Aistien New York

Aistien New York

ILMOITUS Miksi matkustaa New Yorkiin, kaikille tuttuun kaupunkiin, joka vierailee olohuoneissamme ilta toisensa jälkeen televisiosarjojen ja elokuvien kautta? Emmekö ole nähneet jo kaiken sen, mitä New Yorkilla on tarjota – miksi lähteä paikan päälle pyörimään?

Kuvaruuduista heijastuva kaupunki tavoittaa kuitenkin vain muutaman aisteistamme jättäen suuren osan elämystä odottamaan luottokortin numeron näppäilyä – matkan varaaminen on onneksi nykyään yhtä helppoa kuin elokuvan vuokraaminen.

Listasimme viisi eri aisteihin vetoavaa syytä matkustaa New Yorkiin.

1. Makujen koko maailma

New Yorkin ravintolatarjonnan vertaista ei muualta löydy. Periamerikkalaisen hampurilaisen lisäksi kaupunki tarjoaa jokaiselle jotain Chinatownin kiinalaisista klassikoista Little Italyn pizzojen kautta molekyylikeittiön viimeisimpiin innovaatioihin. Voit eläytyä elokuvistakin tuttuun hektiseen menoon kiirehtimällä paikasta toiseen take away -kahvi kourassa tai riemuita kätkettyjen helmien löytämisestä. New Amsterdam Marketilta saat koti-ikävän yllättäessä ruisleipääkin!

2. Täydellisen tuoksun metsästäjille

Ruotsinristeilyn pakollisiin ohjelmanumeroihin kuuluu tax free -osaston parfyymien nuuhkinta ja edullisimman hinnan metsästys. New Yorkissa vain mielikuvitus on rajana täydellisen tuoksun metsästyksessä. Esimerkiksi Bond No 9:n parfyymit inspiroituvat New Yorkista ja tuoksuvat kaupungilta – katupölyltä, metrojunilta, Hudson-joelta ja sitruunajäätelöltä.

3. Jazzkaupunki

Broadwayn musikaalit sykähdyttävät elämyksiä metsästävää, klassisen musiikin ystävät suuntaavat Carnegie Halliin, indien ystävät koluavat pieniä intiimejä keikkaluolia, R&B kaikuu kaduilla – New Yorkia ei suotta pidetä yhtenä maailman musiikkipääkaupungeista. Kaikista newyorkilaisimpana voinee kuitenkin pitää vierailua jollekin kaupungin lukemattomista jazzklubeista, sillä juuri jazzin sanotaan kiteyttävän kaupungin sykkeen parhaiten.

4. Tunteiden New York

Kesällä lämpimään halajavat eivät monestikaan tule ajatelleeksi, että myös New York tarjoaa kesällä aurinkoa ja hellettä – ja perinteisen kaupunkiloman lisäksi mahdollisuuden lekotella rannalla, uida ja vaikkapa hurjastella Coney Islandin huvipuistossa. New York tarjoaa yli 20 kilometriä rantaa loikoilunjanoisille, Central Park ja monet muut puistot sopivat loistavasti piknik-retkeilyyn. Heinä-elokuussa helle hellii, joten matkaan kannattaa varustautua kunnon aurinkosuojalla ja päähineellä.

5. Kaupungin valot

Toki elokuvat ja valokuvat välittävät osansa New Yorkin huikeasta valomerestä, mutta Times Square illan hämärryttyä hurmaa silti matkaajan. Ehdottomasti suositeltava on myös matka Brooklyniin illan lähestyessä. Manhattanin siluetti laskevaa aurinkoa vasten painuu varmasti mieliin pitkäksi aikaa.

6. ”Action!”

Oman hauskan lisänsä matkaan saa katselemalla New Yorkiin sijoittuvia elokuvia ja merkitsemällä muistiin niissä esiintyviä paikkoja. Vierailu oman suosikkisarjan kuvauspaikoilla luo aivan omanlaisensa déjà vun – ei yllättyisi, vaikka Carrie Bradshaw kävelisi juuri nurkan takaa. New Yorkissa niin saattaa käydäkin.

Matkoilla.net – Kuva: SXC

Vastaa