Varo näitä matkatoimistoja Suomessa
Matkaa varatessa kannattaa varmistaa, että matkanjärjestäjän talous on kunnossa. Vaarana on, että matkan aikana matkatoimiston rahat loppuvat eikä esimerkiksi paluulento onnistukaan aikataulun mukaan.
Valmismatkan varannut kuluttaja joutuu yleensä maksamaan matkansa jo hyvissä ajoin ennakkoon. Siksi asiakkaan kannattaisi varmistaa esimerkiksi osoitteesta www.aarre.fi, että valittu matkatoimisto on vakavarainen ja maksukykyinen, jotta se pystyy myymänsä matkan järjestämään. Loppukesän ja syksyn 2011 aikana ongelmia on ollut ainakin Alma Tourin ja Bus-Trip Helsingin kanssa. Näiden yhtiöiden Suomen Asiakastieto Oy:ltä saamat luottoluokitukset ovat olleet heikkoja jo pitkään.
Huomioitavaa kuitenkin on, että vaikka yhtiö listalla olisikin, ei se tarkoita sitä etteikö matkanjärjestäjä voisi mennä konkurssiin heti seuraavana päivänä maksettuasi matkan. Kuitenkin korvauksien saaminen on todennäköisempää kuluttajaviraston vakuusrahasta.
7-portainen Rating Alfa -luottoluokitus huomioi yrityksestä kaiken keskeisen taloustiedon ja pystyy varoittamaan tulevista ongelmista luotettavasti jo hyvissä ajoin, vaikka esimerkiksi varsinaisia maksuhäiriömerkintöjä tai maksuviiveitä ei vielä olisikaan. Joka seitsemännellä (16,3%) matkatoimistolla luottoluokitus on heikko eli B tai C. Alkuvuonna näihin luokkiin on pudonnut viisi matkanjärjestäjää ja yhteensä heikko luokitus on 37 toimistolla.
Hyödynnä valmismatkarekisteriä
Myöskin Kuluttajaviraston valmismatkarekisteriä kannattaa hyödyntää ennen matkan varausta ja maksamista. Rekisteristä näkee mm. millä tavalla matkanjärjestäjä on ilmoittanut turvaavansa matkustajan rahat.
www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/matkustaminen/matkatoimistorekisteri
(Matkoilla.net/HP – Lähde: Suomen asiakastieto, Kuluttajavirasto – Kuva: SXC)
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.