon vaan valitsin hiljaisemman paikan heti vieressä. Kuulemani mukaan ruoka on ihan saman laatuista kaikissa näissä ja samat rapunarraajat kaikille ravintoloille saaliinsa myyvät. Söinkin elämäni parhaat ravut tuolla!

Iso lautasellinen rapuja kustansi 5 USD ja sivuun tilaamani riisiannos oli ihan liikaa. Iso kiitos kuuluu kuskilleni joka tarjoutui kuorimaan rapuja minulle, saaden näin varmasti paljon enemmän lihaa panssarin sisältä ulos kuin itse olisin onnistunut.. Kuulin häneltä myös paljon tarinaa Kepistä sekä yleisesti Kambodzan historiasta. Kovia ovat joutuneet kokemaan, mutta elämäniloa tämä kansa ei ole kadottanut. Aidosti ystävällisin paikka missä tähän mennessä olen piipahtanut!

Seuraavana päivänä päätin tutustua Kepin kansallispuistoon ja lähdin tallustamaan kohti vuoren huippua. Tätä kutsuttiin ”viidakko-tieksi”, mutta ei se nyt ihan samalta näyttänyt kuin esim Borneossa. Tietä pitkin olisi pystynyt ajamaan jopa mopolla, joten minä kun olin jalkaisin liikkeellä, päätinkin siirtyä pikkuisille sivupoluille. Nämä reitit olivatkin vähän haastavampia välillä pystysuorine nousuineen ja laskuineen (pahimpiin oli kiltisti asetettu tikkaita) ja piipahdin vuoren laaksossa olevassa eco-resortissa (Jasmine Valley) lounastamassa. Sielläkin kävin mielenkiintoisia keskusteluja henkilökunnan kanssa kunnes matka taas jatkui ja kiipustin takaisin vuorelle.

Paluumatka kylään johti tietä pitkin, johon ilmiselvästi ollaan aikomassa rakentaa autoille sopivaa reittiä. Työt olivat jo käynnissä, joten odotettavissa on että tämä pikku pala viidakkoa on kohta jotain aivan muuta. Onneksi ympäriltä löytyy vielä paljon tuhoutumatonta metsää. Alue Kepin ympärillä oli muuten viimeisiä Puna Khmerien hallitsemaa aluetta ja vielä vuonna 1991 kolme länsimaista toimittajaa saivat surmansa näissä metsissä Khmerien toimesta jutuntekomatkallaan.

Tietoteknisistä taidoistanikin oli hyötyä, kun respan koneessa oli ongelma ja korjasin sen kuntoon :) Illalla taas vatsa täyteen rapuja ja unille. Huomenna starttaa aamutuimaan bussi kohti Bangkokia. Hyvää yötä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>