Barcelona
Budapest
Lontoo
Tallinna
Helsinki on Suomen pääkaupunki sekä Suomen hallinnollinen, liike-elämän ja kulttuurin keskus. Kaupunki sijaitsee Uudenmaan maakunnassa Suomenlahden rannalla
New York, viralliselta nimeltään City of New York, on Yhdysvaltain New Yorkin osavaltiossa sijaitseva kaupunki.
Indonesia
Turkki on euraasialainen valtio, joka ulottuu Anatolian niemimaalta Lounais-Aasiasta Balkanin alueelle Kaakkois-Eurooppaan. (lähde: wikipedia)
Yleistä keskustelua
Espanja
Gran Canaria on Espanjalle kuuluva saari Atlantin valtamerellä. Se on kolmanneksi suurin Kanariansaarista.
Tukholma
Australia
Suomen tasavalta eli Suomi on valtio Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Suomi kuuluu Pohjoismaihin ja Euroopan unioniin
Islanti
Reykjavík
Intia
Havaiji 122 saaresta koostuva saariryhmä pohjoisella Tyynellämerellä. Havaiji on ollut Yhdysvaltojen hallussa virallisesti vuodesta 1898 ja maan osavaltio vuodesta 1959 lähtien. Ennen Yhdysvaltojen miehitystä se[…]
Maui on saari Havaijilla. Sen pinta-ala on 1 883 km², joten se on osavaltion toiseksi suurin saari. Saarella on noin 117 600 asukasta (2000). (lähde: wikipedia)
Alaska on Yhdysvaltojen pohjoisin ja pinta-alaltaan suurin osavaltio. Alaskassa on 710 000 asukasta alueella, jonka pinta-ala on melkein 2,5 kertaa niin suuri kuin toiseksi suurimman osavaltion Texasin. Osavaltio[…]